Keith Stuart: Poikani Sam

Keith Stuart: Poikani Sam (A Boy Made of Blocks)

2016, suomennettu 2017 (Marja Luoma)

431 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 44, kirja liittyy johonkin peliin (sopisi myös kohtiin 1, 11, 16, 19, 28, 32, 33, 34)

Poikani Sam kirjan kertojana toimii hieman yli 30-vuotias Alex. Kirjan alussa hän muuttaa pois vaimonsa Jodyn ja 8-vuotiaan poikansa Samin luota. Pian sen jälkeen hän jää työttömäksi. Alexin ja Jodyn poika Sam on autistinen, ja Jody on luopunut omasta urastaan hoitaakseen Samia, kun taas Alex ei ole ottanut mitään vastuuta pojasta vaan on vetäytynyt (inhoamaansa) työhön vedoten kaikesta Samiin liittyvästä. Kun Alex jää työttömäksi, hän päättää yrittää luoda suhdetta poikaansa. Keinoksi siihen löytyy Minecraft-peli, josta Sam on kiinnostunut. Isä ja poika alkavat pelata yhdessä Minecraftia, ja äiti käy salaa vakoilemassa heidän peliään. Pikkuhiljaa pelatessaan Samin kanssa Alex alkaa hyväksyä poikansa, ja ymmärtää häntä paremmin.

Kirjailijalla on oma autistinen poika, kuten myös minulla on. Pystyin hyvin samaistumaan moniin autistisen ihmisen kanssa elämisen aiheuttamiin sattumuksiin, esimerkiksi siihen millainen katastrofi onkaan, jos autistin lautaselta löytyy maissinjyvä. Olisin monesti halunnut lohduttaa kirjan kertojaa, ja kertoa, että kyllä se siitä vähitellen helpottaa. Nykyisin ainakin meillä maissinjyvä aiheuttaa vain hieman närkästyneen huomautuksen äidille lautasella olevasta maissinjyvästä, kun vielä muutama vuosi sitten se oli melkein maailmanloppu 😀 . Myös minun huoleni pojan tulevaisuudesta on samanlaista kuin Alexin huoli Samin tulevaisuudesta. Erojakin tietysti on. Meillä ei poikaa ole pelaaminen kiinnostanut laisinkaan, ei lautapelit, tietokonepelit tai urheilu. Kirjan Sam pelasi Minecraftin lisäksi lautapelejä ja potki palloa, jotka ovat kaikki meillä aika lailla poissuljettuja.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvin positiivinen kuvaus elämästä autistisen lapsen kanssa.

Mainokset

Jani Kaaro: Kauniimpi maailma – Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta

Jani Kaaro: Kauniimpi maailma –Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta

2017

172 s

Helmet-lukuhaaste 2018 kohta  50, kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (sopisi myös kohtiin 4, 17)

Kauniimpi maailma koostuu paljon faktaa sisältävistä mielipidekirjoituksista tiedetoimittaja Jani Kaarolta. Kirjoitusten aiheina on mm. raha, kuolema, uni, mielikuvitus ja suru. Kirjoitukset ovat hyvin kirjoitettuja ja selkeitä, ja kirjoittaja perustelee mielipiteensä hyvin. Kaikesta en suinkaan ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta silti voisin suositella tämän kirjan lukemista ihan kaikille, sillä se antaa paljon ajattelemisen aihetta olipa omat mielipiteet aiheista millaisia tahansa.

Kirjassa viitataan usein eri antropologisiin tutkimuksiin. Kuitenkaan missään vaiheessa ei kirjoittaja tunnu huomioivan sitä, että antropologit tulkitsevat tutkimuskohteitaan omista kulttuurillisista lähtökohdistaan, vaikkakin eräässä kirjoituksista nimenomaan pohditaan kielen ja kulttuurin vaikutusta siihen, miten maailman kokee. Mutta tämä annettakoon anteeksi, sillä kyseessähän ovat mielipidekirjoitukset, jolloin saa tulkita tutkimuksia niin, että sopivat omiin päämääriin, vaikka minua tämä hieman ärsyttikin.

Kirjan tärkein sanoma ainakin minun mielestäni oli se, että elämme maailmassa, jossa raha pyhittää keinot. Se ei pidemmällä tähtäyksellä ole kuitenkaan järkevää, ja sille olisi syytä miettiä vaihtoehtoja.

Imre Kertesz: Kaddish syntymättömälle lapselle

Imre Kertesz: Kaddish syntymättömälle lapselle (Kaddis a meg nem született gyermekert)

1990, suomennettu 2004 (Outi Hassi)

142 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 13, kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa (sopisi myös kohtiin 19, 33, 42)

Kaddish syntymättömälle lapselle on vanhan miehen, kirjailijan, monologi, jossa hän pohdiskelee mm. juutalaisuuden, Auschwitzissä viettämänsä ajan ja isänsä vaikutusta omaan elämänkulkuunsa ja omiin valintoihinsa, erityisesti hänen päätökseensä lapsettomuudesta.

