P. Otie & Li Kunwu: Minun Kiinani 1. Isän aika

P. Otie & Li Kunwu: Minun Kiinani 1. Isän aika (Une vie chinoise 1 – Le temps du pere)

2009, suomennettu 2011 (Saara Pääkkönen)

254 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 47, kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta (sopisi myös kohtiin 3, 4, 12, 16, 20, 24, 32, 33)

Li Kunwu (s. 1955) on piirtänyt propagandaa Kiinan kommunistiselle puolueelle 30 vuotta. Tämä kirja on ensimmäinen osa hänen sarjakuvallisesta omaelämäkertatrilogiastaan. Li Kunwu kuvaa tässä kirjassa omaa kasvuaan syntymästään 21-vuotiaaksi, vuoteen 1976, jolloin Mao kuoli.

Oli todella mielenkiintoinen sattuma lukea tämä kirja heti Bellamyn utopia-kirjan jälkeen. Minulle tuli hyvin vahvasti sellainen tunne, että Mao on alun perin tavoitellut bellamylaista utopiaa kehittäessään kommunistista Kiinaa, mutta liian monet asiat menivät pieleen, ja seurauksena oli suunnatonta kärsimystä miljoonille kiinalaisille. Tässä kirjassa kärsimyksiä, julmuuksia ja vääryyksiä on kuvattu lapsen näkökulmasta, jolloin ne näyttäytyvät välillä hyvinkin absurdeina.

Tämä kirja sai minut myös hieman paremmin ymmärtämään kiinalaisia, joita olen tavannut, ja jotka kaikki tuntuvat ylistävän Kiinaa täsmälleen samoin tavoin; heitä kun on opetettu siihen hyvin ponnekkaasti aivan pienestä pitäen.

Tästä trilogiasta haluan ehdottomasti lukea myös kaksi muuta osaa.

Mainokset

Huovutetut lapaset

Reilu kymmenen vuotta sitten tein paljon huovutettuja lapasia, pääasiassa Pirtin kehräämön hahtuvasta. Mutta sen jälkeen olen tehnyt niitä vain satunnaisesti. Kun siis Adlibris mainosti omaa huopuvaa lankaansa (Felting Wool) oli minun pakko päästä kokeilemaan lapasten tekoa siitä. Neuloin suunnilleen saman kokoiset kuin hahtuvastakin olisin tehnyt, ja huovutuksen jälkeen lapasista tuli suunnilleen saman kokoiset kuin hahtuvastakin olisi tullut. Mutta neulepinta Felting Woolista on huovutuksen jälkeen hyvin epätasainen toisin kuin hahtuvasta. Tuli mieleen takavuosien Novita Huopanen, jonka pinta oli myös epätasainen huovutuksen jälkeen. En erityisemmin pidä tuosta epätasaisuudesta, joten suosittelen ennemmin huovuttelemaan hahtuvasta neulottuja juttuja kuin tästä Felting Woolista neulottuja, paitsi tietysti jos haluaa epätasaista pintaa. Felting Woolia oli kyllä paljon helpompi neuloa kuin hahtuvaa. Se on paljon paksumpaa ja kestävämpää; siihen olisi voinut vaikka halutessaan tehdä solmun, hahtuvaan ei voi kuvitellakaan tekevänsä solmua, sen verran haurasta se on.

Kuvahaaste 2.kuva

Oltiin muutama päivä reissussa, lapsilla kun on ollut talviloma. Mutta ei tämä maisema ikkunasta ollut muuttunut sillä aikaa mitenkään. Lunta ei ole tullut lisää, eikä se ole vähentynytkään. Pakkasta taitaa olla vähän enemmän, mutta sitä ei kuvasta näe.

