Aldous Huxley: Saari

dsc_0643-450x800

Aldous Huxley: Saari (Island)

1962, suomennettu 2013 (Ville-Juhani Sutinen)

504 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 43, kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

Aldous Huxleyn ”Uljas uusi maailma” on suosikki-dystopiani. Luin sen ensimmäisen kerran jo yli kolmekymmentä vuotta sitten ja olen lukenut sen useampaan kertaan sen jälkeen. Olen ollut tietoinen pitkään, että Huxley on kirjoittanut myös utopiakirjan. Sen olisi voinut tietysti hankkia englanninkielisenä joskus jo kauan sitten itselleen, mutta nykyisin se on päässyt Suomessakin sensuurista ja se löytyy suomennettuna. Kirjastossa käydessäni en kuitenkaan ole muistanut katsoa, olisiko se hyllyssä. Nyt muistin.

”Saaressa” toimittaja Will Farnaby haaksirikkoutuu kuvitteelliselle Palan saarelle, joka sijaitsee jossakin Intian rannikolla. Palan saari on ollut lähestulkoon eristäytyneenä muusta maailmasta yli sadan vuoden ajan, ja on kehittänyt oman poikkeavan, idealistisen yhteiskuntamallin, joka perustuu hindulais-buddhalaiseen elämäntapaan, huumeisiin ja tieteisiin, mutta jota uhkaa saaren oma, saaren kulttuurista vieraantunut, johtohahmo äiteineen.

Kirjan kerronta on hyvin opettavaista, jopa saarnamaista, ja sen vuoksi hidasta luettavaa. Kirjaa pitää lukea miettien kirjoittajan tarkoitusperiä ja sanomaa. Varsinkin, kun en tiedä paljoakaan hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta, joogasta tai psykedeelisistä huumeista, jäivät jotkin kohdat hieman arvoituksellisiksi, vaikkakin suomentaja on hyvin ansiokkaasti koonnut selityksiä kirjan loppuun.

Tarina pyörii hyvin paljon samojen aiheiden ympärillä kuin ”Uljas uusi maailmakin” eli huumeiden, seksuaalisuuden ja tieteellisen kehityksen teemojen ympärillä. Mutta ”Saaressa” edellä mainittujen avulla on saatu aikaan hyvää, ”Uljaassa uudessa maailmassa” pahaa. Kirjan sanoma lienee, että meillä on kaikki avaimet utopian toteuttamiseen sisimmässämme, pitää vain miettiä, mikä on tärkeää. Mutta utopian avaimet on hyvin helppo sivuuttaa, hukata tai tuhota kokonaan. Tarvitaan vain yksi ihminen, jolla on riittävästi valtaa, ja pitkään jatkunut hyvä kehitys suuressakin yhteisössä voi tuhoutua hetkessä. Sinänsä siis hyvin ajankohtainen teos, kun ajattelee, mitä Atlantin toisella puolella tällä hetkellä tapahtuu.

Pokemon-lapaset

dsc_0642-450x800

Viime syksynä tein kahdet pokepallo-lapaset, ja jo silloin keskimmäinen poikani toivoi, että tekisin myös hänelle sellaiset. Onneksi tuo poika on kärsivällistä laatua, sillä hän joutui odottelemaan lapasiaan melkein puoli vuotta. Mutta nyt hän sai ne. Lapaset ovat ihan peruslapaset, lankana Drops Baby Merino.

Mukavaa postia

dsc_0636-450x800

Hieman ennen joulua valittelin täällä, kun olin neulonut sukat Kaupunkilangan Pispala-langasta, ja sukista tuli keskenään aivan eriväriset, vaikka kerät olivat samaa värjäyserää. Laitoin asiasta samantien myös palautetta Kaupunkilangalle, mutta sieltä ei kuulunut mitään. Kunnes pari päivää sitten sain puhelinsoiton Kaupunkilangasta. Henkilö, jonka kanssa puhuin, pahoitteli kovasti, että on kestänyt näin kauan ennen kuin minuun otettiin yhteyttä. Hän kertoi olevansa ainoa reklamaatioita käsittelevä henkilö Kaupunkilangassa ja olleensa pitkään sairaslomalla, joten siinä syy viiveeseen. Hän pahoitteli kovasti myös sitä, että minulle oli tuollaiset eriparilangat osuneet. Vaaleamman lankakerän ei olisi pitänyt päästä kauppaan asti ollenkaan. Ilmeisesti se oli värjäyksen loppuvaiheesta, eikä ollut saanut väriä tarpeeksi, tai jostain muusta syystä jäänyt heikommin värjäytyneeksi värjäysprosessissa. Soittaja sanoi laittavansa minulle jotain lankaa hyvitykseksi, ja kyseli, oliko minulla mitään toiveita langan suhteen. Toivoin punasävyisiä sukkalankoja, ja tällaisia siis sain:

