Joulunvärisiä perussukkia

Tällä kertaa neuloin yhdet vähän isommat ja toiset hieman pienemmät perussukat puna-harmaa sävyisinä. Näitä neuloessa tuli ihan jouluinen olo, sillä yhdistän nuo värit hyvin vahvasti jouluun ja tonttuihin. Nämä taitavatkin olla varsinaisia tonttusukkia 🙂

Lankana näissä on Novita Venla. Tämä raitalanka on jotenkin hyvin nostalginen. Kun neuloin ensimmäistä kertaa sukkia tällaisesta itsestään raidoittuvasta langasta joskus suunnilleen 20 vuotta sitten, oli silloin käyttämäni lanka hyvin samantapainen, merkiltään vain Regiaa muistaakseni.

Mainokset

Henning Mankell: Tulen salaisuus

Henning Mankell: Tulen salaisuus (Eldens hemlighet)

1995, suomennettu 2008 (Marja Kyrö)

198 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51.Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Tulen salaisuus on lapsille/nuorille kirjoitettu kirja sodasta ja pakolaisuudesta lapsen/nuoren silmin. Kirjan päähenkilö on 12-vuotias mosambikilainen Sofia, joka menettää sodan vuoksi kotinsa, kotiseutunsa, isänsä, siskonsa ja jalkansa. Siitä huolimatta hän sitkeästi ponnistelee itselleen paremman elämän. Kaikista Sofian kokemista vaikeuksista huolimatta, kirja on hyvin positiivinen, niin kuin kohderyhmälle on varmasti hyvä ollakin. Mutta näin aikuisena lukijana väistämättä tulee miettineeksi sitä, että oikeasti harvat tällaiset sotien uhrit ovat  näin hyväonnisia.

Antti Jauhiainen & Joona-Hermanni Mäkinen: Hyvinvointivaltion vastaisku

Antti Jauhiainen & Joona-Hermanni Mäkinen: Hyvinvointivaltion vastaisku

2017

171 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51.Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Tätä kirjaa varten Jauhiainen & Mäkinen ovat keskustelleet monien yhdysvaltalaisten intellektuellien (mm. Noam Chomsky, Robin Hahnel, Juliet Shor, Stephen Shalom) kanssa suomalaisen hyvinvointivaltion menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Lopputulemana on, että hyvinvointivaltio on Suomessa taantumassa. Kirjassa on myös paljon ideoita siitä, mitä pitäisi tehdä, jotta saisimme entistä paremman hyvinvointivaltion, ja mitkä ovat sen esteitä.

Oli mielenkiintoista huomata, että ihan oikeat intellektuellit ovat pääosin päätyneet samanlaisiin ajatuksiin kuin minäkin omissa pohdinnoissani. Lisäksi heillä oli esittää ratkaisuja joihinkin ongelmiin, joiden olemassaolon minäkin olin havainnut, mutta joihin en ollut keksinyt ratkaisuja.

Kirjan sanoma lyhykäisyydessään on, että tarvitaan lisää vapautta, taloudellista tasa-arvoa, demokratiaa ja luovuutta, jotta hyvinvointivaltio voisi kehittyä paremmaksi, mutta nykytrendi näyttäisi olevan täysin päinvastainen. Joten huonompaa suuntaan ollaan hyvinvointivaltion suhteen menossa, jos ei uusiuduta. Päättäjiltä tuntuu unohtuneen, että hyvinvointivaltio luo menestyksen edellytykset, kun lyhytkatseisesti halutaan vain (omaa) taloudellista (tai muuta) etua. Eikä yksittäisen ihmisen mielipiteillä, teoilla ja valinnoilla ole merkitystä, tarvitaan kansanliikkeitä, jos halutaan saada muutoksia aikaiseksi.

Tämä kirja innoitti minut nyt vihdoin ja viimein tilaamaan kirjastosta Adam Smithin Kansojen varallisuus-kirjan, jonka lukemista olen jo pidempään muutenkin suunnitellut. Tuo kirjahan on kuin taloustieteen raamattu, siihen kun niin monet tuntuvat viittaavan, vaikka en usko heidän edes sitä lukeneen. Mutta minä aion sen lukea ihan oikeasti. Ehkä joskus vielä luen sen Raamatunkin, ihan oikeasti 😀

Mangokookoskakku

Minulla oli ylijäämämangososetta, jolle piti keksiä käyttöä. Niinpä kehittelin tällaisen mangokookoskuivakakun. Tästä tuli yllättävän hyvä, joten kirjaan ohjeen tänne muidenkin kokeiltavaksi.

Mangokookoskakku

200 g margariinia

2,5 dl sokeria

3 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl mangososetta (Bonne)

2,5 dl kookoshiutaleita

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen. Lisää jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää mangosose ja kookoshiutaleet. Laita taikina voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 55 minuuttia.

