Jotain sinistä

DSC07199 (600x800)

Löysin vihdoin ja viimein kateissa olleen virkuukoukkuni.  Se oli livahtanut erään käsityölehden väliin.  Nyt pääsen siis jatkamaan kesken jääneen verhon virkkaamista.

DSC07200 (600x800)

Ennen kuin virkkuukoukku löytyi ehdin kuitenkin aloittaa tämän tunikan neulomisen.

DSC07204 (600x800)

Ja pitihän se tehdä valmiiksi, jotta voin jatkaa verhon virkkaamista.  Minä kun en oikein siedä sitä, että olisi useampia keskeneräisiä käsitöitä nurkissa lojumassa.  Tästä tulikin mieleeni, että tietääkö kukaan, onko tänä vuonna KYH:iä?

DSC07203 (800x600)

Paidasta vielä sen verran, että lankana siinä on Novita Kotiväki, ja ilman mitään ohjetta neulottu.  Sininen ei oikein ole minun värini, joten siitä syystä siis minulla on sinistä lankaa varastoihini jäänyt kertymään.  Nyt yritän kuitenkin ihan oikeasti saada lankavarastojani pienennettyä, joten sinisillekin langoille on keksittävä käyttöä.

 

Mainokset

4 responses to “Jotain sinistä

  1. Kummasti sitä noita vääränvärisiäkin lankoja kertyy. Hienon tunikan olet kuitenkin jaksanut tehdä. Minulla tahtoo into olla aika paljon riippuvainen väristä. Mutta kovasti minäkin yritän päästä langoista eroon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s