Nick Arnold: Karmea totuus ihmisruumiista

Nick Arnold: Karmea totuus ihmisruumiista (Horrible Science,Blood, Bones and Body Bits)

1996, suomennettu 2003 (Jaana Kapari)

160 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 13, kirja ”kertoo sinusta”

Tämä kirja on alakouluikäisille humoristiseen tyyliin kirjoitettu kirja ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Aikuiselle lukijalla tästä ei taida löytyä juuri mitään uutta ja ihmeellistä tietoa (lähinnä virheiden ja epätarkkuuksien bongausta), mutta lapseni ovat pitäneet tästä kirjasta tosi paljon.

Mainokset

Erik Axl Sund: Varistyttö

Erik Axl Sund: Varistyttö (Kråkflickan)

2014, suomennettu 2014 (Kari Koski)

415 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 7, salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

Nimen Erik Axl Sund takaa löytyy ruotsalaiskaksikko Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist. Varistyttö-kirja on ensimmäinen osa Varistyttö-trilogiasta.

Rikoskomisario Jeanette Kihlberg saa tutkittavakseen ensin yhden nuoren tunnistamattoman pojan murhan, pian murhattuja poikia on enemmän. Tutkimusten aikana Jeanette tutustuu psykoterapeutti Sofia Zetterlundiin, ja heidän välilleen syntyy romanttinen suhde. Mutta Sofia ei ole aivan sitä, miltä ulospäin näyttää. Kirja sisältää paljon rankkoja aiheita, lapsiin liittyvää rikollisuutta ja epäkohtien esiintuomista; yksin pakolaisina vieraaseen maahan lähteneet lapset, lapsikauppa, pedofilia, lapsisotilaat, lasten tekemät pahoinpitelyt ja tapot. Mutta asioihin ei kirjassa oteta oikeastaan millään tavoin kantaa, ainoastaan todetaan, että tällaista tapahtuu, ja kerronnassa asioilla on kaksi puolta.

Kirjassa on todella jännittävä cliffhanger-loppu, joten pakkohan se on nyt yrittää saada trilogian seuraavakin osa, Unissakulkija, kirjastosta lainaksi.

Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita

J.S. Meresmaa & Markus Harju (toim.): Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita

2013

327 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51. Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita on suomalaisten kirjoittajien steampunk-antologia. Kuten antologialta saattaa odottaakin, ovat jotkin tarinat todella hyviä, osa taas vähän vähemmän hyviä. En ole aiemmin lukenut suomalaista steampunkia, ja olikin mielenkiintoista, miten muutama kirjoittajista oli sijoittanut suomalaisia elementtejä novelliinsa. Joissakin tarinoissa puolestaan oli tarinan (ulkomaalainen) esikuva hyvinkin helppo tunnistaa, varmaan ihan tarkoituksella. Kaiken kaikkiaan tämä antologia sai minut kiinnostumaan enemmänkin suomalaisesta steampunkista.

Eeva Kilpi: Unta vain

Eeva Kilpi: Unta vain

2007

192 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 39, ikääntymisestä kertova kirja

Tämä oli hyvin viehättävä kirja. Kirjan päähenkilö on 78-vuotias Anna Maria, joka on asunut 30 vuotta Kanadassa mentyään naimisiin kanadalaisen miehen kanssa. Hän on kuitenkin käynyt säännöllisesti edelleen Suomessa Kanadaan muuttonsa jälkeenkin. Nytkin hän tulee Suomeen kesäpaikkaansa kesäksi. Tällä kertaa hän ei ole kertonut kenellekään mihin hän on mennyt ja hän on sulkenut kännykkänsäkin. Hän haluaa olla yksin.

Yksin mökissä ollessaan hän pohdiskelee menneisyyttään, nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan sekä suhdettaan luontoon, suomalaisuuteen, miehiin, lapsiinsa, lapsenlapsiinsa ja saunaan. Kirjassa on paljon viisaita ajatuksia ja kaunista luontokuvausta.

Anna Jansson: Pelon vangit

Anna Jansson: Pelon vangit (Rädslans fångar)

2016, suomennettu 2017 (Sirkka-Liisa Sjöblom)

325 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51.Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Pelon vangit on Anna Janssonin kuudestoista Maria Wern-kirja. Olen lukenut kaikki aiemmat viisitoista ennen tätä. Kuten tällaisissa pitkissä sarjoissa on usein tapana, ne alkavat toistaa itseään liikaa, ja niin alkaa käydä jo näissä Maria Wern-tarinoissa. Tällä kertaa kuvioissa on pari murhaa, huumeita ja maailmanloppua odottava ihmisryhmä. Jälleen kerran Marian perhe on uhattuna, ja murhaaja on näennäisesti normaalia elämää viettävä ihminen; ei mitään suuria yllätyksiä juonessa siis.

