Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas

Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas (The Fractal Prince)

2012, suomennettu 2013 (Antti Autio)

442 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51. Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Fraktaaliruhtinas on Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-trilogian toinen osa. En ymmärtänyt ensimmäisestä osasta juuri mitään ja minulle vakuutettiin, että toinen osa selventää monta asiaa. Mutta en minä edelleenkään ymmärrä. Tapahtumia tässä kirjassa ei vyörytetä lukijalle ihan samanlaisella vauhdilla kuin trilogian ensimmäisessä osassa, mutta outoja termejä ja sanojen tavanomaisesta poikkeavia merkityksiä, joita ei mitenkään selitetä vaan lukija saa päätellä taas itse, tuli tässä kirjassa roppakaupalla lisää ensimmäisen osan terminologian lisäksi. Näiden kirjojen lukeminen ei oikeastaan ole huvia vaan työtä, eikä ahkeruutta mitenkään palkita. Mutta kuitenkin on kiva lukea välillä kirjoja, joita ei ymmärrä.

Päähenkilöinä tässä kirjassa jatkavat Varas, Mieli ja Perhonen. Tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa pääosin maahan, Sirrin kaupunkiin, joskus hamassa tulevaisuudessa. Uutena päähenkilönä kirjassa on Tawaddud, sirriläisen mahtisuvun mustalammastytär, joka haluaisi päästä takaisin isänsä suosioon. Varas kuitenkin sotkee Tawaddudin Aurinkokunnan sisäosia hallitsevan Sobornostin ja ulko-osia hallitsevan Zokun valtataisteluun pahemmin kuin Tawaddud olisi varmaankaan halunnut, ja aiheuttaa maapallon tuhon. Ja Varas tuntuu edelleen toimivan vain omista itsekkäistä syistään, sillä hän haluaa saavuttaa vain oman vapautensa, hinnalla millä hyvänsä.

Minulla on trilogian kolmas osakin jo kirjastosta lainassa, mutta minusta tuntuu, että nyt pitää lukea jotain helpommin ymmärrettävää välillä, etten ala epäillä omia älynlahjojani enempää. Olisikohan James Joyce tai Hermann Hesse sopivia vaihtoehtoja? Ehkä tyydyn vain johonkin dekkariin kuitenkin 😀

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (The Quantum Thief)

2010, suomennettu 2011 (Antti Autio)

440 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51. Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Tartuin tähän kirjaan hieman kauhunsekaisin tuntein, sillä Repu oli pelotellut, että tässä kirjassa on haastetta aivoille. 14-vuotiaani luki tämän ennen minua, ja sanoi, ettei tämä nyt mikään niin kamala ollut. Joten ennakko-odotukseni olivat hyvin ristiriitaiset. Minä pelkäsin, että tässä on ihan kamalasti ulottuvuuksia ja todennäköisyyksiä ja muuta filosofis-fysikaalista, mutta ei niitä sitten oikeastaan ollutkaan. Haasteen aivoille aiheutti se, että kirjassa tapahtuu kaikenlaista valtavalla vauhdilla, ja se vaatii aina parin sivun välein hieman sulatteluaikaa. Lisäksi kirjassa on paljon termejä, joita ei mitenkään selitetä, esim. gogol, guptaus, gevulot, zoku, sobornost, kvanttipiste, metakorteksi… ja lukija saa itse pikkuhiljaa tarinan edetessä päätellä, mitä nuo sanat tässä kirjassa tarkoittavat, ja tosiaan se on vain lukijan oma tulkinta sanasta. Jos tämän lukisi uudestaan, niin ymmärtäisi varmaan vähän paremmin.

Lyhyesti juonesta, kuten minä sen ymmärsin : Kirjan tapahtumat sijoittuvat jonnekin kauas tulevaisuuteen. Jean de Flambeur on mestarivaras, joka on kuitenkin joutunut dilemmavankilaan. Mieli-niminen naisolento ja hänen elävä avaruusaluksensa Perhonen lupaavat auttaa mestarivarkaan pakoon vankilasta, jos hän suostuu tekemään vuorostaan palveluksen Mielen toimeksiantajalle Pellegrinille. Tehtävä on suoritettava Oubliettessa (suomeksi vankityrmä), joka on kaupunki Marsissa. Mestarivarkaan muistot ovat kadonneet, ja hän etsii niitä samalla ja hänelle selviää, että Oubliettessa on harjoitettu mielen ja muistojen manipulointia. Mestarivaras saa peräänsä nuoren etsivän Isidoren, joka kuitenkin päätyy lopulta Mestarivarkaan kanssa samalle puolelle taistelemaan mielen manipulaatiota vastaan ja auttaa vallankumouksen synnyttämisessä. Mestarivaras saa käsiinsä Pellegrinin himoitseman esineen, mutta pitääkin sen itsellään.

