Billy O’Shea : Vieterivoiman valtakunta

Billy O’Shea: Vieterivoiman valtakunta (Kingdom of Clockwork)

2014, suomennettu 2017 (Titia Schuurman)

237 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 39, kirja on maahanmuuttajan kirjoittama. (Sopisi myös ainakin kohtiin 3, 7, 14, 23, 38)

Billy O’Shea on Tanskassa asuva irlantilainen. Vieterivoiman valtakunta on ensimmäinen osa trilogiasta, jossa eletään 2400-luvulla. Öljyn ja maakaasun loputtua on teknologinen kehitys maailmassa ottanut aimo loikan taaksepäin. Energian lähteinä ovat sähkö (kirjassa ei kerrota, miten sähköä tuotetaan), höyryvoima, tuulivoima ja vieterivoima. Kirjan päähenkilö on kelloseppä Karl Nielsen, Kantarborgista (nyk. Kööpenhamina), jossa on kerettiläisyyttä uskoa, että joskus ennen tekniikka on ollut kehittyneempää kuin 2400-luvulla. Kantarborgin uusi kuningas on kuitenkin kiinnostunut tekniikasta ja erityisesti junista (veturi sanaa ei Kantarborgissa saa edes sanoa ääneen, vaikka on julkinen salaisuus, että maan alla kulkee rautateitä), ja palkkaa Karlin rakentamaan itselleen ensin veturin ja myöhemmin vielä vaunuja. Kuningas syöstään vallasta hänen kerettiläisyyteensä vedoten, ja hän lähtee pako- ja yhteistyötunnustelumatkalle kauas tuntemattomaan Pohjolaan mukaan uskolliset miehensä, mukaan lukien Karl, joka ei kuitenkaan oikein ymmärrä kuninkaan harjoittamaa valtapeliä.

En oikein tiedä, mitä pidän tästä kirjasta. Kirjan kerronta on selkeää ja sujuvaa. Mutta tuntuu, että tarinassa olisi ollut aineksia paljon enempäänkin; nyt se on aika naiivi, 10-vuotiaanikin voisi hyvin lukea tämän kirjan. Tosin kyllähän steampunk-kirjat yleensä ovat melko naiiveja, kuuluu ilmeisesti genreen. Kirja olisi voinut enemmän herätellä ajattelemaan sitä, mitä todella tapahtuu sitten, kun öljy ja maakaasu loppuvat. Lukijaa jää mietityttämään myös se, että mihin kaikki tieto ja taidot ovat kadonneet; 2400-luvun Kantarborg on kuin jostain 1700- tai 1800-luvulta. Mutta ehkä näihin tulee selvyyttä jatko-osissa.

Mainokset

Huovutetut dominolapaset

Reilu vuosikymmen sitten neuloin ja huovutin paljon kaikenlaista hahtuvasta. Niiltä ajoilta on minulla jäänteenä valtava määrä jämänöttösiä hahtuvaa. Tässä yksi keino jämähahtuvien käyttöön: huovutetut dominolapaset. Dominolapasiin löytyy ohje tämän blogini ylälaidasta.

Valitsin valmiiksi jo hahtuvanöttösiä tosiinkin vastaavanlaisiin lapasiin. Mutta ei ne nyt ihan heti päässeet työn alle. Minä olen sen verran vaihtelunhaluinen, että välillä pitää tehdä jotain muuta ennen kuin teen toiset samantapaiset lapaset. Mutta kirjataanpa nyt itselle muistiin, että näissä lapasissa on 31 s/ruutu. Tosin näitä lapasia neuloessani alkoi minun tehdä mieli huovutettua laukkuakin. Joten katsotaan nyt sitten, mitä mahtaa tulla tulokseksi, kun seuraavan kerran hahtuvaa taas neulon.

Johan Theorin: Aarnivalkeat

Johan Theorin: Aarnivalkeat (Rörgast)

2013, suomennettu 2015 (Outi Menna)

513 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 35, entisen itäblokin maasta kertova kirja. (Sopisi myös ainakin kohtiin 14, 15, 23, 38 ja 46)

Lukemiseni on viime aikoina ollut melko tietokirjapainotteista; kaipasin jo jotain viihteellistä. Ja dekkarit ovat minulle mieluisinta viihdelukemista, joten valitsin sellaisen, taattua ruotsalaista dekkarilaatua.

