Jani Kaaro: Kauniimpi maailma – Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta

Jani Kaaro: Kauniimpi maailma –Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta

2017

172 s

Helmet-lukuhaaste 2018 kohta  50, kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (sopisi myös kohtiin 4, 17)

Kauniimpi maailma koostuu paljon faktaa sisältävistä mielipidekirjoituksista tiedetoimittaja Jani Kaarolta. Kirjoitusten aiheina on mm. raha, kuolema, uni, mielikuvitus ja suru. Kirjoitukset ovat hyvin kirjoitettuja ja selkeitä, ja kirjoittaja perustelee mielipiteensä hyvin. Kaikesta en suinkaan ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta silti voisin suositella tämän kirjan lukemista ihan kaikille, sillä se antaa paljon ajattelemisen aihetta olipa omat mielipiteet aiheista millaisia tahansa.

Kirjassa viitataan usein eri antropologisiin tutkimuksiin. Kuitenkaan missään vaiheessa ei kirjoittaja tunnu huomioivan sitä, että antropologit tulkitsevat tutkimuskohteitaan omista kulttuurillisista lähtökohdistaan, vaikkakin eräässä kirjoituksista nimenomaan pohditaan kielen ja kulttuurin vaikutusta siihen, miten maailman kokee. Mutta tämä annettakoon anteeksi, sillä kyseessähän ovat mielipidekirjoitukset, jolloin saa tulkita tutkimuksia niin, että sopivat omiin päämääriin, vaikka minua tämä hieman ärsyttikin.

Kirjan tärkein sanoma ainakin minun mielestäni oli se, että elämme maailmassa, jossa raha pyhittää keinot. Se ei pidemmällä tähtäyksellä ole kuitenkaan järkevää, ja sille olisi syytä miettiä vaihtoehtoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s