Neil Gaiman: Hämähäkkijumala

Neil Gaiman: Hämähäkkijumala (Anansi Boys)

2005, suomennettu 2009 (Inka Parpola)

364 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 31, fantasiakirja

Kolmas kerta toden sanoo. Olen aiemmin lukenut kaksi Neil Gaimanin kirjaa, joista toisesta pidin hyvin paljon ja toisesta en juurikaan. Päätin antaa Neil Gaimanille vielä yhden mahdollisuuden, ja luin hänen tuotannostaan kirjan Hämähäkkijumala. Tästä kirjasta pidin taas hyvin paljon, pitänee testata joskus vielä lisääkin Gaimanin kirjoja.

Hämähäkkijumalan jumalan päähenkilö on tavallista nuorehkon tilintarkastajan elämää elävä Paksu Charlie. Paksu Charlie ei ole ollut yhteydessä isäänsä vuosikausiin, mutta nyt Paksu Charlie on menossa naimisiin, ja hänen morsiamensa haluaa, että Paksu Charlien isä kutsutaan häihin. Paksu Charlie on kutsumista vastaan, mutta lopulta ottaa yhteyttä isänsä entiseen naapuriin löytääkseen isänsä. Naapurilta Paksu Charlie saa kuulla isänsä juuri kuolleen, ja matkustaa isänsä hautajaisiin ja järjestelemään tarvittavia asioita. Paksu Charlie saa tietää, että hänen isänsä ei ollutkaan ollut ihan tavallinen mies, vaan isä oli ollut Hämähäkkijumala. Lisäksi Paksu Charlie kuulee veljestään, joka on erotettu hänestä lapsena. Paksu Charlie haluaa tavata veljensä, ja pyytää hieman epäuskoisesti hämähäkiltä apua, kuten häntä on neuvottu. Veli saapuu Charlien luo, ja sen jälkeen Paksu Charlien elämä meneekin aivan sekaisin.

Minä pidän tällaisista fantasiakirjoista, jotka sijoittuvat oikeaan elämään, siis että ei tapahdu mitään liian outoa, eivätkä hahmot ole liian kummallisia vaan suhtkoht tavallisia ihmisiä, mutta joissa on kuitenkin jotain epätavallista tai maagista.

Anna Jansson: Ritarien taistelu

Anna Jansson: Ritarien taistelu (Riddarnas kamp)

2010, suomennettu 2011 (Sirkka-Liisa Sjöblom)

79 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 25, kirja, jossa kukaan ei kuole

Anna Janssonin aikuisten dekkareista tutun poliisin Maria Wernin lapset Emil ja Linda yhdessä ystävänsä Ubben kanssa tutkivat mysteereitä omassa etsivätoimistossaan. Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat Visbyn keskiaikamarkkinoille, joita joku yrittää sabotoida. Epäiltyjä on useita, ja oikea syyllinen lopulta paljastuu.

Kirja on perusdekkarimuotoon kirjoitettu tarina lapsille; hieman jännitystä, mutta ei liikaa, eikä väkivaltaa, mutta ehkä hieman liian moralisoiva minun makuuni. Mutta pienemmillekin lapsille sopivaa luettavaa, melkein liiankin tarkkaan harkittua ja laskelmoitua tekstiä.

Selma Lagerlöf: Nils Holgerssonin ihmeellinen matka

Selma Lagerlöf: Nils Holgerssonin ihmeellinen matka (Nils Holgerssons underbara resa genom Sverige)

Tage ja Kathrine Aurellin lyhentämä laitos vuodelta 1962, uudelleen toimittanut Rebecca Alsbers 1989, suomennos 1989 (Päivö Taubert)

93 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 41, kirjan kannessa on eläin

Nils Holgersson on skånelainen laiska poika, joka nauttii muiden ihmisten ja eläinten kiusaamisesta. Eräänä sunnuntaina Nils ei lähde kirkkoon vanhempiensa kanssa, vaan jää yksin kotiin. Hän näkee kotonaan tontun ja pyydystää tontun haaviin. Tonttu suuttuu Nilsille ja taikoo Nilsin tontun kokoiseksi ja eläinten puhetta ymmärtäväksi. Kodin ohi lentää villihanhiparvi, joka houkuttelee kesyhanhen Martin mukaan matkalle Lappiin. Nils yrittää estää Martin lähdön, tarttuu Marttiin kiinni ja niin seikkailu läpi Ruotsin alkaa. Matkan aikana Nils oppii kunnioittamaan eläimiä ja arvostamaan elämää.

Selma Lagerlöf on alun perin kirjoittanut tämän tarinan koululaisille Ruotsin maantiedon oppikirjaksi yli sata vuotta sitten. Kyllä olisikin koulunkäynti hauskaa, jos koulukirjat olisivat tällaisia. En oikeastaan tiedä, miksi en ole aiemmin tätä kirjaa lukenut, vaikka tämä on meillä lasten kirjahyllyssä useampia vuosia ollut. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

2014

557 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 18, kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Jussi Valtosen vuonna 2014 Finlandia-palkittu kirja He eivät tiedä mitä tekevät (2014) kertoo neurotieteen professorin Joseph ”Joe” Chayefskin, hänen ex-vaimonsa Alinan ja heidän poikansa Samuelin elämänvaiheista 90-luvun puolivälin ja lähitulevaisuuden välillä. Kirja on hyvin monitahoinen tarina muun muassa ennakkoluuloista, väärinkäsityksistä, kommunikaation puutteesta ja stereotyyppisestä ajattelusta.

