Johan Theorin: Yömyrsky

Johan Theorin: Yömyrsky (Nattfåk)

2008, suomennettu 2009 (Outi Menna)

431 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 47, kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Vähän aikaa sitten kirjoittelin tänne Johan Theorinin ensimmäisestä kirjasta Hämärän hetki. Yömyrsky on Theorinin toinen kirja, ja kuten ensimmäinenkin, on tämä myös Öölantiin sijoittuva dekkari. Yksi Yömyrskyn henkilöistäkin, Gerlof, on sama kuin Hämärän hetkessä.

Yömyrsky on tarina nuoresta perheestä, joka on vast’ikään muuttanut Tukholmasta Öölantiin vanhaan majakanvartijantaloon. Perheen isän, Joakimin, ollessa hakemassa viimeistä muuttokuormaa Tukholmasta saa hän puhelun juuri Öölannissa lähipoliisina aloittaneelta nuorelta Tilda Davidssonilta. Tilda kertoo yhden Joakimin perheenjäsenistä kuolleen Öölannissa. Virallisesti kuolemaa pidetään onnettomuutena, mutta Tildalla on omat epäilyksensä. Kuolema osoittautuukin murhaksi, ja samalla selviää toinen hieman aiemmin tapahtunut murha ja myös murtoaalto paikallisiin taloihin. Majakanvartijantalosta ja sen vieressä sijaitsevasta suosta kerrotaan kyläläisten parissa paljon kummitustarinoita, ja tässä kirjassa on myös paljon kummitustarinan piirteitä. Kirja on siis mielenkiintoinen yhdistelmä dekkaria ja kummitustarinaa.

Mainokset

Anni Kytömäki: Kultarinta

Anni Kytömäki: Kultarinta

2015

644 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 2, kirjablogissa kehuttu kirja

Kultarinta on rauhallisesti etenevä tarina isästä ja tyttärestä, Erikistä ja Mallasta, viime vuosisadan alkupuolella, lähinnä 1920- ja 1930-luvuilla. Erik on vauraan talon perijä, mutta hän ei ole kiinnostunut talousasioista tai omaisuudestaan vaan luonnosta, ja tartuttaa kiinnostuksensa myös tyttäreensä Mallaan. Isä ja tytär joutuvat vuosikausiksi eroon toisistaan, mutta molempien rakkaus luontoon säilyy.

Erik ja Malla ovat molemmat hyvin herkkiä ja introvertteja, ja kummallakin on hyvin rikas sisäinen maailmansa. Kumpikin kääntäisi selkänsä maailmalle, jos vain voisi, mutta maailma ja sen tapahtumat vääjäämättä vaikuttavat molempien elämään.

Kirjan lukijana tunsin itseni ulkopuoliseksi tarinaan, minkäänlaista immersiota ei tapahtunut, joten lukeminen sujui hitaasti. Mutta se toimi, sillä Erik ja Malla olivat myös ulkopuolisia, ja ulkopuolisuus sopi myös tälle lukijalle ihan hyvin. Kirjassa oli käytetty monia sanoja, jotka kuulostavat melkein suomen kieleltä ja joiden merkityksen voi asiayhteydestä arvata, mutta jotka eivät kuitenkaan ole aivan suomea. Vai miltä teistä kuulostaa esimerkiksi sanat louhu, lutanen, sytinen, kaahottaa, muhoilla tai moikua? Minä suorastaan aloin lukiessani bongaamaan näitä sanoja. Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta hyvin paljon.

 

Huivi vironvillasta

Tajusin hieman vapun jälkeen, että olin unohtanut, että minun piti tehdä yksi huivi lahjaksi toukokuun lopulle. Aikaa ei siis ollut paljoakaan. Langan olisi parasta löytyä omista varastoista, eikä malli saisi olla liian aikaavievä. Huivilankalaatikostani löytyi onneksi vironvillaa värissä, jonka uskon miellyttävän lahjan saajaa. Malliksi valikoitui jälleen kerran ainaoikeinhuivi, tällä kertaa pitsireunuksella viimeisteltynä. Sopivan reunapitsin ohje löytyi Sharon Millerin kirjasta Heirloom Knitting. Jälleen kerran minun täytyy kyllä hehkuttaa tätä ainaoikeinhuivia; sitä voi neuloa juuri niin pitkään kuin lanka, kärsivällisyys tai aika riittää. Kun jokin edellämainituista loppuu, voi huivin päätellä tai jos kaikkia edellämainittuja riittää ja huivi alkaa olla riittävän iso, niin voi vielä tehdä reunuksen, kuten minä tähän huiviin tein.

Carlo Rovelli: Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta

Carlo Rovelli: Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta (Sette brevi lezioni di fisica)

2014, suomennettu 2016 (Markku Sarimaa)

90 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 17, kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

 

Nimensä mukaisesti Carlo Rovellin kirja Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta sisältää seitsemän kappaletta, joista jokainen keskittyy yhteen fysiikan ratkaisemattomaan arvoitukseen, joka tällä hetkellä askarruttaa fyysikkoja.

