Mark Haddon: The Curious Incident of the Dog in the Night-Time

Mark Haddon: The Curious Incident of the Dog in the Night-Time

2003

272 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51. Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Tämä kirja on hieman erilainen dekkari. Myös kirjan päähenkilö ja kertoja on hieman erilainen, sillä hän on 15-vuotias Christopher, jolla on Aspergerin syndrooma. Eräänä yönä Christopher löytää naapurin koiran talikolla tapettuna, ja päättää selvittää, kuka koiran oli tappanut ja kirjoittaa dekkarin koiran murhasta . Tarinan edetessä koirantappajan lisäksi Christopherille selviää monia muitakin asioita, erityisesti omista vanhemmistaan. Hänen elämänsä menee tiedoista aivan sekaisin ja hän kokee melkoisen seikkailun.

Kirja siis kerrotaan Christopherin näkökulmasta. Hänelle monet ihan arkiset asiat ovat täysin käsittämättömiä, ja hän on täysin käsittämätön tavallisille arkisille ihmisille. Mielenkiintoisinta tässä kirjassa olikin varmaan kahden erilaisen maailmankokemisentavan konfliktit.

Kirjassa on selitetty paljon sanojen ja sanontojen merkityksiä, joten tämä on oivallinen kirja lukea englannin kielellä ihan kielen oppimis- ja kertausmielessä. Mutta tämä kirja löytyy myös suomenkielisenä nimellä Yöllisen koiran merkillinen tapaus, jos haluaa lukea tämän suomeksi.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s