Eowyn Ivey: Lumilapsi

Eowyn Ivey: Lumilapsi (The Snow Child)

2012, suomennettu 2013 (Marja Helanen)

413 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 19, kirja käsittelee vanhemmuutta (sopisi myös kohtiin 24 ja 46)

Pariskunta on muuttanut uudisraivaajiksi 1920-luvun Alaskaan. Heillä on takanaan lapsen menetys ja sen jälkeen lapsettomuus. Ensi lumen sataessa, he tekevät pihalleen lumesta tytön. Seuraavana päivänä he havaitsevat, että lumityttö on rikottu, ja metsän laidassa seisoo pikkutyttö päällään lumitytön huivi ja lapaset. Onko lumityttö herännyt henkiin, kuten vanhassa venäläisessä kansansadussa? Vuodet vierivät. Tyttö ilmestyy aina ensilumen sataessa ja katoaa keväisin. Pikkuhiljaa pariskunta tutustuu tyttöön, ja he alkavat tuntea itsensä tytön vanhemmiksi. Ja kuten venäläisessä kansansadussa, niin myös tässä tarinassa tytölle käy lopussa huonosti.

Kirjan sävy on kokoajan jotenkin surumielinen. Pariskunta suree kuollutta lastaan ja lapsettomuuttaan, odottavat tyttöä kesäisin ja pelkäävät, ettei hän jonain syksynä tulekaan. Juoni on ennalta arvattava. Mutta kaikesta tästä huolimatta pidin kirjasta.

Mainokset

Neil Gaiman: Tähtisumua

Neil Gaiman: Tähtisumua (Stardust)

1999, suomennettu 2000 (Mika Kivimäki)

226 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 1, kirjassa muutetaan (sopisi myös kohtiin 7, 11, 14, 46)

Muuri on kylä jossakin Englannin maaseudulla. Nimensä mukaisesti Muurissa on muuri, joka erottaa ihmisten maailman haltioiden maailmasta. Ihmiset voivat kulkea vaaratta muurissa olevasta aukosta ainoastaan haltiamarkkinoiden aikaan mennäkseen markkinoille. Eräiden markkinoiden aikaan saa alkunsa Tristran ihmismiehen ja haltianaisen yhden yön jutun seurauksena. Tristranin äiti toimittaa vastasyntyneen pojan ihmisisälleen kasvatettavaksi, eikä Tristran tiedä lainkaan haltiaäidistään. 17-vuotiaana Tristran rakastuu kylän kauneimpaan tyttöön, ja lupaa hakea tytölle tähdenlennon, jonka he näkevät putoavan haltiamaahan. Tästä alkaa Tristranin suuri seikkailu, sillä hän ei suinkaan ole ainoa, joka tavoittelee tähdenlentoa.

Tämä Neil Gaimanin kirja herätti minussa taas (kuten muutamat muutkin Gaimanin kirjat aiemmin) ristiriitaisia tunteita. Tarina on periaatteessa lapsille tarkoitettu ryysyistä rikkauksiin satu noitineen, aaveineen, puhuvine eläimineen ja puineen sekä pulassa olevine kauniine neitoineen. Mutta tarinaa on höystetty seksillä ja väkivallalla, ehkä jotta se houkuttelisi aikuislukijoita. Lapsille sopiva versio olisi voinut olla enemmän minun makuuni, sillä tarina sinänsä oli viehättävä.

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring Without Mustard)

2011, suomennettu 2015 (Maija Heikinheimo)

419 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 38, kirjan kannessa on kulkuneuvo (sopisi myös kohtaan 47)

Minä taas jatkoin Alan Bradleyn Flavia-sarjan lukemista. Hopeisen hummerihaarukan tapaus on sarjan kolmas osa. Tarinoiden sankaritar on edellisten osien tapaan 11-vuotias kemiasta kiinnostunut englantilaistyttö Flavia 1950-luvun Englannissa.

