Vegaaninen luumupiirakka

Hieman vaille 2-vuotias tyttärenpoikani Leo on moniallerginen (voit käydä lukemassa juttua hänestä esim. tyttäreni blogista tai YLE:n tekemän jutun). He saivat ennen juhannusta  Ruohonjuuresta kassillisen erilaisia syötäviä juttuja Leolle kokeiltavaksi. Kassi sisälsi myös pussillisen kvinoahiutaleita, jotka jo tiedettiin sopimattomiksi Leolle. Niinpä tyttäreni antoi hiutalepussin minulle, ja käski keksimään niille jotain käyttöä ja raportoimaan tuloksista eli tässä sitä nyt sitten on

 

Pohja:

2,5 dl kauramaitoa (Voi käyttää tavallistakin maitoa, mutta sitten piirakka ei ole vegaaninen)

1 pss kuivahiivaa

1 rkl kardemummaa

0,5 dl sokeria

2,5 dl kaurajauhoja (Voi käyttää pelkkiä vehnäjauhojakin)

4 dl vehnäjauhoja

75 g leivontamargariinia sulatettuna

Päälle:

0,5 l luumusosetta (tai omenasosetta tai puolukkasosetta)

200 g margariinia sulatettuna

2 dl sokeria

2 dl kvinoahiutaleita (Voi korvata myös kaurahiutaleilla)

3 dl kaurahiutaleita

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sekoita reilusti kädenlämpöiseen maitoon sokeri ja kardemumma. Sekoita jauhot ja hiiva keskenään ja lisää taikinaan. Laita joukkoon sulatettu margariini ja sekoita tasaiseksi. Taikina jää hieman löysäksi. Painele taikina jauhotetulla kädellä uunipellille, ja anna kohota sen aikaa, kun valmistat päällisen. Päällistä varten sekoita sulatettu margariini, sokeri ja hiutaleet keskenään.

Laita luumusose taikinan päälle tasaisesti ja sen jälkeen luumusoseen päälle hiutaleseos tasaisesti.

Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia (tämä kuvan piirakka oli uunissa 18 minuuttia).

 

 

 

Mainokset

Raimo Lehti: Lumihiutaleet ja maailmankuvat

Raimo Lehti: Lumihiutaleet ja maailmankuvat

1998

364 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 1, kirjan nimi on mielestäsi kaunis

Raimo Lehti on hyvin ansiokkaasti koonnut tähän kirjaan tietoa ja käsityksiä lumesta, jäästä, jäätymisestä ja kylmyydestä antiikin ajasta kvanttiteorian aikaan. Erityishuomiota kirjassa saa 1600-luku, jolloin oli useita poikkeuksellisen kylmiä talvia, ja kylmyyden ja jäätymisen tutkiminen oli helpompaa sivistyneissä Euroopan maissa ilman hankalaa matkustamista kylmään pohjolaan. Kirjassa pohditaan paljon myös sitä, miten maailmankuvat ovat vaikuttaneet tieteeseen ja tiede maailmankuviin.

Pidin tästä kirjasta hyvin paljon, enkä taatusti katso lunta tai jäätä ensi talvena enää samalla tavoin kuin ennen, vaan paljon tarkemmin. Muutamia asiavirheitä kirjassa huomasin, mutta ei mitään merkittävää (esim. yhdessä kuvassa oli natriumilla ylimääräinen elektroni, ja välillä käytettiin sanaa side sidoksesta puhuttaessa). Minusta oli todella mielenkiintoista lukea 1600-luvun tutkimuksista. Minä luulen, että olisin itse ollut hyvä kokeellinen luonnontieteiden amatööri 1600-luvulla, sillä teen itsekseni vastaavanlaisia kokeita edelleen 2000-luvulla. Tosin minä teen niitä aika erilaisista lähtökohdista kuin 1600-luvun luonnontieteilijät, sillä nykyisin perustietoa löytyy kirjallisena aiheesta kuin aiheesta paljon enemmän kuin silloin, joten minä teen kokeita lähinnä vain ihaillakseni luonnon ilmiöitä, en niinkään saadakseni niistä lisää tietoa.