Filosofia ja fysiikka ovat hyvin lähellä toisiaan niin kauan kunnes fysiikan ilmiöt osataan selittää matemaattisesti. Tässä kirjassa lähestytään fysiikan ilmiöitä useimmiten hyvin filosofisesta näkökulmasta unohtaen kaikenlaiset kaavat. Kirjailija on myös keksinyt hienoja esimerkkejä, joilla hän kuvaa fysikaalisia ilmiöitä. Tässä kirjassa fysiikka on tehty hieman tavanomaista helpommaksi lukijalle ymmärtää, mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että en minä edelleenkään ymmärrä fysiikkaa, vaikka tämä on jo ties kuinka ja mones fysiikan kirja jonka luen. Tosin tämän kirjan perusteella voisi päätellä, ettei kukaan muukaan ymmärrä 😀

Olen huomaamattani jo ohittanut Helmet-lukuhaasteen 2017 puolivälin. Tämä oli jo 27. lukuhaasteeseen lukemani kirja.

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia (Utopia)

2009, suomennettu 2013 (Sampsa Peltonen)

202 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 23, käännöskirja

Kun luin tätä kirjaa, olin aivan varma, että kirjailijan täytyy olla nuori kirjallisuuden opiskelija, sillä tarina on hyvin mustavalkoisen särmikäs, kuten nuorelta kirjailijalta voisi odottaa. Äsken sitten etsin hieman tietoa Ahmad Khalid Tawfiqista ja olin suuresti yllättynyt, että hän onkin ollut kirjan julkaisuaikaan lähes 50-kymppinen lääkäri ja häntä pidetään yhtenä arabikirjallisuuden suurista nimistä. Tuleeko kellekään muulle mielikuvia kirjailijasta kirjaa lukiessa? Minulle tulee hyvin usein, jos kirjailija on minulle ennestään tuntematon.

Kirja kertoo Egyptistä joskus lähitulevaisuudessa. 2000-luvun alkupuolella Egyptin rikkaat ovat rakentaneet itselleen omat muureilla erotetut tarkoin vartioidut kaupungit, Utopiat, itselleen. Kaupungin ulkopuolella asuvista köyhistä kaupunkiin pääsevät vain ne, jotka ovat siellä töissä, ja hekin vain työvuoronsa ajaksi. Mutta rikkaatkaan eivät voi poistua kaupungista, sillä he eivät ole turvassa kaupunkinsa ulkopuolella. Parikymmentä vuotta Utopioiden perustamista myöhemmin yhteiskunta on jakautunut entistä jyrkemmin kahtia ja keskiluokka on kadonnut kokonaan. Kaupungin nuoret ovat tylsistyneitä, sillä heiltä ei puutu mitään, päivät kuluvat huumeiden ja seksin parissa. Saadakseen jännitystä elämäänsä jotkut heistä karkaavat kaupungin ulkopuolelle harrastamaan ihmismetsästystä. Tuollaiselle metsästysretkelle lähtee myös tarinan toinen päähenkilö (jonka nimeä ei kirjassa kerrota) ystävänsä kanssa. He joutuvat ongelmiin köyhien alueella ja apuun tulee kirjan toinen päähenkilö Gabir, joka on köyhien alueen asukki.

Kirjan maailmankuva on hyvin liioitellun mustavalkoinen, köyhillä on tosi tosi kurjaa ja rikkaat elävät mittaamattomassa yltäkylläisyydessä, ja hahmotkin ovat ylikorostuneen stereotyyppisiä. Kirjailijan tarkoituksena tietysti onkin nimenomaan ollut korostaa rikkaiden ja köyhien eroja, ja eriarvoistumista. Mutta juoni itsessään ei ole kovinkaan yllätyksellinen loppuratkaisua lukuun ottamatta. Minä olisin suonut kirjan päättyvän positiivisemmin, niin että päähenkilöt olisivat oppineet kokemastaan jotakin 😀

Chris Cleave: Little Been tarina

Chris Cleave: Little Been tarina (The Other Hand)

2008, suomennettu 2011 (Irmeli Ruuska)

369 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 6, kirjassa on monta kertojaa

Little Bee on 14-vuotias, kun hän kohtaa lyhyesti brittiläisen toimittajapariskunnan Sarahin ja Andrewin nigerialaisella rannalla Nigerian öljysotaan liittyvissä hyvin dramaattisissa olosuhteissa. Tuo tapaaminen on käännekohta heidän kaikkien kolmen elämässä. Sarah ja Andrew palaavat kotiinsa ja Little Bee matkustaa salamatkustajana rahtilaivalla Iso-Britanniaan. Vietettyään kaksi vuotta englantilaisessa ulkomaalaisten säilöönottoyksikössä laittomana maahantulijana Little Bee pääsee pakenemaan sieltä ja etsiytyy toimittajapariskunnan luokse.

Kirja herättää paljon ajatuksia pakolaisuudesta, pakolaisten kohtelusta ja kehitysmaiden luonnonvarojen käytöstä. Kirja on myös kertomus moraalisista valinnoista; siitä, miten helppoa on olla näkemättä asioita tai vain todeta ”Ei se minulle kuulu”, ”Lain mukaan on niin” tai ”Teen vain työtäni” vaikka omat arvot sanovatkin toisin. Eivätkä asiat välttämättä ole aina niin kuin miltä ne näyttävät; epäuskottavaltakin vaikuttava tarina voi olla totta.

Kirja on siis yhteiskunnallisesti kantaaottava. Mutta sitten jostain syystä kirjailija on kirjoittanut paljon myös pitkäpiimäistä tarinaa muutaman länsimaisen ihmisen ihmissuhteista, joka oli itse tarinan kannalta loppujen lopuksi aika turhaa. Tämä kirja herättää ajattelemaan monia tärkeitä asioita, mutta kaunokirjallisesti se ei ole ehkä niin erityinen.