Kuvahaaste 1. kuva

Repu haastoi tuijottelemaan ikkunasta ulos, ja ottamaan kuvan ikkunan näkymistä joka sunnuntai heinäkuun alkuun saakka. Oikeasti haaste olisi alkanut eilen, mutta koska huomasin haasteen vasta nyt, niin ensimmäinen kuva on maanantaikuva. Jos olisin ottanut kuvan eilen, ei se olisi juurikaan tämänpäiväisestä poikennut; sää oli eilen aikalailla samanlainen kuin tänäänkin, eikä lunta ole tullut yön aikana lisää.

Oli hieman hankalaa päättää, mistä ikkunasta otan kuvan, meillä kun on noin viitisenkymmentä ikkunaa. Loppujen lopuksi päädyin keittiön ikkunaan, sillä siitä ei näy naapureita (paitsi naapurin puuvarasto), katua, pelkkiä puita tai kevään tullen puutarhajätekasaamme. Sitä paitsi nyt kuvaan tulee omenapuu ja vuodenaikojen muutoksen seuraaminen sen avulla on mielenkiintoista.

Mainokset

Jose Luis Padilla Corral: Kuolemattomuuden alkimia

Jose Luis Padilla Corral: Kuolemattomuuden alkimia (Alkimia de la Inmortalidad)

1999, suomennettu 2017 (Toinen suomenkielinen, tarkistettu ja korjattu painos, Linnin Höyhtyä)

240 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta  21, kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi (Ei taida sopia muihin kohtiin)

Hohhoijaa. Mitähän tästä kirjasta oikein sanoisi. Tämä kirja on kiinalaiseen lääketieteeseen liittyvä kirja. Mielestäni tämä on aivan täyttä hölynpölyä. En usko, että kirjoittaja itsekään on ymmärtänyt, mitä hän on kirjoittanut. Kirja on hyvin epäjohdonmukainen, täynnä ristiriitaisia asioita ja kummallisia uskomuksia, sekä täysin nykytieteen vastainen.

Parasta kirjassa oli se, että vähäisistä sivuista iso osa oli tyhjiä tai niissä oli kuvia, joten luettavaa ei ollut paljon. Tätä kirjaa en kyllä suosittele yhtään kellekään, paitsi ehkä sen kirjoittajalle tekisi hyvää lukea tekstinsä läpi ja katsoa ymmärtääkö hänkään siitä mitään.

Camilla Läckberg: Noita

Camilla Läckberg: Noita (Häxan)

2017, suomennettu 2017 (Outi Menna)

687 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta  18, kirja kertoo elokuvan tekemisestä (Sopisi myös ainakin kohtiin 15, 19, 23, 27, 46)

Pari viikkoa sitten kirjoittaessani Camilla Läckbergin Leijonankesyttäjä-kirjasta sanoin haluavani lukea vielä seuraavankin osan Läckbergin Fjällbacka-sarjasta. Sain siihen tilaisuuden nopeammin kuin osasinkaan odottaa, sillä löysin Noidan uutuushyllystä heti seuraavalla kirjastokäynnilläni.

Noidassa 4-vuotias Nea löytyy tapettuna samasta paikasta, josta kolmekymmentä vuotta aiemmin oli löydetty toinen 4-vuotias tyttö Stella kuolleena. Nea myös asui samassa talossa kuin Stella oli asunut. Liittyvätkö tapauksen toisiinsa? Toinen Stellan murhasta tuomituista tytöistä on nyt 30 vuotta myöhemmin suuri tähti Hollywoodissa ja sattumoisin kuvaamassa uusinta elokuvaansa Fjällbackassa. Toinen murhasta tuomituista tytöistä asuu perheineen Fjällbackassa. Ovatko he syyllistyneet uudestaan pienen tytön murhaan? Olivatko he syyllisiä ensimmäiseenkään murhaan?

Olen joskus sanonut, että pidän kirjoista, joissa on onnellinen loppu. Mutta tämän kirjan luettuani tulin siihen tulokseen, että ei lopun tarvitse olla onnellinen, jos se on oikeudenmukainen. Tämän kirjan loppu ei ollut onnellinen eikä oikeudenmukainen, joten tämän kirjan lukemisen jälkeen jäi epämiellyttävä olo.

Toinen asia, josta en tässä kirjassa pitänyt, oli päätarinan rinnalla kulkenut tarina 1600-luvun noitavainoista. Tarinan yhteys päätarinaan oli aika ilmeinen, mutta täysin turha. Minä olisin ainakin pitänyt kirjasta enemmän ilman tuota sivutarinaa.

Mutta vaikka tämä ei ollutkaan ihan parasta Läckbergia, niin kyllä minä sen seuraavankin Fjällbacka-kirjan haluan lukea, kunhan se ilmestyy, varsinkin kun tämä kirja päättyi cliffhanger-tilanteeseen.

