Tarris Heeter Hat

Terris Heeter Hat
Lanka: Punta Yarns Merisoft

Eilen palkinnoksi saamani Punta Yarns Merisoft-lanka oli niin houkuttelevaa, että se oli neulottava heti pipoksi.  Malli on Tarris Heeter Hat.  En ollutkaan tuosta langasta koskaan ennen tehnyt mitään, ihan miellyttävä uusi tuttavuus.

Käsitöiden teko on jäänyt hieman vähemmälle viime viikkoina, sillä aloitin opiskelun syyskuun alussa.  Opiskelupaikkakunnalle on matkaa kotoa hieman yli 200 km, joten jo pelkkä sinne ajaminen vie melkoisesti aikaa.  Harmi, että julkisilla sinne pääseminen kestäisi varmasti koko päivän, niin en voi käyttää matka-aikaa käsitöiden tekoon, kun on pakko itse ajaa.  Ei se varmaan ole kiellettyä neuloa ajaessa, mutta ei varmaankaan olisi kovin turvallista 😉  Onneksi opiskelupaikkakunnalle ei tarvitse ihan joka päivä ajella.  Kotityöt eivät kuitenkaan mihinkään ole vähentyneet, vaikka minä en enää ole päivisin kotona, joten jostain ajankäytöstä on pakko tinkiä, ja kyllähän se on ne minun omat harrastukseni, joista on tingittävä 😦  Mutta välillä on pakko vaan tarttua puikkoihin ja tehdä vaikka vaan yksi pipo, ja antaa pyykkivuoren odottaa.

Arvontavoitto

 

Osallistuin taannoin Rantapuikon blogissa olleeseen arvontaan, ja voitin!  Palkinto löytyi postilaatikostani tänään ja oli aivan uskomattoman runsas.  Paketissa oli kaksi vyyhtiä lankaa: Araucania Rancoa ja Punta Yarns Merisoftia, ihania lankoja molemmat.  Taidan tehdä kummastakin pipot, kun tuo pipokausi on nyt pikkuhiljaa alkamassa.  Lisäksi paketista löytyi valtava määrä helmiä ja muita korutarvikkeita, sekä Rantapuikon tekemä enkeli:

Eikö olekin suloinen?  Suurkiitos Rantapuikolle suurenmoisesta palkinnosta!

Iloinen leipuri

Iloinen leipuri (Cupcake Bakery)
Ohje Taito Uusimaa ry:n ja Jaana Vehkasalon kirjasta Pannulappuja a la Carte
Lanka Novita Tennessee

Olinpa kerrankin aikaani edellä, kun virkkailin patalappuja jo viime viikolla.  Aarnilintu nimittäin kommentoi edelliseen patalappupostaukseeni, että nyt vietetään valtakunnallista patalappuviikkoa, 8.-15.9. se näyttäisi olevan.  Nyt näiden kahden viimeisimmän patalapun jälkeen tuntuu kyllä siltä, että tässä taloudessa on patalappuja riittävästi ainakin vähäksi aikaa, vaikka tuohon Patalappuja a la Carte kirjaan jäi kyllä vielä monta ohjetta, jotka haluaisin toteuttaa.  Mutta ne jäänevät johonkin muuhun ajankohtaan kuin patalappuviikolle.  Saattaa olla, että ensi jouluna kaikki sukulaiset ja tuttavat saavat patalappuja joululahjaksi 😀

Patalappuja a la Carte

Viimeisimmällä kirjastoreissullani löysin kirjaston uutuushyllystä aivan ihastuttavan kirjan, Taito Uusimaa ry:n ja Jaana Vehkasalon Patalappuja a la Carte.  Luulenpa, että hankin tämän kirjan ihan itsellenikin.  Kirjan kuvat ovat todella kauniita ja ohjeet selkeitä.  Niinpä minä olen jo muutaman patalapun virkannut:

Patalaput vasemmalta oikealle: Piknikille (Summer Flowers), Keittiöprinsessa (Princess Cookbook), Aamukahvilla (Caffe e latte) ja Silmäniloksi (Daydream)
Lanka kaikissa Mandarin Petit

Kirjassa on ohjeet yhteensä 26 erilaiseen patalappuun, joten muutama minulla on vielä tekemättä 😉  Pitää vaan kaivella vähän muunkin värisiä lankoja esille kuin nuo siniset ja valkoinen, hieman kun kyllästyin jo noihin väreihin.