Kuvahaaste 18. kuva

Meillä oli viikonloppuna meidän hieman vaille 3-vuotias tyttärenpoika yökyläilemässä, ja kaiken sen tohinan keskellä unohtui ikkunakuvakin. Mutta nyt tässä on siis maanantaikuva sunnuntaikuvan sijaan. Ensimmäiset tomaatit amppelissa alkavat jo hieman punertaa, vaikkei se kuvasta näykkään. Muuten on ruskeaa, hyvin ruskeaa. Toivottavasti se huomiselle luvattu vesisade oikeasti tulee.

Mainokset

Keith Stuart: Poikani Sam

Keith Stuart: Poikani Sam (A Boy Made of Blocks)

2016, suomennettu 2017 (Marja Luoma)

431 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 44, kirja liittyy johonkin peliin (sopisi myös kohtiin 1, 11, 16, 19, 28, 32, 33, 34)

Poikani Sam kirjan kertojana toimii hieman yli 30-vuotias Alex. Kirjan alussa hän muuttaa pois vaimonsa Jodyn ja 8-vuotiaan poikansa Samin luota. Pian sen jälkeen hän jää työttömäksi. Alexin ja Jodyn poika Sam on autistinen, ja Jody on luopunut omasta urastaan hoitaakseen Samia, kun taas Alex ei ole ottanut mitään vastuuta pojasta vaan on vetäytynyt (inhoamaansa) työhön vedoten kaikesta Samiin liittyvästä. Kun Alex jää työttömäksi, hän päättää yrittää luoda suhdetta poikaansa. Keinoksi siihen löytyy Minecraft-peli, josta Sam on kiinnostunut. Isä ja poika alkavat pelata yhdessä Minecraftia, ja äiti käy salaa vakoilemassa heidän peliään. Pikkuhiljaa pelatessaan Samin kanssa Alex alkaa hyväksyä poikansa, ja ymmärtää häntä paremmin.

Kirjailijalla on oma autistinen poika, kuten myös minulla on. Pystyin hyvin samaistumaan moniin autistisen ihmisen kanssa elämisen aiheuttamiin sattumuksiin, esimerkiksi siihen millainen katastrofi onkaan, jos autistin lautaselta löytyy maissinjyvä. Olisin monesti halunnut lohduttaa kirjan kertojaa, ja kertoa, että kyllä se siitä vähitellen helpottaa. Nykyisin ainakin meillä maissinjyvä aiheuttaa vain hieman närkästyneen huomautuksen äidille lautasella olevasta maissinjyvästä, kun vielä muutama vuosi sitten se oli melkein maailmanloppu 😀 . Myös minun huoleni pojan tulevaisuudesta on samanlaista kuin Alexin huoli Samin tulevaisuudesta. Erojakin tietysti on. Meillä ei poikaa ole pelaaminen kiinnostanut laisinkaan, ei lautapelit, tietokonepelit tai urheilu. Kirjan Sam pelasi Minecraftin lisäksi lautapelejä ja potki palloa, jotka ovat kaikki meillä aika lailla poissuljettuja.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvin positiivinen kuvaus elämästä autistisen lapsen kanssa.

Kultakruunu & Köyhän tytön onnellisuus – Adalmiinan helmi CAL palat 7 & 8

Hiljaa hyvä tulee, vai miten se nyt olikaan 😀 Minulla on nyt kaikki isot ja puolet Adalmiinan helmi -peiton pienistä paloista valmiina. Toisen tällaisen kasan kun vielä virkkaan, niin kaikki palat ovat valmiina. Sitten on tietysti jäljellä vielä se ikävin vaihe eli palojen yhdistäminen, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Kuvahaaste 17. kuva

Nurmikko ei viherrä enää lainkaan. Omenapuu sentään vielä on vihreä. Omenapuuta olen aina välillä kastellut, nurmikkoa en viitsi. Saisi kyllä jo sataa. Tosin pitänee varoa, mitä toivoo, sillä en minä mitään jatkuvaa kaatosadettakaan halua.

Jani Kaaro: Kauniimpi maailma – Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta

Jani Kaaro: Kauniimpi maailma –Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta

2017

172 s

Helmet-lukuhaaste 2018 kohta  50, kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (sopisi myös kohtiin 4, 17)

Kauniimpi maailma koostuu paljon faktaa sisältävistä mielipidekirjoituksista tiedetoimittaja Jani Kaarolta. Kirjoitusten aiheina on mm. raha, kuolema, uni, mielikuvitus ja suru. Kirjoitukset ovat hyvin kirjoitettuja ja selkeitä, ja kirjoittaja perustelee mielipiteensä hyvin. Kaikesta en suinkaan ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta silti voisin suositella tämän kirjan lukemista ihan kaikille, sillä se antaa paljon ajattelemisen aihetta olipa omat mielipiteet aiheista millaisia tahansa.

Kirjassa viitataan usein eri antropologisiin tutkimuksiin. Kuitenkaan missään vaiheessa ei kirjoittaja tunnu huomioivan sitä, että antropologit tulkitsevat tutkimuskohteitaan omista kulttuurillisista lähtökohdistaan, vaikkakin eräässä kirjoituksista nimenomaan pohditaan kielen ja kulttuurin vaikutusta siihen, miten maailman kokee. Mutta tämä annettakoon anteeksi, sillä kyseessähän ovat mielipidekirjoitukset, jolloin saa tulkita tutkimuksia niin, että sopivat omiin päämääriin, vaikka minua tämä hieman ärsyttikin.

Kirjan tärkein sanoma ainakin minun mielestäni oli se, että elämme maailmassa, jossa raha pyhittää keinot. Se ei pidemmällä tähtäyksellä ole kuitenkaan järkevää, ja sille olisi syytä miettiä vaihtoehtoja.

Imre Kertesz: Kaddish syntymättömälle lapselle

Imre Kertesz: Kaddish syntymättömälle lapselle (Kaddis a meg nem született gyermekert)

1990, suomennettu 2004 (Outi Hassi)

142 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 13, kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa (sopisi myös kohtiin 19, 33, 42)

Kaddish syntymättömälle lapselle on vanhan miehen, kirjailijan, monologi, jossa hän pohdiskelee mm. juutalaisuuden, Auschwitzissä viettämänsä ajan ja isänsä vaikutusta omaan elämänkulkuunsa ja omiin valintoihinsa, erityisesti hänen päätökseensä lapsettomuudesta.

Kirja vaikuttaa hyvin henkilökohtaiselta paperille kirjoitetulta tajunnanvirralta, sillä kirjoittaja pohtii paljon myös kirjoittamisen ja elämän suhdetta. Kirjaa oli aluksi hieman hengästyttävää lukea, sillä virkkeet olivat hyvin pitkiä, jopa yli sivun mittaisia. Tekstissä oli paljon kohtia, joihin normaalisti kirjoitettaessa kuuluisi piste, mutta tässä oli laitettu pilkku tai puolipiste tai ei välimerkkiä laisinkaan. Kirjassa ei myöskään ole kappalejakoa, luvuista puhumattakaan. Lukiessa tuli sellainen tunne, että kirja on kirjoitettu yhdeltä istumalta, ja että se on myös tarkoitettu luettavaksi siten. Kirjan loppua kohti lauseet onneksi lyhenivät ja olivat jo melko normaalimittaisia lopuksi. Kuitenkin tarinaa oli helppo seurata, sillä kirja oli kirjoitettu tyylillä, jolla omatkin (ja varmaan useimpien muidenkin) ajatukset pomppivat ja toistuvat, joten se oli jotenkin hyvin luonnollinen kertomisen tapa.