Läkähdyttävästä tapahtumavauhdista ja kummallisista sanoista huolimatta, pidin tästä kirjasta. Kuten totesin jo aiemmin, niin tämä pitäisi varmasti lukea vielä uudestaan, jotta tämän ymmärtäisi paremmin. Mutta toinen osa odottaa jo.

Barbara Ehrenreich: Nälkäpalkalla

Barbara Ehrenreich: Nälkäpalkalla (On (Not) Getting By in America)

2001, suomennettu 2003 (Leena Tamminen)

224 s

Helmet-lukuhaaste 2017, kohta 30, kirjan nimessä on tunne

Barbara Ehrenreich on hyvin toimeentuleva toimittaja-kirjailija, joka päättää kokeilla kolmen kuukauden ajan elämistä minimipalkkatöitä tehden Yhdysvalloissa. Kirja sisältää paljon tilastotietoa ja faktoja Yhdysvaltojen köyhyydestä, mikä on hyvä asia. Mutta työn- ja asunnonetsinnän kuvailut ja työn kuvailut ovat melko puuduttavia, tosin melko puuduttavaa se on varmasti oikeassakin elämässä eikä vain luettuna. Ja kuten kirjoittaja toteaa moneen kertaan itsekin, hän on vain teeskentelijä, miljoonille se on joka päiväistä elämää. Kirjan parasta antia on kuitenkin lopussa oleva muutaman sivun loppuarvio kokeilusta. Se sisältää pohdintaa köyhien ja rikkaiden eroista, työn arvosta, sosiaalipolitiikasta, ihmisyydestä yleensä.

Kirja sinällään ei ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta tämän luetttuani  minua kiinnostaa lukea hieman enemmän taloustieteitä ja talous- ja sosiaalipolitiikkaa koskevia muita kirjoja.

Rumia maisemia

Yleensä tulee kuvattua vain kauniita asioita, mutta kyllä meiltä ihan lähiympäristöstä löytyy rumiakin maisemia. Eilisellä aamukävellyllä otin tehtäväkseni kuvata niitä rumia juttuja, ja tässä niitä nyt on.

Lisää kvinoaleivontaa

Kvinoahiutaleita on edelleen jäljellä, ja päätin testata, mitä tulee, jos korvaan osan suosikkipikkuleipäreseptini kaurahiutaleista kvinoahiutaleilla. Hyviähän näistä tuli. Itseasiassa tällä kvinoamäärällä kvinoa ei edes maistu näissä. Olisi voinut laittaa kvinoaa enemmänkin. Paitsi että minulla on ollut hieman epäilys, että olen kvinoalle allerginen, ja nyt se tuli todistetuksi. En ole mitenkään vaarallisen allerginen, mutta on se hieman epämiellyttävää, kun suu, posket ja kaula alkavat kutiamaan ja kitalakeen nousee patteja, joten ehkä nämä kvinoakokeilut olivat tässä. Mutta voin kyllä suositella kaurahiutaleiden osittaista korvaamista kaikenlaisessa leipomisessa kvinoahiutaleilla kaikille niille, joilla ei ole allergiaongelmia ja joilla löytyy kotoa kvinoahiutaleita, joille ei meinaa keksiä käyttöä.

Suklaakaurakvinoapikkuleivät

200 g margariinia

1,75 dl sokeria

1,75 dl ruokokidesokeria

2 munaa

(1 tl vaniljauutetta)

3 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 dl kvinoahiutaleita

6,5 dl kaurahiutaleita (ei pikakaura)

200 g suklaata (näissä on 100 g valkoista suklaata ja 100 g tummaa suklaata)

 

1. Pilko suklaa. Suklaa saa jäädä kohtuullisen suuriksi paloiksi.

2. Laita uuni lämpenemään 175 astetta normaali uuni tai 160 astetta kiertoilmauuni.

3. Sekoita pehmeä margariini ja sokerit

4. Lisää munat yksitellen, vatkaa hyvin. Jos haluat lisätä vaniljauutetta, lisää se nyt.

5. Sekoita ruokasooda jauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan.

6. Lisää kaurahiutaleet ja suklaanpalaset ja sekoita.

7. Laita pellille ruokalusikalla kokkareita, mutta ei liian lähelle toisiaan. Tästä taikinasta tulee noin 36-40 pikkuleipää.