Tämä ei siis ollut mitenkään järisyttävä lukukokemus, mutta silti ihan viihdyttävä. Nyt kun Helmet-lukuhaaste on jo melkein selätetty, niin voi jo ihan hyvällä omallatunnolla lueskella ihan vain viihdyttävääkin kirjallisuutta 😀

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni (Kafamda Bir Tuhaflik)

2014, suomennettu 2017 (Tuula Kojo)

778 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 26, sukutarina

Pitkästä aikaa osui luettavakseni kirja, joka todella teki minuun vaikutuksen, ja jonka olisin voinut varmaan lukea yhdeltä istumalta, jos muu elämäni sallisi sen. En osaa kuitenkaan tarkalleen sanoa, mikä tässä kirjassa niin minua kiehtoi. Oikeastaan kirjassa ei tapahdu juurikaan mitään, se on suorastaan puuduttavan tylsä, ja jotenkin tapahtumat tapahtuvat kirjan ulkopuolella, mutta kuitenkin tarina on jollakin tavoin mukaansa vievä. Kirjan päähenkilö Mevlut muuttaa vuonna 1969, ollessaan 12-vuotias, Turkin maaseudulta Istanbuliin ryhtyäkseen katukaupustelijaksi, kuten isänsäkin. Aluksi Mevlut haaveilee lukio-opinnoista ja paremmasta elämästä, mutta ne haaveet katoavat nopeasti. Kirjassa seurataan Mevlutin elämää vuoteen 2012 saakka. Mevlut yrittää elättää itsensä ja perheensä katukaupustelulla, mutta se on vaikeaa. Mevlut ryöstää itselleen morsiamen (koska hänellä ei ole varaa maksaa vaimosta, ja ryöstetty morsiankin on serkun juonittelun vuoksi eri tyttö kuin se, jonka Mevlut olisi halunnut), saa lapsia, jää leskeksi. Suku ja ystävät sekaantuvat Mevlutin elämään jatkuvasti, ja maailma ympärillä muuttuu, Turkissa kuohuu, mutta Mevlut tuntuu pysyvän kokoajan samanlaisena, hyvin naiivina miehenä, joka jatkaa elämäänsä samaan tapaan tapahtuipa ympärillä mitä tahansa, ja hyväksyy kaiken ”ylhäältä” tulevan mukisematta.

Sijoitin tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan sukutarina, vaikkei tämä varsinaisesti ole sukutarina, vaan kertoo vain yhden miehen elämästä, johon suku vaikuttaa hyvin paljon. Suku vaikuttaa jopa kirjan kerrontaan. Kirjassa on anonyymi kertoja, jonka kertomusta Mevlutin sukulaiset ja ystävät kommentoivat ja täydentävät vähän väliä. Minusta tuo oli todella hauska tapa rakentaa kertomusta.

Kaiken kaikkiaan tämä oli siis mielestäni erinomainen kirja. Opin paljon Turkin historiasta ja nykypäivästä, ja turkkilaisten elämästä. Koska kirjailija otti selvästi kantaa kurditilanteeseen, islamin oppien noudattamiseen ja mainitsi armenialaisetkin jossain kohdin, oli minun tarkistettava Wikipediasta, että mahtaako tämä kirjailija olla vangittu tai edes hengissä enää. Mutta hän on onneksi muuttanut Yhdysvaltoihin jo vuonna 2006. En ole ennen lukenut Orhan Pamukin yhtään kirjaa, mutta taatusti tulevaisuudessa luen muitakin.

Ian McEwan: Lauantai

Ian McEwan: Lauantai (Saturday)

2005, suomennettu 2005 (Juhani Lindholm)

388 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 19, yhdenpäivänromaani

Tässä kirjassa on löyhästi eteenpäin vievä kehystarina: neurokirurgi Henry viettää vapaapäivää, joka ei suju ihan tavanomaisesti. Päivän erikoisuudet alkavat jo aamuyöstä, jolloin Henry näkee taivaalla palavan rahtikoneen. Aamupäivällä sattuu kolari, josta on illalla seurauksia koko Henryn perheelle. Päivän aikana Henry mm. käy pelaamassa squashia, tapaa muistisairasta äitiään, käy kuuntelemassa poikansa bändiä, ostaa kalaa kalakaupasta ja tekee ruokaa perheelleen; varsin kiireinen vapaapäivä siis.

Kehystarinan lisäksi kirjassa on monta pientä tarinaa nivottuna kehystarinaan. Tarinoissa kerrotaan esimerkiksi neurokirurgiasta, squashista, Irakin silloisesta tilanteesta ja bluesista. Nämä tarinat olisivat voineet olla aivan hyvin erillisiä novelleja, mutta nyt ne siis ovat osa romaania. Kehystarina alkupuolellaan selvästi antaa odottaa jotakin dramaattista tapahtumaa päivän kuluessa. Mutta jännitys jotenkin lässähtää kaikkien pikkutarinoiden vuoksi, ja kun illan tapahtumat kirjassa lopulta tapahtuvat, niin se ei minusta ainakaan tuntunut enää mitenkään tarinan huipentumalta, koska välissä oli ollut liian paljon kaikkea muuta.

Olen aiemmin lukenut kaksi muuta Ian McEwanin kirjaa Sovitus ja Pähkinänkuori. Sovituksesta pidin hyvin paljon, Pähkinänkuoresta en laisinkaan. Tämä on jossain siellä niiden välissä. Mutta kaikissa näissä kirjoissa ihailen McEwanin kykyä kirjoittaa hyvin helppolukuista asiapitoista kaunokirjallisuutta ilman että teksti tuntuisi kuivalta.