Laiska bloggaaja

Kaikki sai alkunsa siitä, että onnistuin töistä saamaan rasitusvamman oikeaan peukalooni. Se on estänyt Fairytales-peiton virkkaamisen ja kaiken muunkin virkkaamisen jo yli kuukauden verran. Aluksi en pystynyt neulomaankaan! Mutta minulla oli viimeistelyä odottamassa yksi neulomus, joka oli neulomisen osalta valmistunut jo elokuussa. Mutta en oikein tiennyt, pidinkö sen väreistä vai en, joten ei ollut mielenkiintoa saattaa sitä valmiiksikaan. Nyt oli siis hyvä syy vihdoin tehdä se loppuun, kun en muitakaan käsitöitä voinut tehdä. Mutta en tiedä vieläkään, pidänkö tästä, vaikka on se minulla pari kertaa jo ollut päälläkin. Eli siis siksak-jakku:

Tähän ei ole mitään ohjetta, vaan se vain syntyi neuloessani. Lankana on kolmea eri väriä Adlibris Socki Fine lankaa.

Enhän minä malttanut kauaa peukaloani lepuutella, vaan piti kivusta huolimatta tehdä valmiiksi keskeneräiset lapaset lapasia hukkaavalle pojalleni:

Pian tämän jälkeen lapasia hukkaava poikani onnistui hukkaamaan piponsa, joten uusi pipo oli tehtävä pikaisesti:

Olen minä pari kirjaakin lukenut, mutta en vain ole jaksanut niistäkään mitään kirjoitella.

Helmet-lukuhaaste 2019 kohta 19, Et pidä kirjan nimestä, Eric Hoffer: Tosiuskovainen

Helmet-lukuhaaste 2019 kohta 20, Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria, Ian M. Banks: Muista Flebasta

Helmet lukuhaaste 2019 kohta 12, kirja liittyy Isoon-Britanniaan,  H.G. Wells: Hämähäkkilaakso ja Eräitä kertoelmia

Jouko Rikkisen kirjaa Sienten kirjo en saa sopimaan lukuhaasteeseen.