Traveler’s socks

Traveler's socks Ohje: Interweave Knits fall 2012 Lanka: Austermann Step

Traveler’s socks
Ohje: Interweave Knits fall 2012
Lanka: Austermann Step

Minä vietin viime viikolla ”Neulo ja pura”- viikkoa.  Aloitin huivia syksyllä SNY:ltäni saamasta Manos lace langasta.  Heti alusta alkaen minusta tuntui siltä, että valitsemani puikot olivat liian paksut.  Mutta jatkoin tyyliin ”vielä yksi kerros, ja katsotaan, miltä se sitten näyttää”.  Kun huivi oli reilusti yli puolenvälin, oli minun myönnettävä virheeni, ja purettava tekele.  Heti purkamisen jälkeen ei tehnyt mieli aloittaa samaa huivia uudestaan, joten kaivelin esiin sukkalankaa.  Mutta eivät nämä sukatkaan ihan ongelmitta syntyneet.  Näissä nimittäin tehdään kiilakavennukset hieman poikkeavalla tavalla, ja minä luin ohjeen jotenkin huolimattomasti, joten jouduin ensimmäisestä sukasta purkamaan kiilakavennusosaa jonkin matkaa, kun tajusin virheeni.  Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.  Sukat valmistuivat.

DSC07146 (600x800)

Kivat sukat; eivät aivan polvisukat, mutta pidemmät kuin normaalit villasukat.  Puolipolvisukat???  Langan väri on aivan ihana.  Langassa on kolme säiettä pinkkiä ja yksi säie oranssia.

DSC07142 (600x800)

Jos jotain positiivista tästä ”Neulo ja pura” tempauksesta pitää löytää, niin se on varmaan se, että kun näin työttömänä ei ole varaa ostaa kunnon lankoja, niin tällä tavalla saa kuitenkin neuloa niitä vähän enemmän, kun välillä purkaa jo neulottua 😉

 

Mainokset

10 responses to “Traveler’s socks

  1. Onpa hauskat sukat, vähän erilainen malli. Ja pitkille sukille on aina käyttöä. Minä olen neulonut itselleni yhdet, mutta niistä tuli hiukan liian löysät ja niinpä varret ovat aina makkaralla nilkoissa.. Olen koittanut kutistaa niitä myös pesukoneessa, kun laiskuuttani en jaksaisi millään purkaa. Mutta eivät kutistuneet, tietenkään, silloin kun sitä oikein olisi toivonut. Joten toistaiseksi kuljen sukat makkaralla, kunnes purku- ja uudelleenneulomisinnostus iskevät:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s