Huivi vironvillasta

Tajusin hieman vapun jälkeen, että olin unohtanut, että minun piti tehdä yksi huivi lahjaksi toukokuun lopulle. Aikaa ei siis ollut paljoakaan. Langan olisi parasta löytyä omista varastoista, eikä malli saisi olla liian aikaavievä. Huivilankalaatikostani löytyi onneksi vironvillaa värissä, jonka uskon miellyttävän lahjan saajaa. Malliksi valikoitui jälleen kerran ainaoikeinhuivi, tällä kertaa pitsireunuksella viimeisteltynä. Sopivan reunapitsin ohje löytyi Sharon Millerin kirjasta Heirloom Knitting. Jälleen kerran minun täytyy kyllä hehkuttaa tätä ainaoikeinhuivia; sitä voi neuloa juuri niin pitkään kuin lanka, kärsivällisyys tai aika riittää. Kun jokin edellämainituista loppuu, voi huivin päätellä tai jos kaikkia edellämainittuja riittää ja huivi alkaa olla riittävän iso, niin voi vielä tehdä reunuksen, kuten minä tähän huiviin tein.

Carlo Rovelli: Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta

Carlo Rovelli: Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta (Sette brevi lezioni di fisica)

2014, suomennettu 2016 (Markku Sarimaa)

90 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 17, kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

 

Nimensä mukaisesti Carlo Rovellin kirja Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta sisältää seitsemän kappaletta, joista jokainen keskittyy yhteen fysiikan ratkaisemattomaan arvoitukseen, joka tällä hetkellä askarruttaa fyysikkoja.

Filosofia ja fysiikka ovat hyvin lähellä toisiaan niin kauan kunnes fysiikan ilmiöt osataan selittää matemaattisesti. Tässä kirjassa lähestytään fysiikan ilmiöitä useimmiten hyvin filosofisesta näkökulmasta unohtaen kaikenlaiset kaavat. Kirjailija on myös keksinyt hienoja esimerkkejä, joilla hän kuvaa fysikaalisia ilmiöitä. Tässä kirjassa fysiikka on tehty hieman tavanomaista helpommaksi lukijalle ymmärtää, mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että en minä edelleenkään ymmärrä fysiikkaa, vaikka tämä on jo ties kuinka ja mones fysiikan kirja jonka luen. Tosin tämän kirjan perusteella voisi päätellä, ettei kukaan muukaan ymmärrä 😀

Olen huomaamattani jo ohittanut Helmet-lukuhaasteen 2017 puolivälin. Tämä oli jo 27. lukuhaasteeseen lukemani kirja.

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia (Utopia)

2009, suomennettu 2013 (Sampsa Peltonen)

202 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 23, käännöskirja

Kun luin tätä kirjaa, olin aivan varma, että kirjailijan täytyy olla nuori kirjallisuuden opiskelija, sillä tarina on hyvin mustavalkoisen särmikäs, kuten nuorelta kirjailijalta voisi odottaa. Äsken sitten etsin hieman tietoa Ahmad Khalid Tawfiqista ja olin suuresti yllättynyt, että hän onkin ollut kirjan julkaisuaikaan lähes 50-kymppinen lääkäri ja häntä pidetään yhtenä arabikirjallisuuden suurista nimistä. Tuleeko kellekään muulle mielikuvia kirjailijasta kirjaa lukiessa? Minulle tulee hyvin usein, jos kirjailija on minulle ennestään tuntematon.

Kirja kertoo Egyptistä joskus lähitulevaisuudessa. 2000-luvun alkupuolella Egyptin rikkaat ovat rakentaneet itselleen omat muureilla erotetut tarkoin vartioidut kaupungit, Utopiat, itselleen. Kaupungin ulkopuolella asuvista köyhistä kaupunkiin pääsevät vain ne, jotka ovat siellä töissä, ja hekin vain työvuoronsa ajaksi. Mutta rikkaatkaan eivät voi poistua kaupungista, sillä he eivät ole turvassa kaupunkinsa ulkopuolella. Parikymmentä vuotta Utopioiden perustamista myöhemmin yhteiskunta on jakautunut entistä jyrkemmin kahtia ja keskiluokka on kadonnut kokonaan. Kaupungin nuoret ovat tylsistyneitä, sillä heiltä ei puutu mitään, päivät kuluvat huumeiden ja seksin parissa. Saadakseen jännitystä elämäänsä jotkut heistä karkaavat kaupungin ulkopuolelle harrastamaan ihmismetsästystä. Tuollaiselle metsästysretkelle lähtee myös tarinan toinen päähenkilö (jonka nimeä ei kirjassa kerrota) ystävänsä kanssa. He joutuvat ongelmiin köyhien alueella ja apuun tulee kirjan toinen päähenkilö Gabir, joka on köyhien alueen asukki.