Edward Bellamy: Vuonna 2000

Edward Bellamy: Vuonna 2000 (Looking Backward 2000-1887)

1888, alkuteoksesta suomennettu 1999 (Tero Valkonen, teos on aiemmin julkaistu suomeksi saksankielisestä painoksesta käännettynä vuonna 1902)

190 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 11, kirjassa käy hyvin (sopisi myös kohtiin 7, 17)

Tarinan sankari on nuorehko hyväosainen mies, Julian West, joka vaivutetaan uneen hypnoosin avulla vuonna 1887. Hän herää hypnoosista samassa paikassa, mutta 113 vuotta myöhemmin, vuonna 2000. Hänet on ottanut hoiviinsa tohtori Leeten perhe, joka selittää hänelle uuden maailmajärjestyksen ihmeitä, sillä maailma on muuttunut 113 vuodessa huomattavasti. Ihmiset ovat toteuttaneet sosialistisen, marxilaisen utopian: kaikki teollisuus on kansallistettu, kaikille vauvasta vaariin maksetaan samansuuruista kansalaispalkkaa siitä hyvästä että he ovat ihmisiä, kansalaispalkka maksetaan luottokortin muodossa (varsinaista rahaa ei ole), valtio takaa kaikille koulutuksen ja omien halujen ja kykyjen mukaisen työpaikan, saasteongelmat on selätetty, teollinen tuotanto ja tuotteiden jakelu sujuu mutkattomasti, kaikkea mitä voi haluta on saatavilla, kaikki ovat tasa-arvoisia, valta ei ole keskittynyt muutamille, rikollisuutta ei juurikaan ole kun ei ole rahaa eikä omaisuutta, eläkkeelle jäädään 45-vuotiaina….

Tämä utopiakirjaklassikko teki minut hieman surulliseksi. Bellamyn usko ihmisten hyvyyteen, epäitsekkyyteen ja rauhantahtoon tuntuu minunlaisestani kyynikosta hyvin naiivilta. Olisihan se hienoa, jos ihmisillä olisi edes pyrkimystä tuollaiseen utopiaan, mutta eipä se siltä nyt näytä. Yritystä siihen suuntaan oli ehkä joskus 1960-1980-luvuilla, mutta sen jälkeen ollaan tultu takapakkia. Nykymaailma ei eroa 1880-luvun maailmasta juurikaan; työturvallisuus on parantunut, kuten myös naisten asema, mutta muuten ollaan aika lailla samassa tilanteessa kuin tämän Bellamyn kirjan ilmestyessä. Bellamy ei kirjassaan kerrokaan, miten kapitalismista siirryttiin sosialismiin, kertoo sen vain tapahtuneen verettömästi. Voisin kuvitella, että siirtymä ei oikeassa elämässä olisi kovinkaan helppo ja veretön.

Bellamy ei kirjassaan spekuloi teknisestä kehityksestä, ja arvelisin, että Bellamyn utopian kaltaisessa maailmassa tekninen kehitys olisi hitaampaa kuin nykyisenlaisessa maailmassa. Mutta Bellamyn utopiassa tekninen kehitys olisi kaikkien hyväksi, eikä vain muutaman harvan etuoikeutetun käytettävissä, kuten nykyisin.

Bellamy on myös sitä mieltä, että kukaan ei haluaisi jäädä hänen kuvailemansa järjestelmän ulkopuolelle. Oikeassa elämässä järjestelmän ulkopuolelle vapaaehtoisesti jääviä kuitenkin taatusti olisi. Miten he selviytyisivät? Millaista aktiivista vastustusta valtiota vastaan he harjoittaisivat?

Tämä kirja oli todella mielenkiintoinen lukuelämys. Se tarjosi oven 1880-luvun ihmisen ajatuksiin ja unelmiin, mutta sai myös pohtimaan nykyajan ongelmia.

Kuvahaaste 1. kuva

Repu haastoi tuijottelemaan ikkunasta ulos, ja ottamaan kuvan ikkunan näkymistä joka sunnuntai heinäkuun alkuun saakka. Oikeasti haaste olisi alkanut eilen, mutta koska huomasin haasteen vasta nyt, niin ensimmäinen kuva on maanantaikuva. Jos olisin ottanut kuvan eilen, ei se olisi juurikaan tämänpäiväisestä poikennut; sää oli eilen aikalailla samanlainen kuin tänäänkin, eikä lunta ole tullut yön aikana lisää.

