Jotain neulottuakin välillä

Töiden aloittamisen myötä neulominen on jäänyt valitettavan vähälle, aika ei vain yksinkertaisesti riitä. Tämänkin jakun/tunikan neulomisen aloitin joskus huhtikuun puolessa välissä muistaakseni. Tosin puolustukseksi on sanottava, että ensimmäisestä versiosta oli tulossa liian iso minulle, ja jouduin aikamoisen kasan dominoruutuja purkamaan ja aloittamaan alusta, kun tajusin, mitä oli tapahtumassa.

Neuloin tämän ilman mitään ohjetta, ideaa kehitellen samalla kuin neuloin. Lanka on puuvillainen Schoeller & Stahl Cardis, joka on mukavan pehmeää löyhäkierteisyydestään johtuen. Värit ovat kauniit kesäisen aurinkoiset, mutta turhan lämmin tämä on näille helteille. Käyttöön tämä pääsee vasta sitten, kun ilma hieman viilenee.

 

3 responses to “Jotain neulottuakin välillä

Jätä kommentti