Sukkia, sukkia

Käsityörintamalla on täällä ollut aika hiljaista. Nämäkin tämän postauksen sukat on kaikki neulottu jo kesä-heinäkuussa, mutta vasta nyt sain pääteltyä kaikki langat. Mihin kaikki aika oikein nykyisin menee, kun en ehdi enää edes neulomaan saati päättelemään langanpäitä?

Tyttärenpoikani sai kahdet sukat:

Ylempiin poika valitsi itse kerän Nalle Taikaa, kun olimme kerran kesällä yhdessä kaupassa. Jälkimmäiset ovat Fabelia. Ja ihan perussukkia molemmat.

Vanhin tytär sai sukat langasta, jonka hän osti minulle viime jouluksi joululahjaksi, jotta neuloisin hänelle sukat:

Varsien mallineuleen otin jostain, mutta en enää muista mistä, kun nämä sukat valmistuivat jo joskus heinäkuun alkupuolella, enkä silloin heti kirjoittanut muistiin, mistä ohje on. Lanka on Fabelia.

 

Tein minä itsellenikin yhdet sukat:

Näissäkin lankana on Fabel. Fabelissa hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan.

One response to “Sukkia, sukkia

  1. Hienoja sukkia! Kutominen on täälläkin, noh, hidasta.. Kahdet sukat on kyllä puikoilla, mutta valmista ei tunnu tulevan. Kaikki muu vie niin paljon aikaa..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s