Sateenkaarihuivi ja kakkua

DSC07921 (800x600)

Ohuiden sukkalankojen jämiä tuntuu aina vaan riittävän (ne taitavat lisääntyä jotenkin ihan itsekseen).

DSC07919 (600x800)

Niille piti keksiä taas jotain hyötykäyttöä, tuloksena isoäidinkolmiohuivi.

DSC07917 (600x800)

Lumiukkoa se ainakin lämmittää ihan hyvin. Mutta kyllä se pääsee omaankin käyttöön.

DSC07915 (800x600)

Varastointia varten sen saa taiteltua kivan näköiseksi kolmioksi.

Tätä huivia olen virkkaillut jo jonkin aikaa, kerroksen silloin toisen tällöin. Oli tosi kiva aina miettiä, millä värillä jatkan seuraavaksi. Alunperin suunnittelin tekeväni tämän pelkästään punasävyisistä langanjämistä, mutta jotenkin tästä syntyi aikaa myöten kuitenkin sateenkaarihuivi.

Viikonloppuna meillä juhlittiin nuorimman tyttären synttäreitä. Tyttären toiveena oli suklaakakku, joten testasin Osakaisen sacher-kakun ohjetta.

 

DSC07912 (800x600)

Voin heti tunnustaa, että en noudattanut ohjetta orjallisesti, vaan muokkasin sitä hieman. Esimerkiksi täytteeseen laitoin valkosuklaata maitosuklaan tilalle ja jätin liivatteen pois, sillä suklaakermavaahto jämähtää mielestäni ihan hyvin ilman liivatettakin. Tein myös pari muutakin modifikaatiota, jotka eivät olleet kuitenkin ihan yhtä huomattavia kuin maitosuklaan korvaaminen valkosuklaalla. Hyvää tuli minun tavallanikin, ja olisi tullut varmasti hyvää, jos olisin noudattanut Osakaisen ohjetta.

Mainokset

Reissussa aloitetut sukat

DSC07911 (600x800)

Minulla oli reissussa mukana pari kerää Drops Fabelia ja puikot. Enpä ehtinyt reissussa paljonkaan neulomaan, edes ensimmäinen sukka ei siellä valmistunut. Jatkoin sukkien neulomista kotona, mutta hitaasti ne täälläkin etenivät, tulivat kuitenkin valmiiksi. Neulomiseni on huomattavasti tänä vuonna vähentynyt, ja syytän siitä kyllä Helmet-lukuhaastetta 😀 , joka onkin edennyt minun osaltani todella mallikkaasti, seitsemäntoista kirjaa viidestäkymmenestä jo luettu, eikä vielä ole edes helmikuu lopussa. Tosin tähän asti on voinut lukea ihan minkä kirjan vain ja luottaa siihen, että kyllä se johonkin lukuhaasteen kohtaan sopii. Mutta nyt pikkuhiljaa pitää alkaa jo hieman miettimään kirjavalintoja kirjastossa, jotta saa ne sopimaan lukuhaasteeseen. Minun lukuhaasteeni etenemistähän voi seurata blogin yläreunasta löytyvän linkin kautta.

Isot ja pienet sukat

DSC07908 (600x800)

Matkasin kolmen peruskoululaiseni kanssa hiihtoloman aluksi vanhimman tyttäreni luokse muutamaksi päiväksi. Tyttärenpoikani täytti puoli vuotta pari viikkoa sitten. Hänelle olin tehnyt lahjaksi kantoliinasukat lankana Drops Baby Merino. Tyttärelläni oli nimipäivä vähän aikaa sitten ja hänelle vein nimpparilahjaksi Novita Tico Ticosta neulomani sukat, joihin tein samaa mallineuletta kuin kantoliinasukissakin on. Unohdin ottaa kameran mukaan reissuun, joten en saanut kuvia sukista omistajiensa jaloissa, mutta hyvin ne sopivat, vaikka hieman pelkäsinkin sopivuutta kantoliinasukkien osalta, kun olin nähnyt tyttärenpojan viimeksi jouluna.

Liukasta laskiaista

DSC07895 (800x600)

Tai eipä tuolla edes liukastakaan enää ole. Eilen illalla satoi lupaavasti lunta, mutta yön aikana sade muuttui vesisateeksi. Nyt lumesta on jäljellä enää hieman loskaa. Pulkkamäki jäi tänä laskiaisena vain haaveeksi. Mutta onneksi on edes laskiaispullia 😀

Aurinkoista Runebergin päivää!

DSC07892 (600x800)

Kuten kaikissa kunnon porvoolaiskodeissa kuuluu olla, on meilläkin tänään tarjolla runebergintorttuja 😉  Minun torttuversioni on manteliton ja ohje löytyy täältä. Hyvältähän ne maistuvat, varsinkin teen kera.

Nyt onkin oikein kunnon ”pakko”leivontaputki tiedossa: tänään runebergintorttuja, sunnuntaina ja tiistaina laskiaispullia ja viikon päästä sunnuntaina ystävänpäivä. Nam!