Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit (Sankta Psyko)

2011, suomennettu 2013 (Outi Menna)

502 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51.Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Sankta Patricia tai tuttavallisemmin Sankta Psyko on oikeuspsykiatrinen laitos. Kirjan päähenkilö, 29-vuotias Jan Hauger, saa työpaikan lastenhoitajana Sankta Psykon päiväkodista, jossa hoidetaan lapsia, joiden vanhempi on hoidossa Sankta Psykon mielisairaalassa. Päiväkodista kulkee maanalainen tunneli mielisairaalaan, jota pitkin lapsia viedään tapaamaan vanhempiaan. Jan tulee hyvin toimeen lasten kanssa ja pitää työstään, mutta hänellä on paljon henkilökohtaisempi syy haluta töihin juuri tuohon päiväkotiin, menneisyyden haamu, jota Jan ajattelee paljon. Janille selviää pikkuhiljaa, että myös kahdella muulla päiväkodin työntekijällä on juuri tuossa päiväkodissa työskentelyyn mielisairaalaan liittyvä motiivi. Päiväkodissa tuntuu tapahtuvan enemmän yöaikaan kuin päivällä, ja tunnelin läpi kuljetaan suuntaan jos toiseenkin öisin.

Sankta Psykon kasvatit on tiukasti otteessaan pitävä psykologinen trilleri. Lukija ei voi olla varma siitä, onko päähenkilö Jan ”hyvis vai pahis”. Kirja on paikoin suorastaan ahdistava, ja jos on taipumusta painajaisuniin, niin en suosittele lukemaan illalla ennen nukkumaanmenoa tätä kirjaa. Mutta muuten kyllä suosittelen kirjaa; se on erinomaisen hyvin kirjoitettu ja juoni kantaa loppuun asti, eikä tarpeetonta väkivaltaa kirjassa ole.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s