8. Paista noin 12 minuuttia. Pikkuleivät saavat jäädä keskeltä hieman pehmeiksi.

Edgar Allan Poe: Arthur Gordon Pymin selonteko

Edgar Allan Poe: Arthur Gordon Pymin selonteko (Arthur Gordon Pym of Nantucket)

1838, suomennettu 2008 (Jaana Kapari-Jatta)

262 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 21, sankaritarina

Nuoren miehen, Arthur Gordon Pymin ystävän Augustuksen isä on kapteenina valaanpyyntialuksella. Augustus on lähdössä isänsä mukaan valaanpyyntireissulle ja Arthur haluaa mukaan. Arthurin vanhemmat eivät kuitenkaan päästä poikaansa matkaan. Niinpä Arthur ja Augustus keksivät keinon; he piilottavat Arthurin laivan ruumaan salamatkustajaksi. Matkasta tuleekin jotain ihan muuta kuin tavallinen valaanpyyntimatka. Laivalla syntyy kapina ja suuri osa miehistöstä laitetaan laidan yli. Myöhemmin laiva vaurioituu myrskyssä ja ajelehtii viikkokausia merellä, ja hengissä selviää vain Arthur ja eräs miehistöön kuulunut mies. Heidät pelastaa laiva, joka on menossa tuntemattomalle Etelämantereelle. Tähän asti kirja on selkeästi meriseikkailua ja henkiinjäämistaistelun kuvausta. Mutta tapahtumat Etelämantereella ovat fantasiaa. Tämä tietysti johtuu siitä, että kirjan kirjoittamisen aikaan Etelämantereesta ei tiedetty vielä juuri mitään. Kirjan loppu on hyvin erikoinen.

1800-luvun alun maailmankuva oli hyvin erilainen kuin meidän maailmankuvamme on. Ja kuten suomentaja jälkisanoissaan huomauttaa, tuohon aikaan monet ihmiset pitivät kirjoitettua sanaa totuutena. Nykyisin me tiedämme millaista Etelämantereella oikeasti on, mutta kuinkahan moni 1800-luvun lukija onkaan uskonut tämän kirjan kuvaukseen.

Vegaaninen luumupiirakka

Hieman vaille 2-vuotias tyttärenpoikani Leo on moniallerginen (voit käydä lukemassa juttua hänestä esim. tyttäreni blogista tai YLE:n tekemän jutun). He saivat ennen juhannusta  Ruohonjuuresta kassillisen erilaisia syötäviä juttuja Leolle kokeiltavaksi. Kassi sisälsi myös pussillisen kvinoahiutaleita, jotka jo tiedettiin sopimattomiksi Leolle. Niinpä tyttäreni antoi hiutalepussin minulle, ja käski keksimään niille jotain käyttöä ja raportoimaan tuloksista eli tässä sitä nyt sitten on

 

Vegaaninen luumupiirakka

Pohja:

2,5 dl kauramaitoa (Voi käyttää tavallistakin maitoa, mutta sitten piirakka ei ole vegaaninen)

1 pss kuivahiivaa

1 rkl kardemummaa

0,5 dl sokeria

2,5 dl kaurajauhoja (Voi käyttää pelkkiä vehnäjauhojakin)

4 dl vehnäjauhoja

75 g leivontamargariinia sulatettuna

Päälle:

0,5 l luumusosetta (tai omenasosetta tai puolukkasosetta)

200 g margariinia sulatettuna

2 dl sokeria

2 dl kvinoahiutaleita (Voi korvata myös kaurahiutaleilla)

3 dl kaurahiutaleita

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sekoita reilusti kädenlämpöiseen maitoon sokeri ja kardemumma. Sekoita jauhot ja hiiva keskenään ja lisää taikinaan. Laita joukkoon sulatettu margariini ja sekoita tasaiseksi. Taikina jää hieman löysäksi. Painele taikina jauhotetulla kädellä uunipellille, ja anna kohota sen aikaa, kun valmistat päällisen. Päällistä varten sekoita sulatettu margariini, sokeri ja hiutaleet keskenään.

Laita luumusose taikinan päälle tasaisesti ja sen jälkeen luumusoseen päälle hiutaleseos tasaisesti.

Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia (tämä kuvan piirakka oli uunissa 18 minuuttia).