Kirjapläjäys

Blogaaminen on viime aikoina jäänyt vähän vähemmälle, samoin kuin lukeminen ja käsityöt. Mutta olen minä muutaman kirjan kuitenkin lukenut, ja tässä postauksessa niistä lyhyet luonnehdinnat. Sukkiakin olen pari paria tehnyt, mutta niistä sitten joskus toiste, kun ehdin.

 

Sigrid Undset: Kevät (Våren)

1914 suomennettu 1924 (suomentajan nimeä ei ole kirjassa)

Helmet-lukuhaasteen 2019 kohta 6, rakkausromaani.

Kirjan päähenkilöt Torkild ja Rosa tuntevat toisensa jo lapsina. Molemmilla oli vaikea lapsuus. Torkildin äiti on narkomaani, joka tekee itsemurhan, ja pappi-isä rakastuu rippikoululaiseen ja hylkää perheensä. Rosan isä kuolee Rosan ollessa pieni, jättäen jälkeensä paljon velkaa. Torkild on hyvin nuoresta asti rakastunut Rosaan, mutta Rosa  odottaa unelmiensa prinssiä, joka Torkild ei ole. Lopulta Rosa kuitenkin tyytyy Torkildiin. Aluksi heidän avioliittonsa sujuu hyvin, mutta ensimmäisen lapsen kuolema muuttaa kaiken. Mutta lopulta mutkien kautta Torkild ja Rosa kuitenkin palaavat takaisin yhteen.

Kirja on mielenkiintoinen kuvaus viime vuosisadan alun Norjasta ja norjalaisista. Tarina on hyvin rauhallinen ja seesteinen.

 

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Kauhea hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja

2019

31 s

Helmet lukuhaasteen 2019 kohta 13, kotimainen lasten- tai nuorten kirja.

Tunnustaudun Tatu-Patu-faniksi! En juurikaan osta kirjoja omaksi, mutta kaikki Tatu-Patu kirjat minun on saatava heti, kun ne ilmestyvät :D. Niissä on aina paljon hauskoja oivalluksia ja kertakaikkisen upea kuvitus, niin myös tällä kertaa. Tässä kirjassa Tatu, Patu ja Veera kertovat toisilleen kauhutarinoita, jotka eivät oikeasti ole ollenkaan pelottavia.

 

Chinua Achebe: Kaikki hajoaa (Things Fall Apart)

1958 suomennettu 2014 (Heikki Salojärvi)

239 s

Helmet lukuhaasteen 2019 kohta 10, rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Nigeriaan, ilmeisesti jonnekin 1800-luvun lopulle, ajankohtaa ei tarinassa kerrota. Kirjan alkuosa kertoo päähenkilön Okonkwon ja hänen perheensä ja heimonsa elämästä ennen valkoisen miehen tuloa alueelle. Loppupuolella kirjaa valkoinen mies saapuu alueelle ja saa aikaan aikamoisen muutoksen Okonkwon ja hänen läheistensä elämässä. Kirjoittaja tuntuu monesti nauravan ja tekevän melkein pilkkaa Okonkwosta, joka on vahva, ahkera, perinteitä kunnioittava machomies. Toisaalta ei kirjailija päästä valkoisia miehiäkään sen helpommalla. Kaikin puolin hyvin mielenkiintoinen kirja.

 

Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma (Rocannon’s world)

1966 suomennettu 2010 (Jyrki Iivonen)

180 s

Helmet-lukuhaasteen 2019 kohta 36, kirjassa ollaan yksin.

Joskus nuorena (alle 15-vuotiaana) luin ensin kaikki Le Guinin Maameren velho-sarjan kirjat, ihastuin niihin, ja niiden jälkeen luin kaikki Le Guinin kirjat, jotka kirjastosta vain löysin. Hiljattain huomasin, että hänen kirjojaan on suomennettu lisää, ja nostalgiasyistä oli saatava jokin niistä luettua. Taidan olla tullut vanhaksi, sillä ei tämä samalla tavalla enää herättänyt intohimoa Le Guinin tuotantoon kuin taatusti olisi tehnyt silloin nuoruudessa. Mutta on tämäkin hyvin taidokkaasti luotu maailma ja tarina. Erityisesti pidin siitä, että tarinaa ei ollut turhaan venytetty, ja loppu oli hyvin arvokas ja kaunis. Kirja on kertomus muualta avaruudesta tulleesta tutkijasta Rocannonista, planeetalla, jolla on alkukantaista ihmisen kaltaista älyllistä elämää, ja Rocannonin pitkästä ja vaikeasta matkasta halki planeetan, jotta hän voisi pelastaa planeetan.

 

 

One response to “Kirjapläjäys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s