Leivontapäivä

Minulla oli eilen oikein varsinainen leivontapäivä. Aloitin päivän leipomalla kaksi spelttilimppua aamiaiseksi:

 

DSC07506 (800x600)

Ei, laskutaidossani ei ole mitään vikaa. Kuvassa on vain yksi limppu, ei kahta, sillä ehdimme syödä jo toisen  ennen kuin minulle tuli mieleen otaa kuva 🙂

Eilen juhlittiin taas yhden lapseni synttäreitä, ja hän halusi suklaakakkua synttärikakuksi ja sai tällaisen:

 

DSC07504 (800x600)

Monissa lehdissä on viime viikkoina ollut Valion mainos, jossa on ohje kinuskipäärynäjuustokakkuun, ja tein sellaisenkin juhlille:

 

DSC07513 (800x600)

Alunperin en suunnitellut tekeväni mitään suolaista juhliin, mutta sitten tajusin, että yksi omista lapsistani tulee juhliin suoraan uintikisoista, joten hänellä on tullessaan kova nälkä. Niinpä tein sitten vielä yhden ”mitä kaapista löytyy”-piirakan:

DSC07507 (800x600)

Piirakassa on täytteenä jauhelihaa, fetaa ja tomaatteja.

Eli eilen oli siis leipomista kerrakseen.

 

Mainokset

4 responses to “Leivontapäivä

  1. Ai ihana, mitä herkkuja. Pitääpä tutustua tuohon juustokakun ohjeeseen.
    Välillä on ihan hermolepoa, kun saa leipoa kaikkea ihanuuksia. Paitsi mulla alkoi nyt sellainen herkkulakko, että pakko pitää vähän taukoa leipomuksista 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s