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Erik Axl Sund: Unissakulkija (Hungerelden)

2011, suomennettu 2014 (Kari Koski)

395 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51.Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Unissakulkija-kirja on toinen osa Varistyttö-trilogiasta. Ensimmäisessä osassa tapahtuneiden nuorten poikien murhien tutkinnat lopetetaan virallisesti, mutta rikoskomisario Jeanette Kihlberg haluaa jatkaa niiden tutkintaa. Samaan aikaan tapahtuu useita murhia ja epäilyttäviä onnettomuuksia, jotka tuntuvat liittyvän yhteen. Mutta mikä tai kuka onkaan yhteinen tekijä?

Kyllä se on vielä luettava se kolmaskin osa tästä trilogiasta. Ihan hyvää viihdettähän nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet.

Kinoksia

Nuorimmaiseni on kyllä mestari hukkaamaan ja rikkomaan lapasia. Nyt hän onnistui kahden viikon sisällä rikkomaan yhdet ja hukkaamaan kahdet lapaset. Toiset hukatuista olivat juuri vähän aikaa sitten tekemäni kirahvi-lapaset. Arvatkaapa vain, harmittiko. Kun hän oli hukannut nuo kirahvit, niin minä päätin, että tuolle pojalle teen vast’edes ainoastaan yksivärisiä peruslapasia, niin paljon minua silloin kiukutti. Mutta sitten päätin armahtaa hieman itseäni. Olisihan se todella tylsää tehdä vain tylsiä lapasia. Niinpä päätin etsiä jonkin melko yksinkertaisen mallin, ja päädyin Kinos-lapasiin. Se on helppo ja nopea malli neuloa, mutta ei kuitenkaan ihan peruslapanen, sillä raidat tehdään lyhennetyillä kerroksilla. Lankana näissä on Drops Baby Merino.

Kuten Kinos-lapaskuvastakin näkyy, niin lunta on tullut tänne nyt jonkin verran. Ei kuitenkaan ihan kinoksiksi asti.

P.S. Pojan kirahvi-lapaset kyllä löytyivät muutaman päivän kuluttua katoamisesta. Poika oli unohtanut ne koristreeneissä ollessaan pukuhuoneeseen, kuten hieman arvelinkin. Ja ne olivat siellä edelleen, kun pojalla oli seuraavan kerran koristreenit samassa paikassa.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (A Little Life)

2015, suomennettu 2017 (Arto Schroderus)

939 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51.Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Minulla oli suuret odotukset, kun aloitin tämän kirjan lukemisen, sillä onhan tämä ollut ehdokkaana monenkin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Mutta olisihan se pitänyt tietää, että koska sellaiset kirjat eivät ole yleensä päässeet minun suosiooni, ei tämäkään pääse. Harvoin jätän mitään kirjaa lukematta, ja pinnistin tämänkin loppuun asti, vaikka monesti tekikin mieli jättää kesken. (Olen muistaakseni jättänyt tänä vuonna vain yhden kirjan kesken, ja hämmästyksekseni kyseinen kirja on tämän syksyn Finlandia-palkintoehdokkaana, joten minä ja palkintoehdokaskirjat emme tosiaankaan taida sopia yhteen 😀  )

Pieni elämä on tarina Judesta, joka vastasyntyneenä hylättiin roskikseen ja joka koki pelkkää pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä 15-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen elämä oli pelkkää amerikkalaista unelmaa, jota kuitenkin varjosti lapsuudessa koetut kauhut kaikesta hänen elämäänsä myöhemmin kasautuneesta hyvästä huolimatta. Tarina on kammottavuudessaan, mutta myös kaikessa positiivisuudessaan, tavattoman epäuskottavan epätodennäköinen. Jude ei ole ollenkaan uskottava hahmo; hän tekee 17-tuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa, nukkuu ainoastaan sunnuntaisin lääkkeiden avulla, ei syö, viiltelee jatkuvasti itseään, ja siitä huolimatta hän ehtii käydä ravintoloissa, taidenäyttelyissä, ystäviensä luona, matkustella ja pohdiskella itseään ja elämäänsä tavattoman paljon.

Kirjan tarina ei etene kronologisesti, vaan tietoja Juden lapsuudesta kerrotaan ripotellen. Monia asioita toistetaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja … Ilman tuota jatkuvaa toistoa kirjan olisi voinut tiivistää varmaan kolmasosaan tuosta reilusta yhdeksästäsadasta sivusta. En voi kuin ihmetellä, että mikä on ollut kirjailijan motivaatio kirjan turhaan pitkittämiseen. Ehkä hän sai palkkaa per sivu tai sana?