Tällä kertaa Flavia onnistuu polttamaan vanhan mustalaisnaisen ennustusteltan, ja sen seurauksena päättää auttaa naista. Myöhemmin Flavia löytää samaisen mustalaisnaisen pahoinpideltynä, ja hieman myöhemmin omalta pihaltaan kuolleen miehen, jolla on hummerihaarukka nenässään. Flavia selvittää mustalaisnaisen pahoinpitely ja kuolleen miehen tapon, sekä siinä sivussa muutamaa vuotta aiemmin kadonneen vauvan arvoituksen ja paljastaa antiikkivarkauksia ja –väärennöksiä tekevän joukkion. Hyvää viihdelukemista jälleen kerran.

 

Guy Delisle: Pjongjang

Guy Delisle: Pjongjang (Pyongyang)

2003, suomennettu 2009 (Saara Pääkkönen)

Ei sisällä sivunumeroita, joten en osaa sanoa sivumäärää.

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 26, kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (sopisi myös kohtiin 4, 12, 17, 18, 34, 46)

Kiinan ja kiinalaisten lisäksi, Pohjois-Korea ja pohjoiskorealaiset ovat maa ja kansa, joita minun on hyvin vaikea ymmärtää. Enkä selvästikään ole ihmetykseni kanssa yksin, kuten tämä kirjakin sen osoittaa. Kirjan kirjoittaja/piirtäjä Guy Delisle on kanadalainen animaatioiden tekijä, joka työskenteli Pohjois-Koreassa animaatiostudiolla muutaman kuukauden ajan, ja teki kokemuksistaan kirjan. Hän kuvaa kaikenlaisia kummallisuuksia, joita Pohjois-Koreassa kohtasi ja ihmetteli. Eikä hän oppinut ymmärtämään pohjoiskorealaista mielenlaatua siellä oleskelunsa aikana, vaan edelleen vain ihmettelee. Kirja on kirjoitettu 15 vuotta sitten, mutta asiat eivät ole tainneet Pohjois-Koreassa muuttua sen jälkeen mihinkään, vaan tämä kirja olisi varmasti voitu kirjoittaa tästäkin ajasta. Kirja ei siis tarjoa mitään vastauksia tai edes pohdiskelua, lähinnä vain kuvaa Pohjois-Koreaa ulkomaalaisen näkökulmasta. Mutta oli hyvin mielenkiintoinen, ja hauskasti piirretty ja kirjoitettu sarjakuvaromaani.

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (The String that Strings the Hangman’s bag)

2010, suomennettu 2014 (Laura Beck)

389 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 48, haluaisit olla kirjan päähenkilö (sopisi myös kohtiin 16 ja 47)

 

Alun perin ajattelin, että tämä lukuhaasteen kohta olisi minulle kaikkein vaikein, mutta Flaviassa on jotakin minuun vetoavaa. Olisikohan se hänen kiinnostuksensa kemiaa kohtaan?  😀 En minä siis oikeasti haluaisi olla 11-vuotias tyttö 1950-luvun Englannissa, kuten Flavia on, mutta olen kyllä kateellinen Flavialle hänen ilmeisen hyvin varustellusta laboratoriostaan. Kunpa olisikin käytössä samanlainen, modernisoituna tosin, niin mitä kaikkea siellä voisikaan tehdä… Ja kyllä minua kiinnostaisi nähdä Flaviankin kemian välineet. Nehän olivat hänen ne saadessaan jo ilmeisen vanhoja, ja tänä päivänä ne olisivat siis lähes 70 vuotta vanhempia!

Mutta itse kirjaan sitten, joka on toinen osa Alan Bradleyn Flavia-sarjaan. Kahden hengen nukketeatteriseurue joutuu pysähtymään Flavian kotikylään heidän autonsa hajottua. Flavian autellessa nukketeatterilaisia, Rupertia ja Niallaa, selviää hänelle pikkuhiljaa monta asiaa heistä, esimerkiksi Rupert ei ole ensimmäistä kertaa, eikä ilmeisestikään sattumalta kylässä, kuten antaa ymmärtää. Viitisen vuotta sitten pikkupoika oli kuollut hämäräperäisissä oloissa kylässä, ja yksi Rupertin marioneteista on aivan kuolleen pojan näköinen. Toisen kylässä järjestetyn nukketeatteriesityksen lopussa Rupert kuolee sähköiskuun, ja Flavia tietysti alkaa selvittää hänen kuolemaansa, ja siinä sivussa selvittää myös aiemman pikkupojan kuoleman.

