Usvaa keväthangella

DSC06528 (600x800)

Torkkupeitto
Malli: Mary Oljen ”Virkattuja vuodepeitteitä” kirjasta
Lanka: Novita Usva

Ulkona on niin ihana auringonpaiste, että intouduin valokuvaamaan hieman enemmänkin.  Anteeksi siis tämänkertainen kuvapaljous.

DSC06529 (600x800)

Minulta jäi aiemmin Usvasta tekemäni paidan jäämistönä vielä 300 g Usvaa jäljelle.  Virkkasin jäljelle jääneestä langasta kolmiohuivin.  Nuorimmaiseni kietoutui huiviin, ja kysyi, tekisinkö hänelle samanlaisen peiton.  Niinpä minä täydensin kolmiohuivin peitoksi.  Tosin lankaa piti hakea vielä 600 g lisää.

DSC06530 (800x600)

Peitossa käyttämäni ympyrä kuvio löytyi Mary Oljen kirjasta ”Virkattuja vuodepeitteitä”.  Malli on hyvin yksinkertainen, mutta silti näyttävä.  Saatan joskus toistekin tehdä jotain tuota mallia käyttäen.

DSC06532 (600x800)

Aivan kuten tästä Usvasta paitaa neuloessani arvelinkin, niin tämä lanka näyttää paremmalta virkattuna kuin neulottuna, eikö vain.  Peiton koko on noin 120 cm x 150 cm + päätyjen kolmiot.

DSC06526 (800x600)

Minulle jäi peiton valmistuttua iso kasa keränloppuja, sillä en halunnut tehdä paloja niin, että olisin joutunut palan keskellä jatkamaan uudesta kerästä, se olisi sotkenut värin liukumisen.  Kerien lopuista virkkasin pikaisesti patalapun.  Ja virkkasin sen tosiaankin pikaisesti.  Jotakin meni jossain vaiheessa lisäyksissä pieleen, eikä siitä tullut aivan neliö.  Mutta ei minua huvittanut purkaakaan, sillä omaan käyttöön tämä oli joka tapauksessa menossa.

 

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Mainokset

Helmikuun paketti SNY:ltäni

DSC06525 (800x600)

Tänään siis saapui tämän kevään ensimmäinen paketti Salaiselta NeuleYstävältäni.  Tai saapumisilmoitus tuli kyllä jo eilen.  Mutta kun löysin sen eilen postilaatikosta, olin juuri tullut kotiin kaupungin suunnasta, eikä huvittanut lähteä takaisin sinne päin samantien, varsinkin kun tiesin, että tänään joudun sinne suunnalle kuitenkin taas menemään.  Meillä kun ei tuo posti (asiamies sellainen)  ole ihan nurkan takana, vaan sinne on matkaa useampi kilometri.  Mutta tänään hain paketin.  Paketissa oli kolme kerää Novita Florica-lankaa, pyöröpuikko, suklaata, teetä ja pieni kukkanen.  Florica on mielestäni tosi hyvää lapaslankaa, joten näistäkin langoista tulee varmaan lapasia, suklaat on jo syöty (tosin minä sain vain kaksi palaa), teetä pitänee maistaa illalla (suklaatee kuulostaa todella herkulliselta) ja pikkukukka pääsi nukkekotiin.

Kiitos SNY!

 

 

Usvaa

DSC06516 (800x600)

Samalla kauppareissulla, jolla ostin Novitan Pikkusiskoa, ostin myös toista Novitan uutuuslankaa, Usvaa.  Tätä lankaa ostin, koska tämän väri näytti kerällä tosi kivalta.  Neulottuna tämä ei nyt kuitenkaan näytä ihan niin kivalta.  Paita on neulottu ylhäältä alas yhtenä kappaleena ilman mitään ohjetta.  Paita on muuten sileää neuletta, mutta resoreissa on palmikoita:

DSC06517 (800x600)

Tämä palmikkoresori löytyy Nicky Epsteinin kirjasta ”Knitting over the edge”.   Paita tuntuu todella lämpimältä päälle puettuna.  On varmasti mitä sopivin kylmänä pakkaspäivänä.   Mutta nyt taitaa näyttää siltä, että kylmät pakkaspäivät ovat tältä talvelta jo ohi.  Ensi talvena sitten…

Kun neuloin tätä paitaa, tuli minulle sellainen olo, että tämä lanka näyttäisi paremmalta virkattuna.  Joten, kun sitä jäi pari kerää yli, niin seuraavaksi on tulossa jotain Usvasta virkattua:

DSC06520 (800x600)

Domino-lapaset

Taidan pikkuhiljaa luopua toisesta Vuodatuksessa olevasta blogistani kokonaan, joten siirsin tämän domino-lapasohjeen tänne.  Tämä ohje löytyy myös sivun yläreunan linkin kautta.