Kirjan maailmankuva on hyvin liioitellun mustavalkoinen, köyhillä on tosi tosi kurjaa ja rikkaat elävät mittaamattomassa yltäkylläisyydessä, ja hahmotkin ovat ylikorostuneen stereotyyppisiä. Kirjailijan tarkoituksena tietysti onkin nimenomaan ollut korostaa rikkaiden ja köyhien eroja, ja eriarvoistumista. Mutta juoni itsessään ei ole kovinkaan yllätyksellinen loppuratkaisua lukuun ottamatta. Minä olisin suonut kirjan päättyvän positiivisemmin, niin että päähenkilöt olisivat oppineet kokemastaan jotakin 😀

Chris Cleave: Little Been tarina

Chris Cleave: Little Been tarina (The Other Hand)

2008, suomennettu 2011 (Irmeli Ruuska)

369 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 6, kirjassa on monta kertojaa

Little Bee on 14-vuotias, kun hän kohtaa lyhyesti brittiläisen toimittajapariskunnan Sarahin ja Andrewin nigerialaisella rannalla Nigerian öljysotaan liittyvissä hyvin dramaattisissa olosuhteissa. Tuo tapaaminen on käännekohta heidän kaikkien kolmen elämässä. Sarah ja Andrew palaavat kotiinsa ja Little Bee matkustaa salamatkustajana rahtilaivalla Iso-Britanniaan. Vietettyään kaksi vuotta englantilaisessa ulkomaalaisten säilöönottoyksikössä laittomana maahantulijana Little Bee pääsee pakenemaan sieltä ja etsiytyy toimittajapariskunnan luokse.

Kirja herättää paljon ajatuksia pakolaisuudesta, pakolaisten kohtelusta ja kehitysmaiden luonnonvarojen käytöstä. Kirja on myös kertomus moraalisista valinnoista; siitä, miten helppoa on olla näkemättä asioita tai vain todeta ”Ei se minulle kuulu”, ”Lain mukaan on niin” tai ”Teen vain työtäni” vaikka omat arvot sanovatkin toisin. Eivätkä asiat välttämättä ole aina niin kuin miltä ne näyttävät; epäuskottavaltakin vaikuttava tarina voi olla totta.

Kirja on siis yhteiskunnallisesti kantaaottava. Mutta sitten jostain syystä kirjailija on kirjoittanut paljon myös pitkäpiimäistä tarinaa muutaman länsimaisen ihmisen ihmissuhteista, joka oli itse tarinan kannalta loppujen lopuksi aika turhaa. Tämä kirja herättää ajattelemaan monia tärkeitä asioita, mutta kaunokirjallisesti se ei ole ehkä niin erityinen.

Johan Theorin: Hämärän hetki

Johan Theorin: Hämärän hetki (Skumtimmen)

2007, suomennettu 2008 (Outi Menna)

427 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 14, valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella

 

Kirjastossa käydessäni huomasin kirjan, joka selvästi oli eksynyt väärään hyllyyn. Otin kirjan hyllystä ja ajattelin palauttaa sen oikealle paikalleen. Oikealle hyllylle kävellessäni lueskelin kirjan takakantta ja päätinkin sen sijaan  että olisin laittanut kirjan oikeaan hyllyyn, lainata sen. Eikä kirjan matka minun luettavakseni vielä sittenkään ollut ihan mutkaton, sillä kirjaston lainausautomaatti ilmoitti ”Nidettä ei voi lainata”. Jouduin siis etsimään kirjaston työntekijän, joka sai kirjan minulle lainattua.

Hämärän hetki on dekkari, taattua ruotsalaista laatua. Vuonna 1972 6-vuotias Jens poika katoaa jälkiä jättämättä Öölannissa. Poliisi arvelee Jensin hukkuneen. Hieman yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin Jensin isoisä Gerlof saa postitse sandaalin, joka Jensillä oli jalassaan kadotessaan. Gerlof kutsuu tyttärensä, Jensin äidin Julian luokseen Öölantiin, ja yhdessä he pikkuhiljaa ratkaisevat, mitä tapahtui tuona syksyisenä päivänä vuonna 1972, ja mitkä tapahtumat johtivat Jensin katoamiseen.

Tarina on taitavasti rakennettu, ruotsalais-Agatha Christiemäinen kunnon perusdekkari, loppuratkaisu varsinkin toi mieleeni Agatha Christien kirjat. Johan Theorin oli minulle uusi tuttavuus, mutta googlettelin jo, että hän on kirjoittanut muutaman muunkin dekkarin, ja nyt kyllä haluan lukea nekin.

Sirpa Tervo: Tuhkaa ja tulta – Tarinoita Vanhasta Porvoosta

Sirpa Tervo: Tuhkaa ja tulta – Tarinoita Vanhasta Porvoosta

2004

175 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 27, kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

Sirpa Tervon Tuhkaa ja tulta – Tarinoita Vanhasta Porvoosta-kirja sisältää 28 erillistä tarinaa, jotka sijoittuvat 1700-luvun Porvooseen. En erityisemmin pitänyt tästä kirjasta. Tarinat ovat jotenkin vanhahtavalla tavalla naiiveja. Jos kirja olisi kirjoitettu sata vuotta sitten, tuon kirjoitustyylin voisi hyväksyäkin. Mutta kun tätä kirjaa ei ole edes kirjoitettu viime vuosisadalla, vaan se on tämän vuosituhannen tuotos, niin lukiessa tuli tunne siitä, että tämä kirja oli ehkä vain jonkinlainen tyyliharjoitelma, kirjailijan oma tyyli puuttuu tarinoista. Tarinoissa on myös joitakin epäjohdonmukaisuuksia, jotka oikolukijan (jos sellaista on tällä kirjalla ylipäänsä ollut) olisi pitänyt huomata.

En ole mitenkään perehtynyt Porvoon historiaan, joten en tiedä miten paikkaansa pitäviä faktat tässä kirjassa ovat, mutta kuvaukset paikoista, jotka edelleen ovat olemassa, olivat ihan mielenkiintoisia. Nyt pitänee mennä kävelylle Vanhaan Kaupunkiin ja katsella Vanhan Kaupungin taloja uusin silmin.