Vegaaninen luumupiirakka

Hieman vaille 2-vuotias tyttärenpoikani Leo on moniallerginen (voit käydä lukemassa juttua hänestä esim. tyttäreni blogista tai YLE:n tekemän jutun). He saivat ennen juhannusta  Ruohonjuuresta kassillisen erilaisia syötäviä juttuja Leolle kokeiltavaksi. Kassi sisälsi myös pussillisen kvinoahiutaleita, jotka jo tiedettiin sopimattomiksi Leolle. Niinpä tyttäreni antoi hiutalepussin minulle, ja käski keksimään niille jotain käyttöä ja raportoimaan tuloksista eli tässä sitä nyt sitten on

 

Vegaaninen luumupiirakka

Pohja:

2,5 dl kauramaitoa (Voi käyttää tavallistakin maitoa, mutta sitten piirakka ei ole vegaaninen)

1 pss kuivahiivaa

1 rkl kardemummaa

0,5 dl sokeria

2,5 dl kaurajauhoja (Voi käyttää pelkkiä vehnäjauhojakin)

4 dl vehnäjauhoja

75 g leivontamargariinia sulatettuna

Päälle:

0,5 l luumusosetta (tai omenasosetta tai puolukkasosetta)

200 g margariinia sulatettuna

2 dl sokeria

2 dl kvinoahiutaleita (Voi korvata myös kaurahiutaleilla)

3 dl kaurahiutaleita

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sekoita reilusti kädenlämpöiseen maitoon sokeri ja kardemumma. Sekoita jauhot ja hiiva keskenään ja lisää taikinaan. Laita joukkoon sulatettu margariini ja sekoita tasaiseksi. Taikina jää hieman löysäksi. Painele taikina jauhotetulla kädellä uunipellille, ja anna kohota sen aikaa, kun valmistat päällisen. Päällistä varten sekoita sulatettu margariini, sokeri ja hiutaleet keskenään.

Laita luumusose taikinan päälle tasaisesti ja sen jälkeen luumusoseen päälle hiutaleseos tasaisesti.

Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia (tämä kuvan piirakka oli uunissa 18 minuuttia).

 

 

 

Advertisements

2 responses to “Vegaaninen luumupiirakka

  1. Kurjaa nuo allergiat. Onneksi usein paranevat iän myötä. Minunkin mummotettava eli pitkään parin ruoka-aineen varassa, mutta nykyisin syö mitä vain.

    • Meidän perheessä allergiat ovat iän myötä pahentuneet, mutta kenelläkään ei lähtötilanne ole ollut läheskään niin huono kuin tyttärenpojalla, joten toivotaan, että hän ei tule meidän sukuun allergioissaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s