Marko Raassina: Kalevala

Marko Raassina: Kalevala

2015

88 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 3, suomalainen klassikkokirja

Kalevala lienee suomalaiskirjallisuuden klassikoiden klassikko. Ja nyt minun on tunnustettava, että en ole lukenut Elias Lönnrotin Kalevalaa ikinä kokonaan, ainoastaan ne pätkät, jotka on pitänyt koulussa joskus lukea, sillä runous ei ole koskaan oikein auennut minulle.

Marko Raassinan Kalevala on paremmin nykylukijalle soveltuva sarjakuvamukaelma Kalevalasta.  Tässä ei taida olla kaikkia alkuperäisen Kalevalan tarinoita, mutta kaikki tärkeimmät löytyvät. Minä ainakin muistan pari tarinaa, joita ei tästä kirjasta löydy. Kirjan tarinoissa riittää vauhtia, vaarallisia tilanteita ja huumoria, joita muistaakseni kyllä on alkuperäisessäkin Kalevalassa.

Kalevalan tarinat itsessään ovat jo ihan mielenkiintoisia, ja tässä sarjakuvamuodossa niitä jaksaa lukea, ja on helpompi ymmärtääkin. Käsittääkseni Elias Lönnrotin Kalevalakin oli lähinnä Elias Lönnrotin tulkinta hänelle lausutuista runoista täydennettynä Elias Lönnrotin itse keksimillä osuuksilla, joten ei Marko Raassinan Kalevala ainakaan siinä mielessä ole mitenkään vähäpätöisempi kuin alkuperäinen.

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (Farlig Midsommar)

1954, suomennettu 1957, suomennos tarkistettu 2010 (Päivi Kivelä)

132 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 37, kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Mikäpä olisi ollutkaan parempi kirja lukea juhannuspäivänä kuin Tove Janssonin Vaarallinen juhannus.

Tulivuori purkautuu ja aiheuttaa suuren tulvan Muumilaaksoon juuri ennen juhannusta. Muumilaakso ja sen myötä myös muumitalo peittyy veteen. Muumit pakenevat tulvaa hyppäämällä kummallisen kelluvan talon kyytiin. Muumipeikko, Niiskuneiti ja Pikku Myy  jäävät matkanvarrella vahingossa pois talon kyydistä, ja Muumipeikko ja Niiskuneiti joutuvat myöhemmin syyttöminä pidätetyiksi. Talo, jolla muumit ajelehtivat, osoittautuu teatteriksi, ja muumit päättävät järjestää näytöksen, jotta kadonneet perheen jäsenet löytäisivät takaisin muun perheensä luo. Näin myös tapahtuu. Muumipappa kirjoittaa näytelmän, jonka muumit esittävät teatterissa. Muumipeikko ja Niiskuneiti löytävät tiensä teatteriesitykseen, tulvakin laskee ja kaikki pääsevät lopulta yhdessä palaamaan takaisin kotiin. Teatteriesitys tavoittaa Nuuskamuikkusenkin, joka oli myöhässä jokakeväisestä paluustaan Muumilaaksoon ja joka oli myös löytänyt Pikku Myyn.

Tämä on varmaankin suosikkini Muumi-kirjoista. Minusta on uskomatonta, miten Muumimamma jaksaa olla koko ajan niin positiivinen, vaikka hän menettää lapsensa ja omaisuutensa, ja joutuu jättämään kaiken tutun taakseen (minusta kyllä hieman tuntuu, että Muumimamma on nauttinut jotain rauhoittavia  😀  ). Tarinassa myös sivuhenkilönä oleva heikkoitsetuntoinen ja masentunut Miska löytää kutsumuksensa teatterin parista, ja tavallisesti vain itsestään huolehtiva Nuuskamuikkunen ottaa vastuun 24 lapsesta.

Tämä kirja sisältää myös ihanan klassikkopiiroksen, jossa Pikku Myy nukkuu ompelukorissa.