 

dsc_0635-450x800

Siis peräti 400 g Kaupunkilangan Rotvalli-sukkalankaa! Tämä oli todella ihana yllätys. Olin ollut jo aivan varma, että olivat sivuuttaneet minun palautteeni kokonaan. Nyt sormet melkein syyhyävät, että pääsisin näistä jotain neulomaan. Ensin pitää vain tehdä parit lapaset  ja yksi paita ja ja …  😀

Totinen Pikachu

dsc_0632-450x800

Tein nuorimmaiselleni hänen toiveestaan Pikachu-pipon. Kovin tuli totinen ilme Pikachulle. Poika itsekin kysyi ensimmäiseksi nähtyään valmiin pipon, että miksi Pikachu ei hymyile. Mutta hän laittoi pipon kuitenkin  jo heti eilen sen valmistuttua päähänsä kouluun. Nyt sitten tässä mietiskelen, että pitäisikö tuo suu vielä korjata hymyilevämmäksi, vai annanko olla totisena. Lankana tässä on Drops Baby Merino. Virkkasin pipon tarkoituksella ihan liian pienellä koukulla, jotta sain tiiviin pinnan, mutta kyllä siihen silti tarvinnee vielä vuori ommella; sen verran näistä virkatuista tuuli vaan jostain syystä menee läpi. Tein tämän ilman mitään ohjeita, pojan päähän sovitellen ja Pikachun kuvia katsellen.

J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki

dsc_0627-450x800

J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban)

1999, suomennettu 2000 (Jaana Kapari)

456 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 29, kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

Tämä kirja ei varmaan suurempia esittelyjä kaipaa. Jos blogini lukijoissa on kuitenkin joku, jolla ei ole aavistustakaan, mistä Harry Potter-kirjoissa on kyse, niin kipin kapin kirjastoon.

Laitoin tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 29, kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia. En ole kuitenkaan varma olisiko taikuus sittenkään hyvä taito (vai olenko minä vain vanhemmiten tullut kyyniseksi tai lukenut liikaa dystopia-kirjoja 😀 ). Nimittäin, jos olisi oikeasti olemassa Potter-kirjojen velhojen kaltaisia velhoja, jotka olisivat muuten kuin ihmisiä, taikomiskykyä lukuun ottamatta, niin maailma taitaisi olla aika lailla erilainen paikka kuin millaiseksi se on Potter-kirjoissa kuvattu. Potter-kirjoissa velhot on kuvattu pieneksi syrjään vetäytyneeksi vähemmistöksi, mutta velhot ovat kuitenkin aivan yhtälailla vallan, rahan ja materian perään kuin jästitkin (= ei-taikovat ihmiset). Lisäksi heillä on taikavoimat puolellaan. Joten luulisin, että oikeasti velhot olisivat aikapäiviä sitten alistaneet jästit orjikseen, ja muutenkin taatusti käyttäisivät taikavoimiaan pääasiallisesti omia etuja ajaakseen. Joten enpä tiedä, olisiko ne taikavoimat niin kovin hyvä jutta sitten kuitenkaan. Riippuisi siitä, millainen maailma olisi, jos taikavoimia olisi. Nyt taitaa mennä jo liikaa mietiskelyn puolelle, joten lopetetaan tähän…

Lauren Beukes: Zoo City – eläinten valtakunta

dsc_0623-450x800

Lauren Beukes:  Zoo City eläinten valtakunta (Zoo City)

2010, suomennettu 2016 (Tytti Viinikainen)

409 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 16, ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

Zoo City on kuvitteellinen kaupunginosa Johannesburgissa Etelä-Afrikassa, jossa eläimelliset asuvat. Eläimelliset ovat ihmisiä, jotka ovat murhanneet jonkun. Murhaaja saa seurakseen eläimen, josta hän on riippuvainen. Ero omasta eläimestä tuottaa suunnatonta tuskaa. Jos oma eläin kuolee, tulee salaperäinen Pohjavirta ja vie ihmisen. Oman eläimen lisäksi murhaajat saavat myös jonkin kyvyn.

Tarinan päähenkilön, Zinzin, eläin on laiskiainen ja hänen kykynsä on löytää kadonneita esineitä ja joskus myös ihmisiä. Eläimelliset ovat hyljeksittyjä ”normaali”-ihmisten joukossa, ja niinpä he joutuvat tekemään kaikenlaisia hommia pysyäkseen hengissä. Zinzi oli ollut toimittaja ennen kuin murhasi veljensä. Nyt hän kirjoittaa nigerialaiskirjeitä ja etsii kadonneita esineitä saadakseen rahaa. Zinzi saa tehtäväkseen etsiä erään tytön ja tyttöä etsiessään hän joutuu mukaan afrikkalaiseen magiaan, mutiin.