Kirjan alussa kerrotaan kuinka tarinan päähenkilöt, yhdysvaltalainen Joe ja suomalainen Alina, tapaavat Italiassa ja rakastuvat toisiinsa 90-luvun puolivälissä. Noin vuoden naimisissa olon jälkeen pari eroaa Joen työn ja kunnianhimon takia. Joe palaa Yhdysvaltoihin ja Alina jää Suomeen heidän poikansa Samuelin kanssa. 20 vuoden kuluttua Alina ja Joe ovat kumpikin tahollaan uusissa naimisissa, eivätkä ole juurikaan tekemisissä toistensa  kanssa, kunnes Alina soittaa Joelle, että Samuel on matkustanut Yhdysvaltoihin oltuaan ongelmissa lain kanssa Suomessa. Pian sen jälkeen Joen työhuoneeseen murtaudutaan, ja Joeta ja hänen uutta perhettään aletaan häiritä ja heidän elämänsä muuttuu painajaiseksi. Joen häirinnän uskotaan johtuvan hänen työstään, jossa hän tekee eläinkokeita. Joelle selviää, että Samuel on joutunut Suomessa ongelmiin eläinoikeusaktivisminsa vuoksi. Tarinassa on sivujuonina Joen tyttären saamat iAm-laite ja VMPFC-optimoijat. iAm-laite on uusi aivoihin kytkettävä viihde-elektroniikkalaite, jonka toiminta perustuu Joen tekemään perustutkimukseen. Joe suhtautuu laitteeseen aluksi hyvin skeptisesti, mutta joutuu itsekin sen lumoihin kokeiltuaan sitä. VMPFC-optimoijia jaetaan kouluissa ilmaiseksi parantamaan sosiaalisuutta ja työkykyä vaikka ne on alun perin tarkoitettu autismin lääkitsemiseen. Tuo iAm-laite on varmaankin syy siihen, että tämä kirja on sijoitettu monesti scifi/dystopia-genreen, vaikka iAm-laite on kuitenkin vain sivujuoni tarinassa, mitään muuta scifi/dystopia-teemoja en tästä kirjasta löytänyt.

Kirja sisältää hyvin monta teemaa ja sisäkkäistä juonta. Teemoja on pohdittu monesta eri näkökulmasta perusteellisesti; kirjan maailma ei ole mustavalkoinen vaan kaikki mielipiteet kaikesta yritetään tuoda esiin. Mielestäni yksi kirjan opetuksista onkin se, että kannattaa hankkia tietoa ennen kuin muodostaa mielipiteensä yhtään mistään, ja sittenkin vielä tarkistaa tietonsa muutamaan kertaan. Mutta kaikkea ei mielestäni tarvitsisi ahtaa yhteen kirjaan; tämän kirjan aiheet olisi voinut hyvin jakaa kahteen tai ehkä kolmeenkin kirjaan. Kirjaa lukiessa minulle kuitenkin tuli sellainen tunne, että jos minä kirjoittaisin kirjan, se olisi jotain tällaista; minun on tämän kirjan tavoin hyvin vaikea olla kenenkään puolella tai ketään vastaan ennen kuin minulla on varmasti tarvittava informaatio. Tästä syystä tämä oli mielestäni hieman tylsää luettavaa, ja sen vuoksi en varmaankaan koskaan kirjoita kirjaa, koska se olisi varmaankin mielestäni tylsä, ja kuka nyt omasta mielestään tylsän kirjan haluaa kirjoittaa. Kirjassa oli myös paljon tuttuja ajatuksia, ja kirjan lopussa kirjailija kiitos-osiossa mainitseekin mm. Douglas Rushkoffin inspiraation lähteekseen. Minäkin luin Rushkoffia suurella mielenkiinnolla muutama vuosi sitten, kun minulla oli melko filosofinen kausi lukemisissani menossa 😀

I’ve Loved the Stars Mitts

Jokin aika sitten ystäväni Atlantin takaa lähestyi minua. Hän oli nähnyt netissä tällaiset kämmekkäät, joissa olevasta runonpätkästä hän pitää, ja kysyi, osaisinko tehdä hänelle tällaiset. Kämmekkäisiin löytyi onneksi ohje ihan helposti Ravelrystä, ja nyt ne on tehtynä; pitää enää postittaa. Lankana näissä on Jamieson’s Shetland Spindrift. Kämmekkäissä on kaikkiaan yhtätoista eri väriä, joitakin värejä vain yhden kerroksen verran, joten lankoja jäi melkoisesti yli. Voisin ehkä tehdä itsellenikin samanlaiset tai sitten pitää keksiä jotain muuta käyttöä jämälangoille.

Kello viiden tee Prinsessalle

Nuorin tyttäreni täytti 18 vuotta reilu viikko sitten, mutta juhlat pidettiin vasta nyt lauantaina. Teemana juhlilla oli ”Kello viiden tee Prinsessalle”. Juhlat pitivät minut todella kiireisenä koko viime viikon, kun leivoin ja siivosin melkein 24/7 ( ja silti tuntui, että olisi pitänyt vielä vähän enemmän siivota). Eilinen menikin sitten juhlista toipumiseen ja tänään pitäisi alkaa siivota juhlien jälkiä.

Tarjolla oli siis suolaista syötävää:

Ja makeaa syötävää:

Paljon makeaa syötävää:

Pääosassa oli vaaleanpunainen kermakakku vadelmarahkatäytteellä:

Toiseksi vanhin tyttäreni aloitti ilmeisesti meillä teemakahdeksantoistavuotisynttärijuhlabuumin muutama vuosi sitten, sillä hän halusi aikoinaan Tylypahka-synttärit. Nuorin tytär vuorostaan halusi itselleen prinsessajuhlat. Vanhin poikani, joka täyttää 18 vuotta  parin vuoden päästä, alkoi jo pohtimaan, haluaako hän sitten Star Wars, Transformers vai Lego synttärit 😀