Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät

Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät (Fasandræberne)

2008, suomennettu 2013 (Katriina Huttunen)

451 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51. Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Noin vuosi sitten tapasin vanhahkon tanskalaisen pariskunnan, joka oli tullut Porvooseen, koska he olivat lukeneet Tove Janssonin kirjoja. Suomessa he olivat käyneet myös Helsingissä Kjell Westön innoittamina ja Ahvenanmaalla Ulla-Lena Lundbergin kirjoja luettuaan. He olivat muutenkin matkustaneet ympäri maailmaa eri kirjailijoiden innoittamina. Heidän matkustusfilosofiansa oli mielestäni mielenkiintoinen. Silloin vuosi sitten olin itse juuri lähdössä Tanskaan ja päätin lukea jonkin tanskalaisen nykykirjailijan teoksen ennen matkaani. Mutta eipä niitä tanskalaisia (ainakaan suomennettuja) nykykirjailijoita juurikaan ole. Niinpä päädyin silloin lukemaan Jussi Adler-Olsenin ensimmäisen osasto Q-kirjan Vanki. Kirja oli liian väkivaltainen minun mieleeni, joten en ole lukenut muita Adler-Olsenin kirjoja ennen kuin nyt. Tämänkin kirjan luin vain sen vuoksi, että löysin tämän hyvin edullisesti kirpputorilta. Ja väkivaltainenhan tämäkin oli.

Metsästäjät-kirjassa osasto Q tutkii vuonna 1987 tapahtunutta kahden nuoren murhaa, josta eräs mies on jo tuomittu, mutta nyt osasto Q on saanut uusia todisteita, joiden perusteella on syytä epäillä, että vankilassa on väärä henkilö. Tutkimuksissaan osasto Q joutuu tallaamaan hyvin vaikutusvaltaisten ihmisten varpaille, ja paljon kaikkea sairaan sadistista tapahtuu ennen kuin oikea syyllinen vuoden 1987 murhiin ja muutamiin muihinkin murhiin löytyy.

Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas

Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas (The Fractal Prince)

2012, suomennettu 2013 (Antti Autio)

442 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51. Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Fraktaaliruhtinas on Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-trilogian toinen osa. En ymmärtänyt ensimmäisestä osasta juuri mitään ja minulle vakuutettiin, että toinen osa selventää monta asiaa. Mutta en minä edelleenkään ymmärrä. Tapahtumia tässä kirjassa ei vyörytetä lukijalle ihan samanlaisella vauhdilla kuin trilogian ensimmäisessä osassa, mutta outoja termejä ja sanojen tavanomaisesta poikkeavia merkityksiä, joita ei mitenkään selitetä vaan lukija saa päätellä taas itse, tuli tässä kirjassa roppakaupalla lisää ensimmäisen osan terminologian lisäksi. Näiden kirjojen lukeminen ei oikeastaan ole huvia vaan työtä, eikä ahkeruutta mitenkään palkita. Mutta kuitenkin on kiva lukea välillä kirjoja, joita ei ymmärrä.

Päähenkilöinä tässä kirjassa jatkavat Varas, Mieli ja Perhonen. Tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa pääosin maahan, Sirrin kaupunkiin, joskus hamassa tulevaisuudessa. Uutena päähenkilönä kirjassa on Tawaddud, sirriläisen mahtisuvun mustalammastytär, joka haluaisi päästä takaisin isänsä suosioon. Varas kuitenkin sotkee Tawaddudin Aurinkokunnan sisäosia hallitsevan Sobornostin ja ulko-osia hallitsevan Zokun valtataisteluun pahemmin kuin Tawaddud olisi varmaankaan halunnut, ja aiheuttaa maapallon tuhon. Ja Varas tuntuu edelleen toimivan vain omista itsekkäistä syistään, sillä hän haluaa saavuttaa vain oman vapautensa, hinnalla millä hyvänsä.

Minulla on trilogian kolmas osakin jo kirjastosta lainassa, mutta minusta tuntuu, että nyt pitää lukea jotain helpommin ymmärrettävää välillä, etten ala epäillä omia älynlahjojani enempää. Olisikohan James Joyce tai Hermann Hesse sopivia vaihtoehtoja? Ehkä tyydyn vain johonkin dekkariin kuitenkin 😀

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (The Quantum Thief)

2010, suomennettu 2011 (Antti Autio)

440 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 51. Tähän laitan kirjat, jotka olen lukenut vuonna 2017, mutta jotka eivät sovi mihinkään lukuhaasteen kategoriaan tai sopiva kategoria on jo käytetty.