Kirja oli mielestäni hyvin ahdistava. Muti on eteläisessä Afrikassa edelleen yleisesti käytössä, ja kirjan kuvailemia julmuuksia varmasti tapahtuu todellisuudessakin Mutin nimissä, vaikka tämä kirja kuvaakin dystopiaa.

Kirja on voittanut Arthur C. Clark-palkinnon vuonna 2011.

Vaihteeksi käsitöitäkin

462-450x800

Jottei tämä menisi ihan pelkäksi kirjablogiksi, niin välillä täytynee laittaa vähän käsitöitä ja käynnistää neulevuosikin. Sain joululahjaksi aivan ihanan näköisen kerän sukkalankaa, Austemann Murano nimeltään. Lanka on sen näköistä, että se on parhaimmillaan jossain ihan yksinkertaisessa sukassa, joten tein ihan perussukat, 6 o 2 n -joustimella:

dsc_0619-800x450

Kahta samannäköistä sukkaa ei tuosta kerästä olisi kannattanut edes yrittää tehdä, sillä ei siitä olisi tainnut väritoistoa löytyä. Sukkien teon jälkeen lankaa oli vielä jonkin verran jäljellä, mutta ei tarpeeksi oikein mihinkään. Päädyin tekemään loppulangasta domino-lapaset, joita jatkoin vihreällä Drops Fabelilla, kun Murano loppui.

dsc_0620-450x800

Tämä Murano näyttää kyllä todella hyvältä domino-neuleessa. Minun tekisi kovasti mieli tehdä tuosta langasta jokin isompi domino-työ, mutta taitaa olla ihan liian kallista lankaa minun kukkarolleni, joten haaveilen vain Muranosta neulotusta domino-villatakista.

Camilla Läckberg: Saarnaaja

dsc_0616-450x800

Camilla Läckberg: Saarnaaja (Predikanten)

2004, suomennettu 2007 (Outi Menna)

448 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 24, kirjassa selvitetään rikos

Fjällbackan rikostutkija Patrik Hedman joutuu keskeyttämään kesälomansa, kun paikkakunnalta löytyy nuoren naisen ruumis kahden vuosia sitten kadonneen naisen luurangon kera. Murhat kietoutuvat paikkakunnalla saarnaaja-isoisästään tunnettuun Hultin sukuun. Murhat tulevat selvitetyiksi, samalla selviää eräs muukin Hultin sukuun liittyvä vanha murha, mutta valitettavasti toinenkin nuori nainen ehtii kuolla murhaajan toimesta ennen kuin murhaaja jää kiinni.

Luen paljon dekkareita, ja olen usein miettinyt sitä, että miksi nimenomaan nämä ruotsalaiset dekkarit ovat niin hyviä. Ehkäpä se johtuu siitä, että näissä kirjoissa kuvataan paljon ruotsalaista arkipäivää ja historiaa, joka on hyvin samanlaista kuin täällä Suomessakin, joten tapahtumiin on helppo samaistua. Näissä myös oikeus toteutuu aina lopussa, tavalla tai toisella, ja usein myös pohditaan pahuutta, eikä loppu aina ole onnellinen.

Ruotsalaisiin dekkareihin jää myös helposti koukkuun, koska yhden kirjailijan kirjoissa on samat päähenkilöt kirjasta toiseen, ja heidän ja heidän perheidensä elämää seurataan tiiviisti kirjoissa. Nämä ruotsalaisdekkarit päättyvät hyvin usein cliffhanger-tilanteeseen, kuten tämä ”Saarnajakin” päättyi siihen, että Patrikin avovaimon synnytys on käynnistynyt. En ole lukenut Fjällbacka-kirjoja järjestyksessä, joten näissä kirjoissa cliffhanger-loput ärsyttävät, kun tiedän jo, miten jatkossa käy. Mutta Anna Janssonin Maria Wern-kirjat olen lukenut kutakuinkin järjestyksessä, ja niissä tuo cliffhanger-lopetus saa minut odottamaan seuraavaa kirjaa. Joten kyllä se toimii 😀

Liz Pichon: Tom Gatesin mahtava maailma

dsc_0609-450x800

Liz Pichon: Tom Gatesin mahtava maailma (The Brilliant World of Tom Gates)

2011, suomennettu 2015 (Irma Rissanen)

239 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 22, kuvitettu kirja

 

9-vuotias poikani lukee paljon kirjoja. Viime kirjastoreissulla hänelle lähti kirjastosta mukaan Liz Pichonin kirja ”Tom Gatesin mahtava maailma”. Yleensä poikani lukee jokaisen kirjan vain kerran, ainoastaan mielestään todella hyvät kirjat hän lukee toiseenkin kertaan, ja niitä kirjoja on vähän. Tämä kirja kuului niihin kirjoihin, jotka hän halusi lukea toisenkin kerran, joten uteliaisuuteni heräsi ja minunkin oli tämä luettava. Ja kyllähän tämä oli hauska aikuisenkin mielestä. Tämä on sarkastista, kaoottista brittihuumoria parhaimmillaan.