Aarnivalkeat-kirjassa jo aiemmista Johan Theorinin kirjoista tutuksi tullut Gerlof Davidsson joutuu jälleen kerran tekemisiin rikosten kanssa, joiden siemenet on kylvetty vuosikymmeniä sitten. Tällä kertaa tapahtumat saavat alkunsa, kun nuori pelokas ja märkä poika tulee keskellä yötä koputtamaan Gerlofin ovea. Nykypäivän tapahtumilla on yhteytensä viime vuosisadan alkupuolella Öölannissa tapahtuneisiin vääryyksiin, ja myös Stalinin ajan Neuvostoliitossa tapahtuneisiin asioihin. Lopulta paha saa tietysti palkkansa.

 

Noam Chomsky: Kuka hallitsee maailmaa?

Noam Chomsky: Kuka hallitsee maailmaa? (Who Rules the World?)

2016, suomennettu 2016 (Mikko Pihlajavirta)

312 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 4, kirjan nimessä on jokin paikka. (Sopisi myös ainakin kohtiin 14 ja 17)

Kuka hallitsee maailmaa? -kirjassa Chomsky käy hyvin kärjistetysti läpi maailmassa tapahtuneita konflikteja, joissa Yhdysvallat on ollut osallisena. Erityistä huomiota saavat Israel, Kuuba, Iran ja Irak, mutta myös Korea, Vietnam, El Salvador, Nicaragua ja monet muut konflikti-alueet mainitaan kirjassa. Loppu tulemana Chomsky tulee siihen päätelmään, että puuttumalla muiden maiden asioihin, Yhdysvallat ei ole saavuttanut sotatoimilleen asettamiaan tavoitteitaan. Mutta Yhdysvaltojen sotatoimet ovat aiheuttaneet suurta inhimillistä kärsimystä, valtavia pakolaismääriä ja yhteiskunnallista sekasortoa ympäri maailman. Lisäksi kirjassa pohditaan hieman ilmastonmuutosta ja sen hillitsemiseksi vaadittavia toimenpiteitä.

Häpeäkseni minun on tunnustettava, että olen melkoisen tietämätön lähihistoriasta. Minun on hyvin vaikea sen vuoksi ottaa kantaa Chomskyn väitteisiin. Mutta se on selvää, että se miltä asiat näyttävät, riippuu siitä, mistä niitä katsoo, kuten Chomskykin toteaa. Ja siitä olen kyllä Chomskyn kanssa ehdottomasti samaa mieltä, että diplomatian keinoilla olisi taatusti aina saavutettu paljon inhimillisemmät ratkaisut konflikteihin kuin mitä sotatoimilla on saavutettu, ja ettei Yhdysvalloilla ole minkäänlaista oikeutta puuttua muiden maiden asioihin sotilaallisesti varsinkaan vain omia taloudellisia etuja saavuttaakseen. Lopussa Chomsky toteaa, että ”kuka hallitsee maailmaa?” kysymystä seuraa jatkokysymys ”mitkä periaatteet ja arvot hallitsevat maailmaa?”. Siinä riittääkin pohdittavaa.

Punainen palmikkoneuletakki

Tämän neuletakin myötä tuli neulevuosikin korkattua. Olen jo jonkin aikaa kaivannut uutta villatakkia, kun vanhat alkavat olla jo todella vanhoja. Tai siis teinhän minä alkukesästä itselleni villatakin, mutta se ei ole päässyt kertaakaan käyttöön, lähinnä värinsä (musta) vuoksi. Minä siis tarvitsin kirkkaanvärisen villatakin ja  kirkkaampaa  kuin tämä punainen ei varmaan voi olla 😀

Tämä villatakki pääsikin heti käyttöön ja on nytkin päälläni.

Ohje on Novitan ja lanka on Adribris Wool.

