Rumilukset

dsc_0239-800x450

Yksi näistä sukista esiintyikin jo täällä blogissa aikaisemmin. Vihdoin ja viimein se sai parin. Ja kun tätä kamalaa lankaa oli ensimmäisen sukkaparin valmistuttua edelleen jäljellä, niin teinpä sitten saman tien toisetkin sukat tästä langasta, että sain käytettyä sen pois. Ei tämä lanka kerällä näyttänyt mitenkään pahalta. Ja kaikki aikaisemmat Nalle Taika-langan värit ovat olleet mielestäni ihan kivoja. Mutta tässä nämä värit läikittyivät todella häiritsevästi neulottaessa. Yök! Keskimmäinen tyttäreni lupautui ottamaan nuo pienemmät sukat itselleen. Hän totesi, ettei kukaan kuitenkaan katso, millaiset sukat hänellä on jalassaan. Oikeassahan tuo tytär taitaa olla, joten turhaan minä murehdin näiden sukkien rumuutta. Kuvaan pääsi myös yksi minun minikurpitsani. Nekin harmittavat minua tosi paljon edelleen.

Mutta nyt jotain kaunista sitten perään. Nimittäin auringokukat ovat kukkineet tosi upeasti tänä kesänä, ja kukkivat vieläkin.

_20160926_101926-800x687

Helmet-lukuhaaste suoritettu

 

  1. Ruuasta kertova kirja Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila (14.2.)
  2. Matkakertomus Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki (28.2.)
  3. Kirjassa rakastutaan Katherine Pancol: Mimmit 3 (6.3.)
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (6.4.)
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman Aleksandr Puskin: Jevgeni Onegin (23.2.)
  6. Kirjastosta kertova kirja Markus Zusak: Kirjavaras (22.8.)
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin ”Minun maisemani – maalla ja kaupungissa” sopiva kirja  Tove Jansson: Muumipappa ja meri (26.6.) (En asu majakassa, enkä ulkosaaristossa, mutta merellisessä maisemassa kuitenkin, joten…)
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia (18.1.)
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja Douglas Adams: The ultimate hitchhiker’s guide to the galaxy (10.4.)
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Murong Xuecun: Unohda minut tänä yönä, Chengdu (4.7.)
  11. Sarjakuvakirja Albert Uderzo: Obelixin kaleeri (15.4.)
  12. Näytelmä J.K. Rowling: Harry Potter and the cursed child (31.8.)
  13. Kirjan nimi on kysymys Markus Hotakainen: Onko siellä ketään (20.3.)
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja Alex Bellos: Kiehtova matematiikka (23.1.)
  15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma Karl Kraus: Myrkyn käyttöohje (24.2.)
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta Ron Currie, Jr.: Juniorin erikoinen elämä (22.2.)
  17. Kirjassa juhlitaan Katherine Pancol: Mimmit 2 (25.2.)
  18. Lastenkirja J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (9.4.)
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi D.D. Everest: Archie Greene ja taikurin salaisuus (21.5.) (En ehkä haluaisi olla kirjansitoja, kuten kirjan päähenkilö, mutta jonkin sortin käsityöläinen kuitenkin)
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö (24.4.)
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja Voltaire: Mikromegas (5.9.)
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.) Taina Latvala: Paljastuskirja (10.9.)
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.) Lucinda Vardey: Åiti Teresan tie (25.8) (Kun lainasin tämän kirjan kirjastosta, luulin sen kertovan enemmänkin äiti Teresasta, mutta kirja kertoo lähinnä muista nunnista. Tunnustan myös, että ainoastaan selailin kirjan läpi, sillä se sisälsi ihan liikaa uskonnollista löpinää minun makuuni. Laitan silti kirjan tähän kohtaan.)
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (4.7.)
  25. Kirjassa on yli 500 sivua Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (7.2.)
  26. Elämäkerta tai muistelmateos Martti Soikkeli: Huijari ja muita yliopistotarinoita (11.4.)
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Andre Brink: Hiljaisuuden tuolla puolen (5.7.)
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja Richard Dawkins: Jumalharha (3.5.)
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja Sanna Töringe & Anette Åberg: Liköörikirja (14.9.)
  30. Viihteellinen kirja Patricia Cornwell: Paljaat luut (24.1.)
  31. Olympialaisista kertova kirja R. Goscinny & A. Uderzo: Asterix olympialaisissa (26.2.)
  32. Kirjassa on myrsky Patricia Cornwell: Tomuksi ja tuhkaksi (29.1.)
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja Umberto Eco: Numero zeron tapaus (2.6.)
  34. Keskustelua herättänyt kirja Harper Lee: Kaikki taivaan linnut (13.1.)
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa Andy Weir: Yksin Marsissa (3.4.)
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja Esko Valtaoja: Ensimmäinen koira kuussa (13.2.)
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan Philip Teir: Talvisota avioliittoromaani (12.9.)
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Ray Bradbury: Fahrenheit 451 (1.7.)
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja John Steinbeck: Ystävyyden talo (17.6.)
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja Haruki Murakami: Norwegian Wood (24.3.) (Osa-aikaeläkeläinenkin kelpaa suosittelijaksi, eikös kelpaakin)
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä  Lionel Shriver: Poikani Kevin (21.4.)
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja Khaled Hosseini: Leijapoika (25.6.)
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.) Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea (15.5)
  44. Kirjassa joku kuolee Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (4.1.)
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (9.2.)
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Dan Gutman: Ihan pöhkö ope (2.6.)
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Andres Neuman: Vuosisadan matkustaja (2.2.)
  48. Kirjassa on alle 150 sivua Samuel McHarry: The Practical Distiller (4.3.)
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä-tapaus puolittaja (14.8.)
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Katherine Pancol: Mimmit (18.2)
  • Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2016, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty. Anna Jansson: Haudan takaa (10.3.), Kari Enqvist: Näkymätön todellisuus (13.3.), Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (17.3.), Anna Jansson: Unissakävelijä (27.3.), Anna Jansson: Tuhopolttaja (29.3.), Rachel Joyce: Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu (1.4.), Douglas Adams: Maailmanlopun ravintola (11.5.), Kari Hotakainen: Jumalan sana (19.5.), Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut (24.5.), Raymond Khoury: Merkki (28.5.), Douglas Adams: Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki (30.5.), Margaret Atwood: Uusi maa (7.6.), Jonas Jonasson: Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä (12.6.), Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (15.6.), Tommi Liimatta: Rautanaula (18.6.), Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (20.6.), Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa (22.6.), Leena Lehtolainen: Surunpotku (29.6.), Anna Jansson: Hämärän lapset (10.7.), Camilla Läckberg: Enkelintekijä (12.7.), Terry Pratchett: Maanalainen elefantti (19.7.), Marion Zimmer Bradley : Yön tytär (27.7.), J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (8.8.), Ulla-Lena Lundberg: Leo (11.8.), Jussi Adler-Olsen: Vanki (4.9.), Felicia Feldt: Näkymätön tytär (6.9.)