Kirjan päähenkilö, Tom Gates, on vilkas 5-luokkalainen (noin 10-vuotias?) poika, jonka elämä pyörii paljolti koulun, oman bändin ja suosikkibändin, Hemmo3, ympärillä. Tomin perheeseen kuuluu äiti, isä ja isosisko Delia, ja Tomilla on paras ystävä Derek. Äiti ja isä ovat tietysti ihan noloja, sisko on ärsyttävä ja Derek on maailman paras kaveri. Ja onhan luokalla tyttö, Amy, johon Tom on ihastunut. Näistä aineksista saa aikaan aikamoisen sopan taattuun brittihuumorityyliin, kun Tomin suosikkibändi on tulossa Tomin kotikaupunkiin, ja konserttiin on päästävä.

Kirjan kirjoitusasu oli aluksi hieman hämmentävä tällaiselle minun kaltaiselleni, joka on tottunut lukemaan tasaista yhdellä kirjasinlajilla kirjoitettua tekstiä. Tämän kirjan sivut nimittäin näyttävät tällaisilta:

dsc_0613-800x450

Mutta kun tottui siihen, että kirjasinlaji muuttui kesken lauseen, sanat saattoivat kulkea sivulla mihin suuntaan vain ja tekstin seassa on kuvia, niin sitä melkein jo joka aukeaman lopussa odotti, että millainen seuraavan aukeaman ulkoasu onkaan.

Tom Gates-kirjoja on tiettävästi englanniksi ilmestynyt kymmenen, mutta tämä on kai ainoa, joka on suomennettu. Toivottavasti näitä suomennetaan lisää.

Colm Toibin: Nora Webster

dsc_0608-450x800

Colm Toibin: Nora Webster (Nora Webster)

2014, suomennettu 2016 (Kaijamari Sivill)

410 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 35, kirjan nimessä on erisnimi

 

Kirjan päähenkilö, Nora Webster, jää leskeksi 1960-luvun lopun Irlannissa, 46-vuotiaana. Nora on ulospäin hyvin hillitty, mutta sisäisesti tapahtuu paljon; Nora on kuin jonkinlaisen kuplan sisällä. Noralla on neljä lasta, joihin kaikkiin hänellä on melko etäinen suhde. Lapset voivat isän kuoleman jälkeen huonosti, mutta Noralla ei riitä energiaa heille. Lasten tädit tuntuvat olevan lapsille läheisempiä kuin äiti, ja Nora kokee syyllisyyttä asiasta.

Perheen isän kuoleman jälkeen Nora menee töihin 21 kotona vietetyn vuoden jälkeen. Töissä on ongelmia esimiehen kanssa ja kotona keskenään olevat nuorimmat lapset aiheuttavat huolia. Asiat ratkeavat kuitenkin lopulta parhain päin.

Tarina kertoo Noran surutyöstä, mutta samalla myös yksinäisyydestä ja itsensä löytämisestä. Nora on elänyt 21 vuotta elämästään muille ihmisille, miehelleen ja lapsilleen, unohtaen omat tarpeensa ja ystävänsä. Miehen kuoleman jälkeen, lasten nyt ollessa jo melko isoja, Nora voi vihdoin toteuttaa omia halujaan kyselemättä muiden mielipiteitä. Nora myy perheen kesämökin, värjää hiuksensa, hankkii uusia vaatteita, menee ay-liikkeen kokoukseen ja remontoi taloa. Nora aloittaa myös uudestaan itselleen tärkeän musiikin harrastuksen, joka oli jäänyt avioliiton ja lasten myötä. Tämä kaikki on osa surutyötä, oman itsenäisen elämän aloittamista miehen kuoleman jälkeen.

Kirja on hyvin hillitty, harmaa, hyvällä tavalla pitkäveteinen. Jos en tietäisi, että kirjoittaja on mies, olisin luullut kirjaa naisen kirjoittamaksi, sillä kirjailija on hyvin osannut asettua leskeksi jääneen naisen osaan ja kuvata Noran sisäistä maailmaa.

Kirja myös sivuaa Irlannin yhteiskunnan tapahtumia 60- ja 70-lukujen taitteessa. Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että tiesin niistä ja muutenkin Irlannin yhteiskunnasta ja historiasta todella vähän ennen tätä kirjaa. Nyt oli pakko googlettaa esimerkiksi Fianna Fail, IRA ja Derry, ja tiedän jo paljon enemmän.