 

Siedätyshoitoa

Ei minulla ole mitään sinistä väriä vastaan, mutta se on vain aina jostain syystä ollut sellainen väri, johon en ole osannut pukeutua. Niinpä päätin kokeilla tällaista siedätyshoitoa siniselle; paljon valkoista ja vähän sinistä paitaan, niin jos vaikka osaisin käyttääkin tätä. Tosin ei tästä varmaankaan ihan mitään suosikkiani koskaan tule, sillä sinisen värin lisäksi tämä on hieman liian iso minulle. Minulla on jostain syystä taipumusta arvioida itseni isommaksi kuin mitä oikeasti olen, ja useimmiten valitsen neuleohjeista liian ison koon neuleisiini. Mutta toisaalta olen siis jo tottunut siihen, että neuleeni ovat liian suuria, sininen väri taas sitten…

Lankana tässä on Fabel ja ohje on Spring Rain Top Garnstudion sivuilta.

Tommaso Campanella, Francis Bacon, David Hume: Matkoja utopiaan (toim. Mikko Lahtinen)

Tomaso Campanella, Francis Bacon, David Hume: Matkoja utopiaan (toim. Mikko Lahtinen)

2017 2. uudistettu laitos (1. p. 2002)

320 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 7, Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Matkoja utopiaan sisältää kolme utopiakirjallisuuden klassikkoa; Tomaso Campanella: Aurinkokaupunki (1602), Francis Bacon: Uusi Atlantis (1627) ja David Hume: Täydellisen valtion idea (1752). Lisäksi jokaisen tarinan suomentaja on kirjoittanut suomentamaansa klassikkoon esipuheen ja Mikko Lahtinen on kirjoittanut loppusanat, joissa käydään hyvin perusteellisesti läpi utopiakirjallisuuden historiaa ja yhteiskunnallisia merkityksiä. Varsinkin Lahtisen kirjoittama osuus oli hyvin mielenkiintoinen. En ollut koskaan tajunnut, kuinka paljon utopia- ja dystopiakirjoja tai sellaiseksi tulkittavia onkaan kirjoitettu kautta aikojen. Osa mainituista kirjoista oli minulle tuttuja, suurimman osan tiesin ainakin nimeltä, vaikka en olekaan niitä kaikkia lukenut, jotkin muistan lukeneeni mutten kuitenkaan muista niiden tarinaa, ja joistakin en ole koskaan kuullutkaan. Jos haluaisin kaikki kirjassa mainitut utopia- ja dystopiakirjat lukea, niin siinä voisi vierähtää useampi vuosi. Mutta ehkä tyydyn vain muutamaan mielenkiintoisimmalta tuntuvaan kirjaan aluksi.

Tässä Matkoja utopiaan-kirjassa olleista tarinoista Francis Baconin Uusi Atlantis oli minulle ennestään tuttu. Siltä ei varmaankaan voi välttyä, jos on vähänkään lukenut tieteenhistoriaa tai –filosofiaa. Campanellasta ja Humesta olin kuullut joskus ennenkin, mutta en ollut niitä aiemmin lukenut. Oli ihan mielenkiintoista kerrata Baconia ja tutustua Campanellan ja Humen utopioihin, vaikkakin kaikki kolme tuntuvat nykylukijasta lähinnä dystopioilta ; aika muuttaa ihanteita.

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä (Lejontämjaren)

2014, suomennettu 2015 (Outi Menna)

442 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 27, kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta (Sopisi myös ainakin kohtiin 15, 19, 46)

Metsästä juoksee tielle tyttö, joka jää heti auton alle ja kuolee. Tyttö tunnistetaan muutamia kuukausia aiemmin kadonneeksi 16-vuotiaaksi Victoriaksi. Poliisi Patrik Hedström selvittelee tytön katoamiseen liittyviä seikkoja kirjailijavaimonsa Erika Falckin avulla. Kadonneita tyttöjä huomataan olevan muitakin kuin Victoria. Erikalla on samaan aikaan työn alla kirja naisesta, joka oli tappanut leijonankesyttäjämiehensä vuosia sitten ja oli vankilassa sen vuoksi. Naisella tuntuu kuitenkin olevan myös jokin yhteys nykyisiin tyttöjen katoamisiin.

Leijonankesyttäjä taitaa olla Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjan yhdeksäs kirja. Kuten tällaisissa sarjoissa tuppaa käymään, niin tarinat alkavat muistuttavat toisiaan, eikä niissä ole enää samanlaista yllätyksellisyyttä kuin on sarjan ensimmäisiä osia lukiessa. Mutta viihdyttävä ja selkeästi etenevä tarina tämä on, kyllä minä vielä sen kymmenennenkin osan haluan lukea 😀

Säärystimet

Jälleen kerran kävi niin, että minä aloin tekemään jotain itselleni. Sitten yksi lapsistani omi nämä itselleen, enkä minä saa kuulemma tehdä itselleni samanlaisia. Hyvin nämä kyllä minunkin jalkoihini sopisivat:

Lankana näissä on vast’ikään Repulta saamani villalanka, jonka vyötteessä ei ollut mitään tietoja langasta. Mutta käsituntumalla sanoisin sen olevan villalankaa, ja melko ohutta sellaista. Lankavyyhti oli aikamoisen suuri, siitä riittää kyllä vielä toisiinkin ja ehkäpä jopa kolmansiinkin säärystimiin. Pitää vain keksiä jokin uusi malli, kun en samanlaisia saanut itselleni tehdä. Näiden ohje löytyi täältä.