Yllä on kaikki tänä vuonna jo lukemani kirjat. Osallistuin siis Helmet-lukuhaasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 50 kirjaa annetuista aiheista. Täytyy myöntää, että aika moni minun listani kirjoista olisi jäänyt lukematta ilman haastetta, pikaisesti laskettuna noin kaksikymmentä. Joten kyllä tämä selvästi laajensi lukukokemuksiani. Jos tämä järjestetään myös ensi vuonna, niin saatanpa osallistua silloinkin, sen verran hauskaa tämä oli. Joka tapauksessa aion jatkaa lukemieni kirjojen kirjausta tuohon listan perään ainakin tämän vuoden loppuun saakka.

 

 

Neulemasennusta

dsc_0236-800x450

Minulla on nyt käsitöiden osalta selvästi jonkinlaista inspiraation puutetta. Sain yllä olevan sukan valmiiksi perjantaina. Nyt on maanantai, enkä edes ole aloittanut parin tekemistä tuolle sukalle. Normaalisti pari olisi taatusti jo valmis. Osittain inspiraation puute johtunee siitä, että tämä lanka on mielestäni tavattoman rumaa, ja sen vuoksi vastenmielistä neulottavaa, osittain taas siitä, että tiedän, ettei minulla ole parempiakaan lankoja varastossa, eikä varaa ostaa uusia.

Sijaistoimintona olen puuhaillut muuta. Esimerkiksi tein yhden lapseni kanssa tällaisen palapelin:

dsc_0231-800x450

Paketissa oli melko masentava teksti ”Impossible puzzle” (mahdoton palapeli):

dsc_0232-800x450

Mutta ei se loppujen lopuksi mahdoton ollut; haasteellinen kylläkin. Näin jo eräänä yönä untakin palapelistä, jossa kaikissa paloissa oli vain Minionien silmiä 😀

 

Aina ei suju kuten Strömsössä

dsc_0224-450x800

En ymmärrä, miten tässä nyt näin kävi. Periaatteesa tässä paidassa ei ole mitään vikaa…mutta se on aivan liian suuri minulle. Tein paidan Garnstudion ohjeella, lankana ohjeen mukainen Muscat. Tein saman koon mukaan kuin aiemmin kesällä tein itselleni sopivan mekon Garnstudion ohjeella samasta langasta. Käytin täsmälleen samoja puikkoja tämän paidan neulomiseen kuin mekon neulomiseenkin. Ja silti paidasta tuli ihan liian iso. En usko laihtuneeni kymmentä kiloa vähän reilussa kuukaudessa (vaikkei se pahaa tekisikään). En usko käsialanikaan muuttuneen niin paljon reilussa kuukaudessa, ja sitäpaitsi neuletiheyskin täsmää ohjeen neuletiheyden kanssa. Vika täytyy olla ohjeen mitoituksessa. Nyt sitten yritän pähkäillä, mitä teen. En ommellut paitaan kuuluvia nappeja vielä paikalleen, sillä taidan kallistua purkamisen puolelle. En usko, että käyttäisin tätä tämän kokoisena kuin se nyt on. Enkä keksi ketään hieman minua suurempaa, jolle voisin antaa tämän neuleen. Pidän kyllä tästä mallista, eikä se ollut vaikea tehdä. Mutta ajatus siitä, että pitäisi tehdä sama uudestaan, tympäisee. Ehkä annan paidan hautua muutaman viikon, ja puran sitten. Ja katsotaan, mitä langasta sitten tulee.

070916-604x604

Toinen juttu, joka jälleen kerran epäonnistui, on kurpitsan kasvatus. Istutin yllä olevasta pussista oranssin jättikurpitsansiemeniä. Ja mitä sainkaan…vihreitä koristekurpitsoja. Tämä oli ties kuinka mones kerta, kun yritän kasvattaa kurpitsoja, ja aina menee jotain pieleen. Ja tämä oli jo toinen kerta minulle, kun kurpitsansiemenistä kasvoi jotain muuta kuin voisi siemenpussin perusteella olettaa. Hieman kateellisena olen katsellut naapurin isoja oransseja kurpitsoja. Ehkä ensi kesänä minuakin vihdoin onnistaa.