Tämä on jälleen hieman lapsille kirjoitetun tyylinen dekkari, vaikka löytyy aikuisten osastolta kirjastosta, ja kyllähän tämä viihdyttää aikuistakin, ja mikä parasta, ei sisällä väkivaltaa. Eniten minua pelottaa Flavian touhuilut laboratoriossaan, sillä ne eivät täytä varmaan mitään työturvallisuusohjeita :/

Dion Fortune: Tohtori Tavernerin salaisuudet

Dion Fortune: Tohtori Tavernerin salaisuudet (The Seacrets of Dr. Taverner))

1926, 1. suomennos 1945, 2. uudistettu ja laajennettu painos 2017, alkuperäistä suomentajaa ei mainita, laajennuksen suomennos Heini Lindfors

281 s

Helmet-lukuhaaste 2018, kohta 25, novellikokoelma (ei sovi mielestäni muihin kohtiin)

Tohtori Tavernerilla on hoitokoti syrjäisessä paikassa jossakin Englannin nummilla. Siellä hän hoitaa apulaisensa tohtori Rhodesin kanssa epätavallisia mielenterveyspotilaita epätavallisilla okkultistisilla menetelmillä. Jokainen tapaus on oma tarinansa. Tarinat sisältävät jälleensyntymiä, sielun irtaantumista ruumiista, auroja,telepatiaa, yms. Aluksi minua ärsytti tavattomasti se, että kirjoittaja tuntui uskovan vilpittömästi okkultismiin. Mutta muutaman tarinan luettuani aloin jotenkin olemaan välittämättä kirjoittajan asenteesta, ja luin tarinoita enemmänkin ajankuvana. Tarinat sijoittuvat aikaan melko pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Mieleltään sairaita taidettiin yleisesti kohdella melko julmasti tuohon aikaan. Tohtori Tavernerin asenne heihin oli paljon ymmärtäväisempi, vaikkakin nykylukijasta välillä melko vastuuton. Kirja on Ruusu-Ristin Kirjallisuusseuran julkaisema, joten taitaa näitä okkultisteja olla olemassa edelleen, jopa Suomessa, jos tällainen seurakin on vielä olemassa.

F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus

F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus

1919 (lukemani painos on vuodelta 1988)

245 s

Helmet-lukuhaaste 2018 kohta 24, surullinen kirja (sopisi myös kohtiin 1, 28, 43)

Hurskas kurjuus alkaa kuvauksella kirjan päähenkilön Juha Toivolan teloituksesta vuonna 1918. Sen jälkeen kerrotaan Juhan elämäntarina hänen syntymästään vuonna 1857 hänen kuolemaansa. Juha on köyhä ja hieman yksinkertainen mies. Hänen lapsuutensa ei ole häävi; isä on väkivaltainen juoppo, ja molemmat vanhemmat kuolevat nälkävuosina. Aikuisena Juha elää kädestä suuhun ja perhe näkee usein nälkää.

Hurskas kurjuus mainitaan usein kirjana, joka kertoo vuoden 1918 tapahtumista, ja sen vuoksi minäkin sen halusin nyt lukea, mutta ne ovat vain pieni osa tarinasta. Minusta kirja ennemminkin kertoo köyhyydestä, eriarvoisuudesta, nälästä, ja niin kuin nimikin sanoo kurjuudesta.

Kirjan kieli on kaunista ja monipuolista. Kirjan tunnelma on koko ajan melankolinen, Juhan elämässä ei valopilkkuja ole. Todennäköisesti suurin osa suomalaisista eli tuohon aikaan kuin Juha, vaikka se nyt tuntuukin uskomattomalta. Onko elämä todella voinut olla niin vaikeaa vielä suhteellisen vähän aikaa sitten? Tämä sai minut myös ajattelemaan sitä, että jos nyt kirjoitettaisiin vastaava kirja tavallisen suomalaisen ihmisen elämästä, ja joku lukisi sen sadan vuoden päästä, niin pitäisiköhän tuo tulevaisuuden lukija elämäämme kurjana.