Lankana käytin omissa lapasissani Novita Nallea.  Lankaa kului 76 g.  Lapaset on tehty minun käteeni sopiviksi eli melko suuriksi: leveys 10,5 cm ja korkeus 27,5 cm.  Ohje perusdominoneliön neulomiseen löytyy esim täältä.  Näissä lapasissa aloitussilmukoita on 37/neliö, ja värinvaihto on tehty, kun silmukoita oli jäljellä 17.  Jos haluat tehdä pienemmät lapaset, vähennä silmukoita perusneliöstä, kuitenkin niin, että silmukkamäärä on pariton.

1.  Neulo kaksi perusneliötä:

2.  Neulo kolmas neliö kahden ensimmäisen alle:

3.  Neulo neljäs neliö vastaavasti kahden ensimmäisen neliön toiselle puolelle:

4.  Seuraava neliö tulee edellisten neliöiden väliin jääneeseen kolmioon:

5.  Toiselle puolelle tehdään samanlainen neliö, mutta jätetään 7 s peukalonreikä eli poimi 29 s, luo 7 s, hyppää 7 s yli, poimi 1 s.

6.  Seuraavaksi tehdään taas neliöt edellisten neliöiden väliin jääneisiin koloihin:

7.  Sitten täytetään viimeiset kolot kolmioilla:

8.  Nyt onkin vuorossa jo peukalo.  Poimi peukaloaukon reunasta 18 s nurin, jaa silmukat kolmelle puikolle, 6 s/puikko.  Neulo suljettuna neuleena aina oikein neuletta (joka toinen kerros oikein, joka toinen nurin) kunnes peukalo on lähes peukalosi mittainen.  Kuvan lapasessa on peukaloon neulottu 24 krs.  Kavenna joka puikon lopussa 2 s yhteen, joko oikein tai nurin, riippuen siitä kummalla kerroksella olet, niin kauan, että jäljellä on 6 s.  Katkaise lanka ja vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä.

9.  Nyt tarvitseekin sitten enää vain päätellä langat, ommella kärki umpeen ja tehdä toiseenkin käteen lapanen, ja valmista tuli:

Jos ohjeessa on jotakin huomautettavaa tai kysyttävää, jätä kommentti.

Pointelle

DSC06497 (600x800)

Pointelle
Malli: Cookie A:n kirjasta ”knit.sock.love”
Lanka: Novita Pikkusisko

Kaksi jäljellä olevaa kerää Pikkusiskoa muuttui tällaisiksi sukiksi.  Ihan mukavalta langalta tuo Pikkusisko tuntui edelleen.  Nyt vain odotetaan ja katsotaan, miten tuo lanka kestää kulutusta ja pesua.

DSC06501 (600x800)

5-vuotiaani totesi laskiaispullaa syödessään: ” Nää on hyviä nää Runebergin tortut!”.  5-vuotiaalle annetaan erehdys anteeksi.  En kai minä niin huono leipuri sentään kuitenkaan kai ole, että minun laskiaispulliani voisi luulla Runebergin tortuiksi?

 

Pikkusisko testissä

DSC06495 (800x600)

Pitsikuvioiset sukat
Malli: Ingalill Johanssonin ja Ewa K Andinssonin kirjasta ”Luonnonkauniit neuleet”
Lanka: Novita Pikkusisko

Minä neulon sukkia mieluiten ohuista langoista, joten kun huomasin ruokakaupassa, että Novitalta oli tullut uusi ohut sukkalanka, Pikkusisko, oli minun heti ostettava sitä neljä kerää.  Värivalikoima langassa on todella surkea, vain kuusi väriä.  Ja Novitan tuntien lankaan ei tule uusia värejä, vaan lanka katoaa Novitan valikoimista jo seuraavalla kaudella.  Lanka oli kuitenkin hyvin edullista.  Minun oli testattava se siis heti.  Lanka on melko löyhäkierteinen, joten joskus lanka ei tullut puikolle kokonaisena, mutta muuten ihan mukavaa neulottavaa.  Kahdessa ensimmäisessä kerässä oli vain yksi solmu.  Mielenkiintoista nähdä, miten tämä lanka kestää kulutusta.  Jos lanka osoittautuu kulutusta kestäväksi, niin tätä on ostettava omiin varastoihin lisää ennen kuin se katoaa kaupoista.

Ostin lankaa siis neljä kerää, joista kaksi on nyt käytetty.  Seuraavaksikin on siis luvassa Pikkusisko-sukat:

DSC06496 (800x600)