Tartuin tähän kirjaan hieman kauhunsekaisin tuntein, sillä Repu oli pelotellut, että tässä kirjassa on haastetta aivoille. 14-vuotiaani luki tämän ennen minua, ja sanoi, ettei tämä nyt mikään niin kamala ollut. Joten ennakko-odotukseni olivat hyvin ristiriitaiset. Minä pelkäsin, että tässä on ihan kamalasti ulottuvuuksia ja todennäköisyyksiä ja muuta filosofis-fysikaalista, mutta ei niitä sitten oikeastaan ollutkaan. Haasteen aivoille aiheutti se, että kirjassa tapahtuu kaikenlaista valtavalla vauhdilla, ja se vaatii aina parin sivun välein hieman sulatteluaikaa. Lisäksi kirjassa on paljon termejä, joita ei mitenkään selitetä, esim. gogol, guptaus, gevulot, zoku, sobornost, kvanttipiste, metakorteksi… ja lukija saa itse pikkuhiljaa tarinan edetessä päätellä, mitä nuo sanat tässä kirjassa tarkoittavat, ja tosiaan se on vain lukijan oma tulkinta sanasta. Jos tämän lukisi uudestaan, niin ymmärtäisi varmaan vähän paremmin.

Lyhyesti juonesta, kuten minä sen ymmärsin : Kirjan tapahtumat sijoittuvat jonnekin kauas tulevaisuuteen. Jean de Flambeur on mestarivaras, joka on kuitenkin joutunut dilemmavankilaan. Mieli-niminen naisolento ja hänen elävä avaruusaluksensa Perhonen lupaavat auttaa mestarivarkaan pakoon vankilasta, jos hän suostuu tekemään vuorostaan palveluksen Mielen toimeksiantajalle Pellegrinille. Tehtävä on suoritettava Oubliettessa (suomeksi vankityrmä), joka on kaupunki Marsissa. Mestarivarkaan muistot ovat kadonneet, ja hän etsii niitä samalla ja hänelle selviää, että Oubliettessa on harjoitettu mielen ja muistojen manipulointia. Mestarivaras saa peräänsä nuoren etsivän Isidoren, joka kuitenkin päätyy lopulta Mestarivarkaan kanssa samalle puolelle taistelemaan mielen manipulaatiota vastaan ja auttaa vallankumouksen synnyttämisessä. Mestarivaras saa käsiinsä Pellegrinin himoitseman esineen, mutta pitääkin sen itsellään.

Läkähdyttävästä tapahtumavauhdista ja kummallisista sanoista huolimatta, pidin tästä kirjasta. Kuten totesin jo aiemmin, niin tämä pitäisi varmasti lukea vielä uudestaan, jotta tämän ymmärtäisi paremmin. Mutta toinen osa odottaa jo.

Barbara Ehrenreich: Nälkäpalkalla

Barbara Ehrenreich: Nälkäpalkalla (On (Not) Getting By in America)

2001, suomennettu 2003 (Leena Tamminen)

224 s

Helmet-lukuhaaste 2017, kohta 30, kirjan nimessä on tunne

Barbara Ehrenreich on hyvin toimeentuleva toimittaja-kirjailija, joka päättää kokeilla kolmen kuukauden ajan elämistä minimipalkkatöitä tehden Yhdysvalloissa. Kirja sisältää paljon tilastotietoa ja faktoja Yhdysvaltojen köyhyydestä, mikä on hyvä asia. Mutta työn- ja asunnonetsinnän kuvailut ja työn kuvailut ovat melko puuduttavia, tosin melko puuduttavaa se on varmasti oikeassakin elämässä eikä vain luettuna. Ja kuten kirjoittaja toteaa moneen kertaan itsekin, hän on vain teeskentelijä, miljoonille se on joka päiväistä elämää. Kirjan parasta antia on kuitenkin lopussa oleva muutaman sivun loppuarvio kokeilusta. Se sisältää pohdintaa köyhien ja rikkaiden eroista, työn arvosta, sosiaalipolitiikasta, ihmisyydestä yleensä.

Kirja sinällään ei ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta tämän luetttuani  minua kiinnostaa lukea hieman enemmän taloustieteitä ja talous- ja sosiaalipolitiikkaa koskevia muita kirjoja.

Edgar Allan Poe: Arthur Gordon Pymin selonteko

Edgar Allan Poe: Arthur Gordon Pymin selonteko (Arthur Gordon Pym of Nantucket)

1838, suomennettu 2008 (Jaana Kapari-Jatta)