Ian McEwan: Pähkinänkuori

Ian McEwan: Pähkinänkuori (Nutshell)

2016, suomennettu 2017 (Juhani Lindholm)

200 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 49, vuoden 2017 uutuuskirja

Tämän kirjan kertojana on äitinsä kohdussa vielä oleva poikalapsi. Vauvan äiti Trudy on hylännyt lapsensa isän Johnin ja asuu nyt lapsen isän veljen Clauden kanssa. Trudy ja Claude haluavat tappaa Johnin saadakseen omistukseensa Johnin arvokkaan talon.

Tämä kirja herätti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Kirja on todella taidokkaasti kirjoitettu, kirjailija on selvästi kirjallisesti taitava ja sivistynyt, ja tuo sen myös kirjoittaessaan hyvin esiin. Mutta juoni oli todella tylsä ja yllätyksetön, ja tyyli yritti olla varmaankin ironisen humoristinen siinä kuitenkaan onnistumatta. En varsinkaan pitänyt siitä, että kertojana oli kirjallisesti lahjakas, hypersuperälykäs, viinit tunteva syntymätön lapsi. Se oli kerrassaan kamalaa. Minä mietin koko ajan, että miten se vauva mahtaa tietää niin paljon ulkomaailmasta (tätä yritettiin kyllä selitellä kirjassa, mutta en oikein uskonut selityksiin), miten vauva pystyi välittämään sitä kertomustaan meille lukijoille sieltä kohdusta, ja kuinka megaälykäs yli-ihminen sieltä sitten mahtaakaan syntyä.

En siis pitänyt tästä kirjasta laisinkaan. En ole aiemmin lukenut yhtään Ian McEwanin kirjaa, mutta voisin kuvitella, ettei tämä ole hänen parhaimpiaan, sen verran taitavaa hänen kielenkäyttönsä oli, ja hän on myös selvästi hyvin älykäs ja sivistynyt ihminen. Mielenkiintoni siis heräsi tätä kirjailijaa kohtaan ja haluan nyt lukea jotakin muuta hänen kirjoittamaansa nähdäkseni olisiko hän kirjoittanut jotakin parempaakin kuin tämä, niitä muita kirjoja kun näyttää hänellä olevan useampiakin.

Hyvää Juhannusta!

Johan Theorin: Verikallio

Johan Theorin: Verikallio (Blodläge)

2010, suomennettu 2011 (Outi Menna)

448 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51, tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Verikallio on ensimmäinen kirja tänä vuonna, jota en saa sopimaan enää mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopivat (esim. 5, 20, 23, 24) olen jo käyttänyt muille kirjoille.

Verikallio on kolmas Johan Theorinin Öölantiin sijoittuva dekkari. Kuten edellisissä, Hämärän hetki ja Yömyrsky, on tässä kirjassakin sivuhahmona vanha Gerlof. Mutta kyse ei ole kuitenkaan minkäänlaisesta sarjasta, sillä päähenkilö on jokaisessa kirjassa eri. Verikallion päähenkilö on Per Mörner, joka on perinyt pienen mökin Öölannista, ja saapuu sinne lapsineen. Toinen lapsista sairastaa syöpää, ja viettää suurimman osan ajasta sairaalassa. Perin elämää sotkee hänen isänsä Jerry, johon hän ei ole ollut juurikaan yhteydessä, sillä isä on ollut kuuluisa mies pornomedia-alalla, eikä Per ole halunnut olla missään tekemisissä asian kanssa. Jerry on kuitenkin saanut aivoinfarktin vuosi sitten ja Per kokee velvollisuudekseen auttaa isäänsä, vaikka omat lapset tarvitsivat häntä myös kipeästi.

Jerryn elokuvastudio poltetaan, raunioista löytyy kaksi ruumista. Hieman myöhemmin Jerry joutuu auto-onnettomuuteen. Per alkaa selvittelemään isänsä menneisyyttä, ja sieltähän se syy tapahtumiin vihdoin löytyy, mutta Per joutuu selvitystyössään hengenvaaraan. Päätarinan rinnalla seurataan myös Perin naapurissa asuvan keijuihin uskovan Vendelan elämää ja Gerlofia, joka lukee vaimonsa päiväkirjoja 50-luvulta.

Tämä oli jälleen kerran hyvin viihdyttävä dekkari Johan Theorinilta.