Kirja vaikuttaa hyvin henkilökohtaiselta paperille kirjoitetulta tajunnanvirralta, sillä kirjoittaja pohtii paljon myös kirjoittamisen ja elämän suhdetta. Kirjaa oli aluksi hieman hengästyttävää lukea, sillä virkkeet olivat hyvin pitkiä, jopa yli sivun mittaisia. Tekstissä oli paljon kohtia, joihin normaalisti kirjoitettaessa kuuluisi piste, mutta tässä oli laitettu pilkku tai puolipiste tai ei välimerkkiä laisinkaan. Kirjassa ei myöskään ole kappalejakoa, luvuista puhumattakaan. Lukiessa tuli sellainen tunne, että kirja on kirjoitettu yhdeltä istumalta, ja että se on myös tarkoitettu luettavaksi siten. Kirjan loppua kohti lauseet onneksi lyhenivät ja olivat jo melko normaalimittaisia lopuksi. Kuitenkin tarinaa oli helppo seurata, sillä kirja oli kirjoitettu tyylillä, jolla omatkin (ja varmaan useimpien muidenkin) ajatukset pomppivat ja toistuvat, joten se oli jotenkin hyvin luonnollinen kertomisen tapa.

Megatron Braineater: Kapteeni Shiva Osa 1 Xiyi

Megatron Braineater: Kapteeni Shiva Osa 1 Xiyi

Alkuteos Möytääng Shiva ilmestyy 3474  (2007)

231 s

Helmet-lukuhaaste 2018 kohta 22, kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin (sopisi myös kohtiin 3, 7, 9 (jos musta-valkoinen lasketaan väriksi), 19, 28, 29, 32, 33, 38)

Eletään vuotta 2745. Pieni olento kätkeytyy Centaurin aurinkokuntaan lähtevään avaruusalukseen Xiyiin jänikseksi. Aluksen henkilökunta löytää olennon ja alkaa selvittää tämän taustaa. Kapteeni ottaa olennon kasvatuksen vastuulleen ja olento saa nimeksen Shiva. Shivaa tutkittaessa selviää, että hän on semisynteettinen ihminen: 65 % ihminen, loppu-DNA on esimerkiksi kissaa ja delfiiniä, sekä 1,8 % on jotakin maapallon ulkopuolista DNA:ta. Geenimuunneltujen ihmisten valmistus oli kielletty jo 2600-luvulla, mutta lakia on uhmattu useasti, ja Shiva on erään tällaisen kokeen tulos. Shivalla on paljon erikoiskykyjä, jotka pikkuhiljaa selviävät Xiyin henkilökunnalle.

En ole pitkään aikaan lukenut tällaista ihan ”perinteistä” scifiä, ja tämän lukeminen oli hyvin virkistävää. Kirjassa on mielenkiintoinen kuvitus. Minulle ei ainakaan useinkaan avautunut, miten kuvat liittyivät tarinaan, mutta ihan hienoja kuvia. Kirjan mukana on myös musiikki-CD, jota en kuitenkaan kuunnellut.

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä (A God in Every Stone)

2014, suomennettu 2015 (Raimo Salminen)

385 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 30, kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan (sopisi myös kohtiin 1, 14, 39)

”Voi, eih!”, ajattelin, kun olin lukenut tätä kirjaa muutaman ensimmäisen sivun. Luulin, että olin onnistunut vahingossa lainaamaan kirjastosta siirappisen rakkausromaanin, vaikkeivät ne oikein ole minun makuuni. Mutta koska tarina sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaan, päätin jatkaa lukemista, jotta saan sen lukuhaasteeseen. Hyvä, että jatkoin, sillä pian kirjan tyyli muuttui, ja suurimmaksi osaksi kirja oli ihan mielenkiintoinen. Tosin loppu meni taas vähän yli minun romantiikansietokykyni 😀

Mutta siis kirjan juonesta: Tarina alkaa juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa heinäkuussa 1914. Nuori englantilainen naisarkeologi Viv matkustaa Turkkiin kaivauksille töihin. Hän rakastuu itseään 25 vuotta vanhempaan turkkilaiseen arkeologiin. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Viv joutuu kuitenkin palaamaan takaisin Englantiin, sillä Englanti ja Turkki ovat nyt toistensa vihollisia. Vivin rakastettu kuolee, ja hänen kuolemansa on osittain Vivin syytä. Viv on hetken töissä sairaanhoitajana Englannissa, mutta lähtee sitten Peshwariin (kaupunki nykyisessä Pakistanissa) jatkamaan arkeologin töitään, etsimään Skylaksin diadeemia, jonka löytäminen oli Vivin turkkilaisen rakastetun haave. Peshwarissa Viv tutustuu nuoreen paikalliseen poikaan Najibiin, ja saa innostettua Najibin arkeologiasta. Vuonna 1916 Viv palaa takaisin Englantiin, ja jatkaa uraansa arkeologina siellä. Vuonna 1930 hän saa kirjeen Najibilta, josta on tullut nyt arkeologi, ja hän haluaa myös löytää Skylaksin diadeemin. Viv palaa Peshwariin juuri, kun siellä on verisesti päättyvä mielenosoitus brittihallintoa vastaan.