Voittajafiilis

Voitin Repun  blogissa olleen joulukalenterikilpailun joulukuussa. Sain esittää palkintotoiveen, ja toivoin jotain kirjaa Repun ilmeisen suuresta kirjakokoelmasta. Palkinnoksi sain Sune ja Stina Jonssonin Yrttikirjan. Hieman selailin jo kirjaa, ja se vaikuttaa todella hyvältä. Se on melko samanlainen kuin vähän aikaa sitten lukemani Kasvien mytologiaa-kirja, mutta toisin kuin Kasvien mytologiaa – kirjassa Yrttikirjan  kasvit ovat Pohjolan kasveja eli suuri osa niistä löytyy varmaan täältä meiltäkin päin. Koska tämä kirja on nyt ihan minun ikiomani, eikä kirjaston, niin en varmaankaan lue tätä heti kokonaan, vaan lueskelen tätä sitten kesällä sen mukaan, mitä kasveja kävelyretkilläni satun näkemään.

Olin siis tosiaan toivonut vain kirjaa, joten langat tulivat suurena yllätyksenä. Ja molemmat langat ovat kertakaikkisen ihania. Tuo valkoinen lanka suorastaan huutaa tahtovansa palmikkoneuleeksi, ja Frostin väri on ihastuttava. Joten eiköhän molemmat näistä langoista tule neulotuksi melko pian.

Kiitos Repu!

Juan Pablo Cardenal & Heriberto Araujo: Kiinan maailmanvalloitus

Juan Pablo Cardenal & Heriberto Araujo: Kiinan maailmanvalloitus

2011, englanninkielisestä laitoksesta suomennettu 2017 (Jyrki Lappi-Seppälä)

387 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 14, kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan. (Sopisi myös kohtiin 1, 4, 17, 23, 28)

Kaksi espanjalaistoimittajaa, Juan Pablo Cardenal ja Heriberto Araujo, viettivät kaksi vuotta kiertäen Kiinan ulkopuolella olevissa paikoissa (mm. Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa), joihin Kiina on sijoittanut paljon rahaa. Kohteet olivat patoja, teitä, kaivoksia, stadioneita, viljelmiä, entisiä metsiä. Yhteistä kohteille oli, että ne sijaitsivat kehittyvissä maissa, Kiina oli sijoittanut niihin valtavasti rahaa, vienyt/viemässä luonnonvarat ja jättänyt jälkeensä valtavat ympäristötuhot ja tuhonnut (tai ainakin heikentänyt) ihmisten elinmahdollisuuksia alueella, ja riistänyt paikallista työväkeä.

Kiinan maailmanvalloitus on siis hyvin vaivihkaista, eikä tapahdu suurella ryminällä sotilaallisesti, vaan taloudellisesti. Tämä kirja laittaa myös miettimään (jos joku ei ole jo ennen kirjan lukemista asiaa miettinyt), Kiinan puuhailuja Suomessa; Kemin biojalostamoa, Kemijärven biotehdasta, rautatieyhteyttä Kouvolasta Kiinaan, pandojen tuloa Ähtäriin… Olemmeko Kiinan näkökulmasta talouskriisin myötä kehittyvä talous, jota on helppo käyttää hyväkseen? Ja ovatko suomalaiset taloudelliset ja poliittiset päättäjät todellakin näin korruptoituneita, vaiko vain sinisilmäisiä hölmöjä?

Loppuyhteenvedossa kirjoittajat lainaavat Martin Jacquesin teoriaa: maailma luuli, että Kiina muuttuisi taloudellisen avautumisprosessinsa jatkuessa länsimaalaisemmaksi, mutta nyt on käymässä juuri päinvastoin – maailma on ”kiinalaistumassa”. Ja minusta tuntuu, että Suomi on ensimmäisten joukossa länsimaisista demokratioista kiinalaistumassa. Toivottavasti olen väärässä, sillä sananvapaus ja poliittinen vapaus sekä ihmisoikeudet ja kaikkien ihmisten mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan ovat tärkeitä arvoja, joiden ei soisi katoavan.