262 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 21, sankaritarina

Nuoren miehen, Arthur Gordon Pymin ystävän Augustuksen isä on kapteenina valaanpyyntialuksella. Augustus on lähdössä isänsä mukaan valaanpyyntireissulle ja Arthur haluaa mukaan. Arthurin vanhemmat eivät kuitenkaan päästä poikaansa matkaan. Niinpä Arthur ja Augustus keksivät keinon; he piilottavat Arthurin laivan ruumaan salamatkustajaksi. Matkasta tuleekin jotain ihan muuta kuin tavallinen valaanpyyntimatka. Laivalla syntyy kapina ja suuri osa miehistöstä laitetaan laidan yli. Myöhemmin laiva vaurioituu myrskyssä ja ajelehtii viikkokausia merellä, ja hengissä selviää vain Arthur ja eräs miehistöön kuulunut mies. Heidät pelastaa laiva, joka on menossa tuntemattomalle Etelämantereelle. Tähän asti kirja on selkeästi meriseikkailua ja henkiinjäämistaistelun kuvausta. Mutta tapahtumat Etelämantereella ovat fantasiaa. Tämä tietysti johtuu siitä, että kirjan kirjoittamisen aikaan Etelämantereesta ei tiedetty vielä juuri mitään. Kirjan loppu on hyvin erikoinen.

1800-luvun alun maailmankuva oli hyvin erilainen kuin meidän maailmankuvamme on. Ja kuten suomentaja jälkisanoissaan huomauttaa, tuohon aikaan monet ihmiset pitivät kirjoitettua sanaa totuutena. Nykyisin me tiedämme millaista Etelämantereella oikeasti on, mutta kuinkahan moni 1800-luvun lukija onkaan uskonut tämän kirjan kuvaukseen.

Raimo Lehti: Lumihiutaleet ja maailmankuvat

Raimo Lehti: Lumihiutaleet ja maailmankuvat

1998

364 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 1, kirjan nimi on mielestäsi kaunis

Raimo Lehti on hyvin ansiokkaasti koonnut tähän kirjaan tietoa ja käsityksiä lumesta, jäästä, jäätymisestä ja kylmyydestä antiikin ajasta kvanttiteorian aikaan. Erityishuomiota kirjassa saa 1600-luku, jolloin oli useita poikkeuksellisen kylmiä talvia, ja kylmyyden ja jäätymisen tutkiminen oli helpompaa sivistyneissä Euroopan maissa ilman hankalaa matkustamista kylmään pohjolaan. Kirjassa pohditaan paljon myös sitä, miten maailmankuvat ovat vaikuttaneet tieteeseen ja tiede maailmankuviin.

Pidin tästä kirjasta hyvin paljon, enkä taatusti katso lunta tai jäätä ensi talvena enää samalla tavoin kuin ennen, vaan paljon tarkemmin. Muutamia asiavirheitä kirjassa huomasin, mutta ei mitään merkittävää (esim. yhdessä kuvassa oli natriumilla ylimääräinen elektroni, ja välillä käytettiin sanaa side sidoksesta puhuttaessa). Minusta oli todella mielenkiintoista lukea 1600-luvun tutkimuksista. Minä luulen, että olisin itse ollut hyvä kokeellinen luonnontieteiden amatööri 1600-luvulla, sillä teen itsekseni vastaavanlaisia kokeita edelleen 2000-luvulla. Tosin minä teen niitä aika erilaisista lähtökohdista kuin 1600-luvun luonnontieteilijät, sillä nykyisin perustietoa löytyy kirjallisena aiheesta kuin aiheesta paljon enemmän kuin silloin, joten minä teen kokeita lähinnä vain ihaillakseni luonnon ilmiöitä, en niinkään saadakseni niistä lisää tietoa.

Marko Raassina: Kalevala

Marko Raassina: Kalevala

2015

88 s

Helmet-lukuhaaste 2017 kohta 3, suomalainen klassikkokirja

Kalevala lienee suomalaiskirjallisuuden klassikoiden klassikko. Ja nyt minun on tunnustettava, että en ole lukenut Elias Lönnrotin Kalevalaa ikinä kokonaan, ainoastaan ne pätkät, jotka on pitänyt koulussa joskus lukea, sillä runous ei ole koskaan oikein auennut minulle.

Marko Raassinan Kalevala on paremmin nykylukijalle soveltuva sarjakuvamukaelma Kalevalasta.  Tässä ei taida olla kaikkia alkuperäisen Kalevalan tarinoita, mutta kaikki tärkeimmät löytyvät. Minä ainakin muistan pari tarinaa, joita ei tästä kirjasta löydy. Kirjan tarinoissa riittää vauhtia, vaarallisia tilanteita ja huumoria, joita muistaakseni kyllä on alkuperäisessäkin Kalevalassa.

Kalevalan tarinat itsessään ovat jo ihan mielenkiintoisia, ja tässä sarjakuvamuodossa niitä jaksaa lukea, ja on helpompi ymmärtääkin. Käsittääkseni Elias Lönnrotin Kalevalakin oli lähinnä Elias Lönnrotin tulkinta hänelle lausutuista runoista täydennettynä Elias Lönnrotin itse keksimillä osuuksilla, joten ei Marko Raassinan Kalevala ainakaan siinä mielessä ole mitenkään vähäpätöisempi kuin alkuperäinen.