Kirjassa on siis paljon siirappimaista romantiikkaa, mutta myös pohdintaa esimerkiksi siirtomaavallasta, naisen asemasta ja burkan käytöstä. Lisäksi tässä kirjassa ihmiset selvästi ovat kuin pelinappuloita muutaman valtaa pitävän peleissä; pelinappuloita, joita he eivät haluaisi olla, mutta ovat pakotettuja siihen.

En ole ennen lukenut Kamila Shamsien kirjoja, ja veikkaisin, että tämä Jumala joka kivessä ei kuulu hänen parhaimpiinsa. Täytyneen lukea jokin hänen muu kirjansa vielä joskus, ja katsoa, olisiko se parempi, sillä tämän kirjan tarinassa on ihan potentiaalia, mutta jotenkin toteutus on vajavainen.

 

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus (Apteeker Melchior ja Oleviste Mõistatus)

2010, suomennettu 2011 (Jouko Vanhanen)

349 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 8, balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja (sopisi myös kohtiin 3, 4, 23, 36)

Historialliset kirjat eivät koskaan oikein ole olleet ”minun juttuni”. Se johtunee siitä, että historian tietämykseni on hävettävän heikkoa. Tämä Indrek Harglan kirja sijoittuu keskiaikaiseen Tallinnaan. Kun aloitin kirjan lukemisen, oli minun pakko vähän väliä googletella historiallisia faktoja, joita kirjassa oli ja joita en entuudestaan tiennyt. Minun oli tarkistettava tietojen paikkaansa pitävyys tai esimerkiksi otettava selvää keskiaikaisista dominikaaniluostareista. Mutta suunnilleen sadan sivun jälkeen päätin suhtautua kirjaan kuin se olisi fantasiaa tai scifiä; faktojen ei tarvitse olla paikkaansa pitäviä, kunhan ne sopivat tarinaan. Sen jälkeen lukeminen helpottuikin huomattavasti.

Kirjan päähenkilö on apteekkari Melchior, jota pyydetään apulaisvoudiksi selvittelemään korkea-arvoisen ritarin murhaa. Parin päivän sisällä kuolee vielä kolme muuta henkilöä epäilyttävästi, ja tapaukset näyttävät liittyvän yhteen. Mutta Melchior selvittää ne kaikki melko nopeasti. Olevisten kirkon arvoitus on ensimmäinen osa sarjaa, jossa Melchior selvittelee murhia. Tämä oli minun henkilökohtaisten alkuvaikeuksieni jälkeen ihan mukavaa hellelukemista. Saatan lukea vielä joskus muitakin osia tästä sarjasta. Mistähän muuten johtuu, että dekkareita tunnutaan kirjoittavan niin paljon sarjoina?

Seppo Jokinen: Rahtari

Seppo Jokinen: Rahtari

2016

375 s

Helmet-lukuhaaste 2018 kohta  10, ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja (sopisi myös kohtiin 40, 46)

En ole aiemmin lukenut ainuttakaan Seppo Jokisen kirjaa, ja minua hieman arvelutti aloittaa tästä kirjasta, sillä tämä Rahtari on ties kuinka ja mones kirja sarjassa, jonka pääosassa on komisario Koskinen. Mutta koska nyt olin saanut tämän kirjan, niin päätin kuitenkin lukea sen. Eikä se haitannut ollenkaan, etten ollut lukenut aiempia osia sarjasta. Aikaisempiin tapahtumiin viitattiin kyllä kirjan kuluessa useastikin, mutta niitä selitettiin sen verran tarkkaan tässäkin kirjassa, että ne kävivät kyllä selviksi, eikä varhaisempien osien lukemattomuus vaikuttanut tämän kirjan lukemiseen millään tavoin.

Olen nähnyt Seppo Jokisen kirjoja kehuttavan väkivallattomuudesta, ja se pitää paikkaansa. Mutta väkivallattomuuden lisäksi ainakin tämä kirja oli myös aika väritön ja tapahtumaköyhä. Henkilöhahmojen hyvin teennäisiltä kuulostavat nimet kyllä jaksoivat huvittaa.

Rahtari on helppoa hellepäivän viihdettä, varsinkin kun kirjassa eletään räntäistä ja loskaista marraskuuta. Mutta ei tämä kirja saanut minua mitenkään innostumaan, enkä usko, että tieten tahtoen etsisin hänen kirjojaan luettavaksi. Mutta jos satun jostain taas saamaan jonkin hänen kirjansa, niin saattaisin lukeakin, ei tämä Rahtari nyt ihan huonokaan ollut.