Vaatehuoneen siivouksessa löytynyt

dsc_0444-450x800

Suunnilleen kuukausi sitten tein perusteellisen siivouksen vaatehuoneessa. Se tulikin tarpeeseen, sillä kyllä sieltä sitä poisheitettävää löytyi säkkikaupalla. Lisäksi löysin viisi neulottua paitaa, joita en ollut koskaan käyttänyt. Ne päätyivät purkuun, ja muotoutuvat uusiksi neuleiksi, kunhan ehtivät. Pari vanhaa neuletta, jotka olivat hihansuista ja helmasta puhkikuluneita, huovutin. Tarkoituksenani olisi ommella niistä laukku. En tiedä tapahtuuko sitä koskaan, mutta materiaali olisi nyt siis valmiina. Lisäksi löysin yllä olevan mekon palaset. Olen neulonut ne joskus yli kymmenen vuotta sitten neulekoneella, mutta jostain syystä mekko on jäänyt kasaamatta, ja unohtunut. Jopa tuo rintapieltä koristava ruusu oli valmiiksi tehtynä. Onneksi minulta löytyi vielä pieni nöttönen harmaata lankaa, jonka ainakin kuvittelen olevan samaa kuin mekon harmaa lanka, joten sain palat nyt yhdistettyä. Harmaa lanka on muistaakseni jotain Pirtin Kehräämön lankaa ja lila-sini-kirjava on jotain Noroa, tarkemmin en muista. Mekko on aika kiva, enkä ymmärrä, miksi tämä aikoinaan on jäänyt palasiksi lojumaan vaatehuoneeseen. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan.

Kuten kuvasta näkyy, meillä on lunta ja pakkasta. Vaatehuonetta siivotessani tajusin, että minulla on kaula- ja hartiahuiveja niin paljon, että jokaiselle talven pakkaspäivälle taatusti riittäisi omansa. Silti puikoilla on taas kaulahuivi 😀

Ihmeesti tuo lumi vain muttaa maisemaa:

 

20161105_045634-collage-800x800

Nautitaan tästä nyt, kun voidaan!

Villatakki pojalle

DSC06930 (800x600)

Siivoilin jokin aika sitten lankavarastojani.  Kauhukseni huomasin, että minulla on pitkälti toistakymmentä kiloa Novita Kotiväkeä kahdessakymmenessä eri värissä.  Niistä pitäisi varmaan tehdään jotain käyttökelpoista, eikä säilöä laatikoissa.  Niinpä pyysin nuorimmaisintani valitsemaan langoista omat lempivärinsä, ja lupasin tehdä hänelle villatakin niistä langoista.  Ja tässä nyt on tulos.  Neuloin tuon neulekoneella, niin sain nopeasti kulutettua muutaman sata grammaa lankaa.  Seuraava Kotiväki-projekti ei sitten valmistukaan ihan yhtä nopeasti:

DSC06931 (600x800)

Afrikan kukkia siis tulossa täälläkin.  Mutta en kyllä vielä tiedä, mitä näistä tulee isona, kunhan saan vain Kotiväkeä hieman kulutettua   😀

Pipo Italiaan

DSC06875 (800x600)

Italian sukulaisemme ovat lomailleet nyt Suomessa.  He kysyivät, osaisinko tehdä pipon heidän kotikaupunkinsa, Triesten, tunnuksella, joka on myös paikallisen jalkapallojoukkueen logo.  Se jalkapallohan tässä oli tietysti tärkeämpää 😉  Pakko tuo haaste oli ottaa vastaan.  Neuloin pipon koneella Novitan Kotiväestä, ja tein kuvion silmukoita jäljitellen.  Päädyin tuohon silmukoiden jäljittelyyn, sillä jos olisin neulonut kuvion, olisi nurjalle puolelle tullut valtava määrä pitkiä langanjuoksuja.  Mutta tuosta silmukoiden jäljittelystä kuultaa kyllä tuo pohjaväri aika tavalla läpi, ja se hieman harmittaa minua.

 

Sadepäivän iloksi

DSC06874 (800x600)

Meillä on tänään satanut vettä lähes koko päivän.  Niinpä kulutin aikaani selailemalla Ravelryssä ohjeita.  Sieltä löytyikin kiva pöllökuvio.  Päätin kaivella esiin neulekoneeni.  En ole neulonut neulekoneella pariin vuoteen yhtään mitään, mutta yllättävän hyvin se koneella neulominen muistui mieleeni; ei tarvinnut kovin montaa juttua ohjekirjasta katsoa.  Nuorimmaiseni sai siis pöllöpipon, vähän niin kuin koekappaleena.  Lankana tässä on Novita Kotiväki.

Jätin neulekoneen nyt esille, jos vaikka tulisi tehtyä jotain muutakin sillä vielä lähiaikoina 🙂