Oli hieman hankalaa päättää, mistä ikkunasta otan kuvan, meillä kun on noin viitisenkymmentä ikkunaa. Loppujen lopuksi päädyin keittiön ikkunaan, sillä siitä ei näy naapureita (paitsi naapurin puuvarasto), katua, pelkkiä puita tai kevään tullen puutarhajätekasaamme. Sitä paitsi nyt kuvaan tulee omenapuu ja vuodenaikojen muutoksen seuraaminen sen avulla on mielenkiintoista.

Jose Luis Padilla Corral: Kuolemattomuuden alkimia

Jose Luis Padilla Corral: Kuolemattomuuden alkimia (Alkimia de la Inmortalidad)

1999, suomennettu 2017 (Toinen suomenkielinen, tarkistettu ja korjattu painos, Linnin Höyhtyä)

240 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta  21, kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi (Ei taida sopia muihin kohtiin)

Hohhoijaa. Mitähän tästä kirjasta oikein sanoisi. Tämä kirja on kiinalaiseen lääketieteeseen liittyvä kirja. Mielestäni tämä on aivan täyttä hölynpölyä. En usko, että kirjoittaja itsekään on ymmärtänyt, mitä hän on kirjoittanut. Kirja on hyvin epäjohdonmukainen, täynnä ristiriitaisia asioita ja kummallisia uskomuksia, sekä täysin nykytieteen vastainen.

Parasta kirjassa oli se, että vähäisistä sivuista iso osa oli tyhjiä tai niissä oli kuvia, joten luettavaa ei ollut paljon. Tätä kirjaa en kyllä suosittele yhtään kellekään, paitsi ehkä sen kirjoittajalle tekisi hyvää lukea tekstinsä läpi ja katsoa ymmärtääkö hänkään siitä mitään.

Camilla Läckberg: Noita

Camilla Läckberg: Noita (Häxan)

2017, suomennettu 2017 (Outi Menna)

687 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta  18, kirja kertoo elokuvan tekemisestä (Sopisi myös ainakin kohtiin 15, 19, 23, 27, 46)

Pari viikkoa sitten kirjoittaessani Camilla Läckbergin Leijonankesyttäjä-kirjasta sanoin haluavani lukea vielä seuraavankin osan Läckbergin Fjällbacka-sarjasta. Sain siihen tilaisuuden nopeammin kuin osasinkaan odottaa, sillä löysin Noidan uutuushyllystä heti seuraavalla kirjastokäynnilläni.

Noidassa 4-vuotias Nea löytyy tapettuna samasta paikasta, josta kolmekymmentä vuotta aiemmin oli löydetty toinen 4-vuotias tyttö Stella kuolleena. Nea myös asui samassa talossa kuin Stella oli asunut. Liittyvätkö tapauksen toisiinsa? Toinen Stellan murhasta tuomituista tytöistä on nyt 30 vuotta myöhemmin suuri tähti Hollywoodissa ja sattumoisin kuvaamassa uusinta elokuvaansa Fjällbackassa. Toinen murhasta tuomituista tytöistä asuu perheineen Fjällbackassa. Ovatko he syyllistyneet uudestaan pienen tytön murhaan? Olivatko he syyllisiä ensimmäiseenkään murhaan?

Olen joskus sanonut, että pidän kirjoista, joissa on onnellinen loppu. Mutta tämän kirjan luettuani tulin siihen tulokseen, että ei lopun tarvitse olla onnellinen, jos se on oikeudenmukainen. Tämän kirjan loppu ei ollut onnellinen eikä oikeudenmukainen, joten tämän kirjan lukemisen jälkeen jäi epämiellyttävä olo.

Toinen asia, josta en tässä kirjassa pitänyt, oli päätarinan rinnalla kulkenut tarina 1600-luvun noitavainoista. Tarinan yhteys päätarinaan oli aika ilmeinen, mutta täysin turha. Minä olisin ainakin pitänyt kirjasta enemmän ilman tuota sivutarinaa.

Mutta vaikka tämä ei ollutkaan ihan parasta Läckbergia, niin kyllä minä sen seuraavankin Fjällbacka-kirjan haluan lukea, kunhan se ilmestyy, varsinkin kun tämä kirja päättyi cliffhanger-tilanteeseen.